lauantai 19. syyskuuta 2015

SUOMALAISEN AFORISTIIKAN PARHAIMMAT KANNET, osa 3



Juttusarjan aiemmat osat:      osa 1     osa 2

 
 
 
 

Olli Hyvärinen: Vielä kerran tulee toisenlainen aika (2006; kansi: Mari Rogers)

IH: ”Piirros on mielenkiinnoton, kannen suunnittelu on jäänyt kesken.” 1,5

EK: ”Aforistinen kansi: nopeasti muotonsa löytänyt, ei liian selittävä. Kaaren jatkuvuus tukee "toisenlaisen ajan" viestiä. Raikas, kalligrafiamainen.” 5

TS: ”Sympaattinen, pidän tekijän nimessä olevasta auringosta. Teksti ja piirros sopivat hyvin yhteen. Hengittävä. Kannessa on selviä teknisiä puutteita, niissä näkyy kuvan pakkaamisesta johtuvia tahroja.” 2,5

Kannen suunnitellut Anna Mari Räsänen kertoo: ”Olli Hyvärisen kirjassa Vielä kerran tulee toisenlainen aika on musteella paperille Harakan saaressa vuonna 2006 piirtämäni kansikuva ja kuvitus. Tein kuvituksen nimellä Mari Rogers, myöhemmin olen siirtynyt takaisin tyttönimeeni Räsänen. Kirjan teksteissä liikutaan ajan tuulissa moneen suuntaan, ja niin pyörii myös kansikuvan lintumainen taikakuvio. Se on muotona tiivistynyt, melkein kuin aaltojen rantaan huuhtelema ajopuu, lintu tai jalaton kaksipäinen pegasos, aaltojen kovasti kohtelema, mutta yhä voimakas. Sitä seuraa kuvitteellisessa auringon kaaressa kuunsirppi, nyt runoilijan polttamien tulitikkujen rajaama – viittauksena kirjan tekijään, Olli Hyväriseen. Maapallo, joka sekin on kiinni tämän piirrosmobilen avaruudelliseksi pidikkeeksi tulkittavassa kaaressa, on kuvassa ensimmäisenä: Maailma on näin kaukaa nähty ja rajaton, mutta läheltä katsoen melkein kuin tikkunekku, josta tulee mieleen yksi kirjan aforismeista: Olen maailmankuva, hyvä ja kaunis, syömättäkin elän.”
 
 
 

 

Tiina Lehikoinen: Sitruunalumilyhtyjä (2008; kansi: Make Copies (= Leevi Lehto), kannen kuva: Tommi Musturi)

IH: ”Psykedeelinen väritys tekee kannesta erottuvan, mutta ei miellytä minua.” 2,5

EK: ”Ensimmäistä kertaa aikoinaan nähtynä tämä oli isku palleaan. Kirjavuus ärsyttää, tekijän ja kirjan nimi hukkuu. Tarkemmalla tarkastelulla löytyy kiinnostavia elementtejä. Uskalias, poikkeaa hillitystä aforismikirjan kannesta.” 4,5

TS: ”Hyvin yksinkertainen kansi, sarjanomainen kansiteksti nostaa kansikuvan pääasiaksi. Omaperäinen, epätyypillinen kansikin korostaa irtiottoa perinteestä. Ansiokkaalla tavalla erilainen, värimaailmaltaan elävä.” 4

Kannen kuvan tehnyt Tommi Musturi kertoo: ”Kuva on puoliabstrakti ja monitulkintainen. Katsoja voi saada viitteitä esittävästä ja tulkita kuvaa siitä edeten. Tämä sekä kuvan orgaanisuus ja väririkkaus istuvat kirjan sisältöön. Kuvassa on töilleni ominaista harkittua häiritsevyyttä, mitä löytyy myös teoksen sisällöstä. Minulta tilattiin kirjan kansikuva. Make Copies teki teoksen taiton mukaan lukien kannen typografian.”
 
 
 

 

Timo Salo: Epätietokirja (2009; kansi: Timo Salo)

IH: ”Ilmava, mutta piirros voisi olla mielenkiintoisempi. Kuvan ja tekstin keskinäinen sommittelu jättää toivomisen varaa. Tekstin ja kuvan leikkauskohta epämääräinen, mikä haittaa tekstin ymmärtämistä. Neliömuotoisen kannen kokonaissommittelu kuitenkin kohtalaisen onnistunut.” 2,5

EK: ”Kansi on "epäkuva" kuten kirja ilmoittaa olevansa epätietokirja. Kalligrafinen. Kuvan viivan rosoreuna on hyvä, kyseessä on ilmeisesti voimakas suurennos. Hienosti uskallettu jättää tyhjää tilaa. Nappisuoritus aforismikirjan kanneksi.” 5

Timo Salo ei jäävinä arvioinut omaa kanttaan. Teoksen saamat kokonaispisteet on laskettu siten, että kolmansiksi pisteiksi on merkitty kahden muun raatilaisen pisteiden keskiarvo.

