TAMPEREEN MYLLYSTÄ – SAULI SALOMAA JA ESKO LOVÉN

Suomalaiselle aforistiikalle on ollut arvokasta, että Tampereen aforismiyhdistys tarjoaa aforistikoille julkaisukanavan. Konseptina on palvelukustantaminen eli kirjoittaja osallistuu teoksen rahoittamiseen. Tähän mennessä yhdistys on julkaissut neljä kirjaa – tekijöiltä Hilja Mörsäri (2012), Jan Blomstedt (2013), Sauli Salomaa (2014) ja Esko Lovén (2015).

Alku oli haparoiva (Mörsärin kirjasta jouduttiin ottamaan korjattu painos lukuisten virheiden takia), mutta nyt toiminta näyttäisi asettuneen sujuviin uomiinsa ja tähänastista katalogia voi luonnehtia kiinnostavaksi. Tahtikin – kirja vuodessa – tuntuu sopivalta, jotta riittävän hyvää julkaistavaa löytyy ja se ehditään työstää vaadittavalla huolella ja jotta eri kirjojen saama huomio ei syö toisiaan. Tamperelaisen Salomaan ja kuopiolaisen Lovénin kirjat tosin julkaistiin varsin lyhyen ajan sisällä, joten ehkä tahdin tihentymistä on odotettavissa. Julkaisutoimintaa saattaa aktivoida myös Tampereen yhdistyksen järjestämä vuosittainen aforismikilpailu, josta voi löytyä sopivia kirjoittajia ja joka tekee yhdistystä tunnetuksi. Tampereen aforismiyhdistyksen kirjoja voi ostaa muun muassa Tulenkantajien kirjakaupasta.

 

Sauli Salomaa osaa kirjoittaa hienoja lauseita. Hänen aforismikokoelmaansa Järkäle (2014) niitä olisi suonut enemmän. Kokoelmaa parhaiten kuvaava sana on ”epätasainen”. Mukana on sekä upeita aforismeja (”Myyntikäyrä heijastetaan näyttämään riippuvalta piiskalta.”) että tyhjänpäiväisyyksiä (”Ilman kiusauksia elämä olisi tylsää.”), joiden julkaisua ei perustele edes käyttö sarjallisuuden rakennusaineena tai halu saada hengähdystaukoja muun tekstin lomaan.

Viisi runokokoelmaa julkaisseen Salomaan vahvuuksia aforistikkona on luontohavainnot. Mukana on myös muutama oivallinen Gómez de la Serna -mainen huomio: ”Majakka – halvaantunut kyklooppi näkee valokeilan verran.” Monista Salomaan lauseista tulee mieleen muitakin kirjoittajia, valitettavasti ei ainoastaan myönteisessä mielessä. Kirja nimittäin sisältää joitakin plagiaatteja ja yksioikoisia variaatiota.

Maailmassa pakotetaan niin, että luita alkaa kolottaa. (Maailma pakottaa, luita myöten. Mirkka Rekola)

Kiusaus häviää, kun antaa sille periksi. (Kiusauksesta pääsee eroon vain antamalla sille periksi. Oscar Wilde)

Perhehelvetissä kasvaneet kasvattavat lapsistaan omat kilpensä. (Lapset ovat perhehelvetin ihmiskilpiä. Arto Seppälä)

Herran pelko on herran alku. (Jaakko Okkerin ja Kari Suomalaisen kirjan nimi)

Liha on murha. (tunnettu iskulause, mm. Smiths-yhtyeen klassikkoalbumin Meat is murder nimenä)

On yhdentekevää, ovatko nuo tietoisia vai tahattomia. Esimerkiksi väännöksen ”Herran pelko on herran alku.” kohdalla pitäisi aforistikolla – tai viimeistään kustannustoimittajalla – hälytyskellojen soida sen verran, että edes googlaamalla tarkistaisi kyseisen lauseen. Joskus aforistikko toki voi perustellustikin toistaa jonkin lauseen sellaisenaan tai muokattuna, mutta edellä mainitut lainat eivät miltään osin tunnu perustelluilta. Liian tutun aineksen eksyminen omien aforismien joukkoon on toki aforistiikalle yleisempikin ongelma.

 

Arto Seppälän aforismin ”Kun menee kyllin syvälle metsään, tulee ihminen vastaan.” Salomaa on kääntänyt toisinpäin: ”Kun menee ihmisen mielen sopukoihin, löytää metsän.” Seppälän mukaan ”Kun lapsen kysymykset loppuvat, hänet on aikuistettu.”, kun taas Salomaalla ”Jatkuvat aikuisena kysymykset, kun lapsena ei vastattu.”

 

Puutteistaan huolimatta Järkäle on tutustumisen arvoinen. Iso osa sen aforismeista avautuu miellyttävällä tavalla useisiin temaattisiin tulkintoihin.

Kaikki syntyvät suu auki.

Rivi ei pääse pakoon, vain kurkiaura metsän taa.

Rehellisyys on kirvelevä ruoska.

Myyntikäyrä heijastetaan näyttämään riippuvalta piiskalta.

Sitä vaan on niin oman onnensa soppa.

Sen käärmettä kiskot, kenen huiluun luritat.

Kasvaa lehti levoton, umpeen vuosi.

Aamuinen kaste ja iltakosteus. Niiden välissä päivän aakkoset.

Veteen pudonneen kiven ystäviä syntyneet renkaat, kietoutuneet kädet.

Jos eläimet pukeutuisivat ihmisen nahkaan, maailma pelastuisi.

Niin kauan ja kauas ihminen laajentaa reviiriään, kunnes luoja vastassa.

Lehtiin on kirjailtu syksyistä anarkiaa.

Taittaa oksan ja tappaa kärpäsen, kunnes oma aikansa koittaa.

 

3

 

 

Runokirjoja aiemmin julkaisseen Esko Lovénin aforismikokoelman Ahdasta päässä (2015) ilmaisu on tasapainoista ja levollista, aforismeja ei juuri tee mieli stilisoida. Hänen tyylissään on jotain sympaattista ja kotikutoista. Siihen kuuluvat myös itse kehitetyt sanat ja ilmaisut (esim. ”usko jälleenajattelemiseen”, ”jakonaamaisuus”, ”voimakasta verenkäyntiä”, ”maailmanasunnon yhtiövastuuke”), mutta niitä ei onneksi ole rasittavuuteen asti.

Vaikka Lovénin kirjassa tulee monissa kohdin vastaan mitäänsanomattomia, itsetarkoitukselliseltakin tuntuvia lauseita, on myös hyviä oivalluksia riittävän tiheässä. Ajoittain Lovén horjahtaa opettajamaisuuteen, mutta se ei muodostu hänellä helmasynniksi. Kokoelma tuntuu yhtenäiseltä, orastavaa sarjallisuuttakin on mukana.

 

Toisen järjellä on ahdistavaa ajatella.

Konemainen urakoitsija onnea kaivamassa.

Tosikko ikänsä, ei sen kummempaa, odotti järkevää lausetta.

Ajattelija on paikoillaan, ehti ensin.

Luovuus on kuin sijaamaton vuode, nopeasti valmis.

Odotan kunnes maapallo on sivistysvaltio ja kaikki muuttavat samalle puolen rajaa.

Ensin he tappavat ihmisen itsestään, sitten kokeneina toisiaan.

Elämä huolii, jos se vain minulle kelpaisi.

Taistelee ruoastaan ennen kuin se edes ehtii kypsyä.

Säestän vaikenemistani hengittämällä.

Vanhemmat ovat kuolleet. Voi paiskoa ovia vain itselleen.

 

3

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 tarkoittaa erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.