Timo Salo kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Kansi on tehty ntamon sarjatyyppisen formaatin pohjalta, kuvitus on vihkopiirroksestani, voimakkaasti suurennettu. Kuvan silmästä lähtee g-kirjain. Kokonaisuus on oikealle kallellaan, mikä tuntuu edelleen hyvältä ratkaisulta, dynaamiselta. Tämä on suunnittelemistani kansista niitä, joihin olen tyytyväisin.”
 
 
 

 


Paavo Haavikko: Puhua, vastata, opettaa (2010, 3. painos; päällys: Marjaana Virta)

IH: ”Taustan luolamaalauskuva tuo historiallista perspektiiviä. Tekstineliö on mielenkiintoinen, samoin kirjainten erikokoisuus. Väriskaala on miellyttävä – taustaväri suhteessa valkoiseen ja mustaan.” 4,5

EK: ”Teksti kuvituksenomainen, muodostaa aforismin tapaisen arvoituksen. Väritys rauhallisen onnistunut, ei ylilyöntejä. Tekstiasettelu houkuttelee pitämään kirjaa kädessä, motorinen.” 5

TS: ”Uusintapainoksen kansi on vaisu ja vaikutelmaltaan haalistunut. Väritasapaino on liikaa kallellaan magentaan. Teräväpiirteisten kirjainten yhdistäminen kalliopiirrostaustaan luo kylmän ja etäisen vaikutelman. Silmälle ei ole tarttumapintaa.” 2

Marjaana Virta kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Kansi on yksi Haavikolle tekemistäni kansista, joissa halusin nostaa lauseen kirjan esittelytekstistä. Ja tehdä typografialla kuvitusta kirjan kanteen. ”Jotta näkisi tämän maailman on tultava tähän maailmaan.” Tässä kannessa on luolamaalaus taustalla ja kommentti kirjasta modernilla fontilla ja asettelulla tuo haluttua kontrastia menneisyyden ja nykyisyyden kannalta. Tekstillä halusin luoda polun joka vie kirjan sisälle ja sieltä ulos. Visuaalinen ratkaisu matkasta labyrintissä sopii mielestäni kuvaamaan kirjan sisältöä. Ajatuksen etsimistä, ajatuksen polkua etc.”
 
 
 

 

Hannu Paronen: Jossain välissä toivo (2010; kannen tekijää ei mainittu)

IH: ”Kirjan visuaalinen ilme vaikuttaa kirjaa vanhemmalta. Tekstistä leikattu puu sopii hyvin aforismikirjan kanteen. Taustaväri tyylikäs, selkeä musta. Kaksi vihreää puunlehteä tuovat esiin kirjan nimeen sisältyvän toivon.” 3

EK: ”Leikkaa ja liimaa -tyyli oli jossain vaiheessa suosittu ja helppo ratkaisu. Tekstin käyttäminen oksina antaa mielikuvan paljosta asiasta. Kokonaisuutena kansi hiukan kova, johtuu ehkä mustasta taustasta. Ehkä turhan helppo ratkaisu.” 2,5

TS: ”Nykyaforismikirjan näköinen, varsin tyylikäs. Kirja kooltaan käteen sopiva. Kannessa paljon tekstiä, mikä tuo lievän puuroisuuden tunteen.” 3,5
 
 
 

 

Markku Envall: Alkuräjähdys on kesken (2011; päällys: Tarina Lounasmaa, päällyksen kuva: Will Crocker)

IH: ”Hyvä. Kirjan nimeen rajoittuvat aforismit muodostavat alkuräjähdyksen, laajenevan tilan. Envallin pieni valokuva on esillä graafisen kauniisti. Nykyaikainen.” 4,5

EK: ”Tarina Lounasmaan tyyli on tässäkin tunnistettava. Aforismien käyttö kannessa räjähdyksen osina viehättää. Asetteluna onnistunut.” 5

TS: ”Jollain tapaa hauska, leikillinen, mutta kokonaisuutena levoton. Harmoniset värit, jopa metallinhohtoinen väri istuu kokonaisuuteen. Kannessa on tiettyä provokatiivisuutta, ei suostu olemaan vain tyylikäs. Kirjan nimi hukkuu, vaikka se on keskellä. Aforismien räjähtäminen kirjan nimestä on tarpeetonta mainosmaisuutta, Envall ei tunnettuna kirjailijana sellaista kaipaa. Jollain kummallisella tavalla kannen epäsuhtaiset osat kuitenkin pysyvät tasapainossa.” 2,5
 
 
 

 

Mirja Pirhonen: Kettuja ja enkeleitä (2012; kansi: Nina Pirhonen)

IH: ”Selkeä. Värikompositio voimakas - valkoinen, musta ja punainen -, mutta ei miellytä minua.” 2,5

EK: ”Paljas ja autio. Mittasuhteet kuvan ja tekstin välillä eivät oikein toimi. Kuva voisi olla paremmin esillä, esimerkiksi isompana. Tyhjän tilan mukana olo on hyvää, mutta sitä on käytetty oudosti.” 1,5

TS: ”Rohkean pelkistetty, informatiivinen, "tiedottava". Onko ketulla taskulamppu tassussaan? Karu, hallittu, mutta turhan arkinen. Hiukan sulkeutunut, ei synnytä riittävästi mielikuvia. Fontti on jäykähkö ja asiallisuutta korostava.” 2,5

Nina Pirhonen kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Halusin kuvata Mirja Pirhosen Kettuja ja enkeleitä -kirjan kannessa teoksen henkeä. Kirjoituskokoelma on yhteiskuntakriittinen ja osin tummasävytteinenkin. Valitsin sen vuoksi voimakkaan oranssinpunaisen ja pelkistin ketusta mustan siluetin. Valkoisen juovan voi nähdä valona ja vastavoimana. Kannen teksti jatkaa kuvan rytmitystä ja muodostaa kuvalle perspektiivin.”
 
 

 


Johannes Ojansuu: Katoavaisuuden aineisto (2014; kansi: Timo Salo, valokuva: Johannes Ojansuu)

IH: ”Kansi vaikeasti ymmärrettävä, en löydä siitä merkityssisältöjä. Vihreä väri mielenkiinnoton. Ei puhuttele minua.” 1,5

EK: ”Viime vuosien lempikansiani, yksinkertaisen kaunis. Köyden hauska oivallus: sisältää kirjailijan nimikirjaimet. Kuva-aihe häviää luontevasti, katoavaisuuteen. Akvarellimaisen herkkä. Esittävyys ja osoittelevuus puuttuvat hyvällä tavalla. Tämä kansi voisi osallistua Vuoden kaunein kirja -kilpailuun!” 5

Timo Salo ei jäävinä arvioinut omaa kanttaan. Teoksen saamat kokonaispisteet on laskettu siten, että kolmansiksi pisteiksi on merkitty kahden muun raatilaisen pisteiden keskiarvo.

Timo Salo kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Käsitelty Johanneksen valokuva on kaunis. Köysi muodostaa nimikirjaimet J.O. Olen pohtinut, oliko kiiltävä lakkapinta paras ratkaisu ja sitä, pitäisikö kustantajan nimen olla valkoisin kirjaimin ja toisessa laidassa. Teoksen nimen typografia menee hiukan puuroiseksi. Koko kuvassa on rauhallinen vedenalainen tunnelma, vaikka vesiraja kulkee kannen yläosassa.”
 
 
 

 

Pekka Kejonen: Kertakäyttösatori (2014; graafinen muotoilu ja valokuva: M-L Muukka)

IH: ”Hyvä. Sana ”kertakäyttö” tuo ristiriidan kuvan kanssa: ihmiset eivät ole kertakäyttötavaraa. Vauvan itku voisi viitata syntymäparkaisuun - jotakin on syntymässä. Kuvan rasterointi ja mustavalkoisuus toimivat hyvin värillisen tekstin kanssa.” 5

EK: ”Ahdistava kuva. Fontti on ärsyttävä, epäselvä ja huonosti valittu. Muuten kyllä kaunis ja selkeä kansi. Asettelultaan onnistunut. Kuvanvalinta oudoksuttaa. Provokatiivinen.” 3,5

TS: ”Pidän. Yksinkertainen kansi, joka synnyttää vahvan mielikuvan esimerkiksi kirjailijan persoonasta. Kiinnostava scifi-henkinen fontti, jota käytetty johdonmukaisesti.” 3,5

Kirjan graafisen asun suunnitellut Marja-Leena Muukka kertoo: ”Pekka Kejosen kanssa minulla on ollut pisin yhteistyö, aina 1990-luvun alusta. Ideoimme kansikuvia jo ennen kuin käsikirjoituksetkaan ovat syntyneet. Pekan verbaalinen maailma tarjoaa ruhtinaallisen mahdollisuuden tarttua myös moniin visuaalisiin tempaisuihin. Milloin olimme Bulevardilla vaipoissa, milloin täytetyn jazz-jäniksen kanssa kovassa pakkasessa tai pakkopaidassa eduskuntatalon portailla! Kertakäyttösatorissa käytin huutavan lapsen kasvoja, kuin pienen samurain, joka kejosmaiseen tapaan kapinoi ajan ilmiöitä vastaan. Kannattaa avata kirjan kannet, sillä niiden sisäpuoli, kuten sisuskin, on suunniteltu. Kansi (varsinkin etukansi) on vain pieni osa koko kirjan kokonaisuutta.”

 
 

RAATI ON PUHUNUT, SUOMALAISEN AFORISTIIKAN PARHAAT KANNET OVAT:

 

1. Samuli Paronen: Maailma on sana (Kosti Antikainen) (4,8 pistettä)
 
 

2.–3. Maria Jotuni: Avonainen lipas (tekijä ei tiedossa) (4,5)
 
 

2.–3. Jarkko Laine: Toinen mustakantinen vihko (Katri Niinikangas) (4,5)



4. Kaarlo Marjanen: Nuolia sumusta (tekijä ilmeisesti Einari Wehmas) (4,3)



5. Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät (Tarina Lounasmaa) (4,2)

 

Voittajakannen suunnitellut Kosti Antikainen syntyi Kuopiossa 5.6.1930. Vuonna 1948 hän muutti Helsinkiin. Itseoppinut Antikainen loi arvostetun uran graafikkona. Kirjankansia hän suunnitteli noin 600, joista vajaat 200 oli Otavan Delfiinikirjat-sarjan kansia. Delfiinikirjojen myötä ”syntyi Suomessa ainutlaatuinen yhdistelmä, jossa kirjan sisältö ja graafinen ulkoasu saumattomasti liittyivät toisiinsa”. Kosti Antikaisen elämä katkesi ennenaikaisesti kun hän 3.10.1980 kuoli ajamansa hirvikolarin seurauksena.

”Kosti Antikainen toi päällyksiin vahvan piirustuksellisen leiman ja rehevän yleisilmeen. Rehevyys ei Antikaisella ollut muotojen ja aiheiden runsautta, vaan pikemminkin kansien aiheet olivat niukkoja ja tiukasti rajattuja. Mutta tapa piirtää ja maalata on mehevää ja ennen kaikkea värien käyttö on vahvaa ja rikasta. Ennakkoluuloton epäsuomalainen värimaailma on Kostille tyypillistä.”

(Lainaukset Julistemuseon julkaisusta Kosti Antikainen 1930–1980)

 

Oliko raati oikeassa? Mikä on sinun suosikkisi? Onko sinulle jäänyt jonkin muun aforismikirjan kansi mieleen hyvässä tai pahassa? Kommentoi alle!

Julkaisemme myöhemmässä vaiheessa vielä ainakin yhden postauksen aforismikirjojen kansista.

 

 

perjantai 11. syyskuuta 2015

SUOMALAISEN AFORISTIIKAN PARHAIMMAT KANNET, osa 2



Juttusarjan     osa 1     osa 3



 




Kalervo Tuukkanen: Tuuma tuumalta (1964; päällys: Erkki Ruuhinen)

Iiris Hälli: ”Selkeä ja ilmava, mutta ei tyylikäs. Kirjasinlajit tyylillisesti liian erilaisia.” 2,5

Eva Kyyhkynen: ”Näyttää aforismikirjalta. Tyhjä tila tuo tilaa tuumailla. Sommitelma mielenkiintoinen. Kirjailijan kuva kannessa on hyvä ratkaisu. Yleisvaikutelma kuitenkin laimea ja mitäänsanomaton. Voimaton.” 2

Timo Salo: ”Tiettyä arvovaltaisuutta. Kansi otettu viehättävästi haltuun. Perussommittelu hyvä. Kirjan nimi on kauniilla kirjaimilla, miellyttävää typografiaa.” 3,5

Kannen suunnitellut Erkki Ruuhinen kertoo: "Hiukan selityksiä – tuuma tuumalta.  Olen yllättynyt, että kansi on löytynyt raadin arvioitavaksi. Itse haluaisin unohtaa sen. Syksyllä 1964 olin juuri täyttänyt 21, ja rimaa hipoen läpäissyt MG-koulun karsintakurssin. Samana syksynä sain suunnitella WSOY:lle ensimmäisen kanteni. Silloin graafikontaimella ei ollut käytössään tietokoneita, ei edes reprokameroita. Eikä oikein hajuakaan siitä, miten kansi tulisi asiakkaalle esittää, tai panna lopullisesti painokuntoon. Tilaaja halusi säveltäjästä kanteen kuvan, he saivat sen. He halusivat myös nimikirjoituksen. Senkin he saivat, mutta liian täsmälliseksi tehtynä. Teoksen nimen asuun panin mukaan kaikki silloiset taitoni tehdä kanteen ja asiaan sopivia kirjaimia... Huonon luonnoksen ja kakki pyydetyt palaset vein Kaarina Visakannolle, joka ilmeisesti uskoi kykyihini. WSOY:n oma graafikko Heikki Alanko antoi sitten ohjeet kuvalaattojen tekijöille ja asemoi palaset paikoilleen. Jokainen aforisti kirjoittaa joskus ensimmäiset mietteensä, kuvataiteilija tekee taulunsa, ja graafikko kantensa. Kaikki ne eivät ole mestariteoksia. Ei tämäkään. Useimmat aloitukset kannattaisi armeliaasti unohtaa."

 
 

 
 

Risto Nivari: Avaimella suljettu (1965; päällys: Heikki Alanko)

IH: ”Kuvaidea on epämääräinen, eikä kaunis väri pelasta kantta.” 1,5

EK: ”Itsestään selvä, ei nouse esiin hyvässä eikä pahassa. Moninainen ja vihjeenomainen kuva-aihe katoaa, ehkä tarkoituksella. Kuvavalinnan perustelu jää hämäräksi.” 1,5

TS: ”Arvasin, että tämä on 1960-luvulta. Yksinkertaisen elegantti. Sovinnainen ja tasapainoinen. Jollain tavalla raskas värimaailma, mutta valkoinen kasviaihe on viehättävä. Kaunis piirros. Konservatiivinen ja hillitty kansi.” 3,5

 

 
 
 


Samuli Paronen: Maailma on sana (1974; päällys: Kosti Antikainen)

IH: ”Joukon mielenkiintoisin. Kuvallisesti kaunis. M-kirjaimen linjat ja värit rakentavat maailman, ovikin ehkä näkyvillä. M-kirjain suojelevassa suhteessa kirjan nimeen. Kuva viestii, että maailma on myös kuva. Kannen kuva tuo mieleen Paul Kleen teokset.” 5

EK: ”M-kirjain hyödynnetään monistamalla. Tekstin asettelu suhteessa kuvaan onnistunut. Kaunis väriskaala.” 4,5

TS: ”Parhaita suomalaisia aforismikansia. Värikäs M-kirjain viehättää. Herkät värit, lasimaalausmainen. Typografia onnistunutta, lähes leipätekstikirjaimia, koruton, asiallinen, mutta samalla nimi nousee kauniisti esiin.” 5

 
 
 

 
 

Helena Anhava: Sivusta (1976; päällys: Sinikka Koskimäki)

IH: ”Suhteellisen tyylikäs, kiiltävänmusta väri on hyvä. Synkkä ajatellen lukijan houkuttelemista.” 3

EK: ”Komea, luottaa tekijän nimeen. Ei selittele. Tyhjä tila toimii hyvin, vaikuttava. Vaikka on musta, ei ole pimeä.” 4

TS: ”Todella pelkistetty, vähäiset elementit. Itsetietoisuutta, aavistuksen torjuva. Kirjan nimi Sivusta on asemoitu sivuun. Tietyllä tapaa tyylikäs kirja.” 3,5

 
 
 

 


Maija Paavilainen: Valoa (1994; kannen kuva ja suunnittelu: Maija Paavilainen (tekijän nimeä ei ole mainittu kirjassa))

IH: ”Hyllypaperimainen. Ei herätä mielenkiintoa.” 2

EK: ”Helppo ja tylsä ratkaisu. Kuin kangas, jonka kuva jatkuu ja jatkuu. Tässä ei ole mitään kannelle ominaista. Itse tehdyn oloinen, monotoninen, mutta ei suoranaisesti ruma.” 1,5

TS: ”Naivistinen, käsin tehty. Käsinkirjoitettu nimi on kömpelösti toteutettu. Kansi lähestyy estetiikaltaan kuvitettuja teoksia (jollainen tämäkin on) ja sarjakuvan maailmaa. Kotitekoisen näköinen, siksi kansi ei houkuttele avaamaan kirjaa. Viehättävällä tavalla vaatimaton, voisi olla parempi ilman lakkapinnoitetta.” 2,5

Kannen suunnitellut Maija Paavilainen kertoo: "Aihe nousee lapsuuden valkovuokkometsien muistosta, malli on suoraan Obbnäsin keväisestä vuokkomerestä. Haukipään metsänpohjat ovat aina ensin sinisenään sinivuokkoja, sitten äitienpäivän aikoihin valkoisenaan. Valkovuokot sytyttävät valon puitten siimekseen. Valkovuokot ovat heijastumia tähdistä. Kustantaja hyväksyi ajatuksen. Maalasin akvarelliväreillä."

 
 
 

 


Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät (1998; päällys: Tarina Lounasmaa)

IH: ”Kannessa kevään vihreää ja kalpeaa keltaista. Mirkan kasvot sopivat hyvin osaksi diagonaalisommitelmaa.” 4,5

EK: ”Tunnistan Tarina Lounasmaan tyylin. Henkilökuva toteutettu onnistuneesti. Mirkan miettivälle katseelle on annettu tilaa. Useanlaisesta fontista huolimatta kokonaisuus pysyy rauhallisena. Raikkaan tuore.” 5

TS: ”Erikoislaatuisia ratkaisuja. Dymo-teksti on yllättävä ja röyhkeä, muodostaa kontrastin hillittyyn värimaailmaan ja teokseen yleisesti. Silti hiukan hahmoton ja luonteeton kauniista pullonvihreästä väristä huolimatta. Jotain sympaattista postmodernia kannessa on. Rohkeus ja tietty kokeellisuus on hyvää.” 3



 

 


Lauri Sallinen: Hiljaisuudella on ääni (2002; kansi: Maria Mitrunen, kannen kuva: Sanna Syväjärvi)

IH: ”Kuva on heikkotasoinen ja kannen sommittelu on hakkaava.” 2

EK: ”Esittävä piirroskuva kannessa vie pois aforismin kontekstista, kuva vie ajatukset rakkausromaaniin. Tämä kirja olisi voinut saada enemmän arvoisensa kannen. Hahmojen suuttomuus toki viittaa hiljaisuuteen, mutta keino on mielikuvitukseton. Etikettimäinen osio edessä rauhoittaa kokonaisuutta. Kansi ei miellytä minua, värivalinta löysä.” 2

TS: ”Lyyrinen, sovinnainen, pikkusievä. Hallittu muoto, sommittelu symmetrinen. Kuva on epäkiinnostava, kokonaisuus jää pliisuksi. Väri on kaunis, mutta tekstimaailma voisi olla yhtenäisempi.” 2,5

Kannen suunnitellut Maria Mitrunen kommentoi: ”Minulla ei ole kolmentoista vuoden takaisesta työstä enää oikein mitään sanottavaa. Kansihan perustuu kirjan kuvittaja Sanna Syväjärven tussipiirrokseen, hän ehkä osaisi paremmin kertoa taustoista ja tunnelmista.”

Sanna Syväjärvi kertoo: "Aforismikokoelma on jaettu teemoihin, joista yksi on rakkaus. Kyseiseen teemaan tekemäni kuva päätettiin valita myös kirjan kanteen. Kuva kertoo nuoresta rakkaudesta, jossa kaikki on uutta, ihmeellistä ja tuoretta."

 
 

 

Jarkko Laine: Toinen mustakantinen vihko (2003; kansi: Katri Niinikangas)

IH: ”Oivaltava. Köyhällä runoilijalla ei ole ollut perinteistä mustakantista vihkoa, vaan on tehnyt hiilellä mustakantisen vihkon. Raavittu teksti viestii: mustan pinnan alta paljastuu ajatuksia.” 5

EK: ”Rohkea, luottaa lukijaan. Viittaus luonnoskirjaan, herättää mielenkiinnon. On ollut rohkeutta jättää tyhjää tilaa. Tekijän ja kirjan nimessä on arvoituksellisuutta. Luonnosmainen jälki viehättää. Eläväisyyttä ja tekemisen jälkeä näkyy. Tuhru, mutta kiinnostava.” 4,5

TS: ”Enostone-kustantamon kannet ovat hyvällä tavalla herkkiä. Tämän kannen tekstit ovat käsin tehtyjä. Hillityssä muodossaan johdonmukainen. Pidän kannen minimalismista, kansi on aforismikirjamainen.” 4
 
Kannen suunnitellut Katri Niinikangas kertoo: ”Kirja on yli kymmenen vuotta vanha, joten en niin tarkkaan muista, mitä silloin ajattelin. Muistaakseni idea oli aika kirjaimellinen, kirja on ”mustakantinen vihko” ja halusin siihen käsillä tehtyä jälkeä ja erityisesti käsin kirjoitettua tekstiä mukaan. Ideana oli muistilehtiö, mutta en halunnut tehdä sitä kuitenkaan liian konkreettisesti. Siksi etukannen teksti on käsinkirjoitettua, nyt tekisin sen vahvemmin, mutta tämä taisi olla kolmas ikinä tekemäni kansi. Musta väri tuli kirjan nimestä, mutta voi olla että myös kustantaja toivoi siitä yksiväristä.”

 
Lue juttusarjan seuraava osa




lauantai 5. syyskuuta 2015

SUOMALAISEN AFORISTIIKAN PARHAIMMAT KANNET, osa 1



Kansitaiteesta on aforistiikan yhteydessä puhuttu valitettavan vähän. Niinpä Pro aforismi päätti nostaa esille suomalaisten aforismikirjojen kannet ja aforismiteosten graafisen suunnittelun. Esiraati teki alkukarsinnan rajaten esiteltävien kirjojen määrän 25:een. Mukaan pyrittiin saamaan monipuolinen valikoima visuaalisesti kiinnostavia kansia. Mukaan kelpuutettiin ainoastaan varsinaisia aforismikokoelmia, ei esimerkiksi teoksia, jossa aforismeja on vain pieni osa kirjan sisällöstä. Nyt valitun 25 kannen ulkopuolelle jäi monia esittelemisen arvoisia kansia, joihin toivottavasti voimme palata myöhemmin.

Kolmihenkinen, varsinainen raati koostui henkilöistä, joilla on kokemusta sekä kuvataiteista että aforistiikasta. Iiris Hälli on kuvataiteilija ja aforisti, Eva Kyyhkynen kuvataideopettaja ja aforisti. Timo Salo on aforisti, joka on tehnyt kirjankansia ja muuta graafista suunnittelua. He arvioivat kannet sekä sanallisesti että pistein asteikolla nollasta viiteen. Myös kansien tekijät saavat puheenvuoron siltä osin kuin heitä on tavoitettu. Juttu julkaistaan käytännön syistä kolmessa osassa vanhimmista kansista aloittaen. Viimeisessä, kolmannessa osassa paljastetaan, mikä kansi valittiin suomalaisen aforistiikan parhaaksi.
 
Juttusarjan     osa 2 (part 2)     osa 3  (part 3)
 

 

 


Maria Jotuni: Avonainen lipas (1929; kannen tekijää ei mainittu)

IH: ”Koristeellinen teksti muodostaa kauniin kehyksen, lippaan. Kohopainatus on mukava yksityiskohta ja pergamentinoloinen kansipaperi tuntuu miellyttävältä.” 4,5

EK: ”Aikansa tuote, klassista osastoa. Reunuksen teksti rajaa kannen hienosti, keskittää kannen aiheen.” 5

TS: ”Kirjan nimi kivasti kehyksissä, toteutettu hienosti. Tämän keinon voisi jopa tuoda takaisin nykykansien suunnitteluun. Hillitty seepia kaunis kannessa, mutta kansi kokonaisuutena hiukan raskas monine elementteineen.” 4
 
 
 

 

Kaarlo Marjanen: Nuolia sumusta (1947; kannen tekijää ei mainittu*)

IH: ”Kuva toistaa kirjan nimen. Tyyli ja kirjasinlaji selkeää 40-50-lukua. Oman aikansa grafiikan edustajana tyypillinen ja komeakin kansi.” 4

EK: ”Klassinen, selkeä, cocteaumaista graafisuutta. Väritys toimii hyvin. Teemassa sanansaattajuutta ja osuvuutta. Kirjasimet puhtaita, niissä ripaus jugendia. Komea kansi, voisin vaikka pitää pöydälläni.” 5

TS: ”Jylhän klassinen kansi, arvokkuuteen pyrkivä. Kuva ei ole piirroksena kovin korkeatasoinen, silti värit ja rytmi toimivat. Kannen hiukan naivistisestakin ihmishahmosta voi löytää myös leikkisyyttä. Itsetietoinen, kompromissiton.” 4

* Ville Hännisen ystävällisen huomion mukaan kannessa olisi Einari Wehmaksen signeeraus. (päivitetty 18.9.2015)
 
 
 

 

Albert Lange Fliflet: Tuli niemen tutkaimessa (1950; kannen tekijää ei mainittu)

IH: ”Ilmava ja selkeä. Tekstien asettelu ja koot suhteessa toisiinsa hyvät. Kuva jää arvoitukseksi, ainakin tämän päivän ihmiselle.” 3

EK: ”Sanan jakaminen kirjan nimessä oudoksuttaa. Muilta osin klassinen, selkeä ja kosiskelematon. Kuva on hieno, siihen on saatu paljon asiaa ja tapahtumaa, mutta myös arvoituksellisuutta.” 4

TS: ”Sodanjälkeisen ajan tyypillinen kansi, jota ilmentää muun muassa pieni vinjetti. Uusklassista tyyliä ilmentävä, hivenen mielikuvitukseton peruskansi.” 2,5
 
 
 

 

Jouko Tyyri: Takiaisia (1950; kansikuva: Maija Karma)

IH: ”Kirjan nimeen viittaavat kannen takiaiset ovat liian osoittelevia. Kirjasinvalinnat mielenkiinnottomia.” 2,5

EK: ”Kansi on kaunis, kirjan nimen fontti on kiinnostava, siinä on jotain aforistisen piristävää. Värivalinnat erikoisia, mutta kauniita. Näkyykö kuvassa myös siljolainen tiukka solmu? Vaalea kehys rajaa kannen hyväksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.” 4

TS: ”Sodanjälkeinen, konservatiivinen, lyyrinen muodoltaan. Viehättävällä tavalla oman aikansa näköinen, tyyliteltyjen takiaisten kuva on onnistunut. Kirjan nimi ilmentää poleemisuutta, mutta kuva ei. Tietyllä tavalla miellyttävä. Kirjan muoto mukavan epäsovinnainen, hiukan leveä suhteessa korkeuteen.” 4,5
 
 
 

 

Viljo Römpötti: Toteamia (1953; kannen tekijää ei mainittu)

IH: ”Oman aikansa graafisen suunnittelun parhaimmistoa. Tyylikkäät värit. Kaksi kuvamaailmaa - geometrisuus ja valkoinen "pilvi" - muodostavat hyvän kontrastin. Voisin kuvitella, että kirja on aikoinaan erottunut myyntipöydällä.” 4

EK: ”Tässä on meininkiä. Kovan ja pehmeän, vinouden ja pyöreyden yhdistäminen toimii. Värivalinta on kaunis. Fontti tuo mieleen vanhat suomalaiset elokuvat. Valkoinen "musteläiskä" on hyvä vastakohta muulle. Kokonaisvaikutelma kuitenkin sekava, vähän liikaa kaikkea.” 2,5

TS: ”"Linoleumilattia". Estetiikka ilmentää arkisuutta ja maanläheisyyttä, ehkä viitataan käyttökirjallisuuteen. Hiukan kunnianhimoton, silti omalla tavallaan kaunis ja johdonmukainen. Käsinkirjoitettu teksti on viehättävä.” 4
 
 
 

 

Aaro Hellaakoski: Lumipalloja (1955; kannen tekijää ei mainittu)

IH: ”Kansipaperin lumimainen, rypyliäinen pinta on miellyttävä, samoin kirjan pieni koko. Tekstit ovat visuaalisesti miellyttävät. Kannen ilmavuus viittaa vastakohdan kautta sisällön painavuuteen. Selkeä ja konstailematon kansi.” 4,5

EK: ”Tuo mieleen ranskalaiset kirjankannet. Yksinkertaisen viehättävä. Vahva kansi olematta tungetteleva.” 4,5

TS: ”Yksinkertainen, sarjamainen, vihkomainen. Pelkistetyn kaunis. Tunnetun kirjailijan kokoelmaksi kansi on vaatimaton.” 3
 
 
 

 

Oiva Paloheimo: Oivalluksia (1959; kannen tekijää ei mainittu)

IH: ”Hyvät värit, mustavalkoisen valokuvan suhde taustaan on hyvä. Kuvan olo osittain tekstin päällä luo pienen syvyysvaikutelman. Näistä huolimatta kansi jää hivenen vaisuksi.” 2,5

EK: ”Kirjailijan kuva kannessa on liian dominoiva. Kuvan leikkaus kanteen on keinotekoinen. Levoton fontti, myös kaksi kokonaisuutena levoton ja tasapainoton.” 1

TS: ”Leppoisa ja hauska kansi. Viisikymmentälukulainen typografia, kirjaimet paperista leikatun tapaisia. Terrakotanvärinen tausta. Kannessa aavistus tunkkaisuutta, joka usein tulee mustavalkokuvan ja painoväripinnan yhdistämisestä.” 3
 
 
 

 

Origo: Murehtijan päiväkirja (1961; kannen kuva: Pena (= Pentti Myllymäki))

IH: ”Humoristinen ja kiva kansi. Selkeä kokonaisuus. Lämmin ruskeanoranssi kirjan nimi istuu hyvin valkoiseen pohjaan.” 3

EK: ”Ei viehätä visuaalisesti, mutta on humoristinen ja uteliaisuutta herättävä. Fontti on aika rankka.” 2,5

TS: ”Kuvituksen ja tekstin suhde on selkeä. Aikansa tyypillistä käyttögrafiikkaa. Vaalea oranssi on miellyttävä väri. Jo tuolloin jaettiin sanoja eri riveille ilman tavuviivoja!” 3



Lue juttusarjan seuraava osa (next part)