perjantai 28. elokuuta 2015

ALEKSI AHTOLA – OIKEAOPPISEN HARHAT






Aleksi Ahtola (s. 1979 Nurmijärvi) on Helsingissä asuva filosofian maisteri pääaineenaan Suomen ja Skandinavian historia. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa historian alalta. Ahtolan historia-aiheisia kirjoituksia on ilmestynyt muun muassa julkaisuissa Historiallinen Aikakauskirja, Hiidenkivi ja Historisk tidskrift för Finland.

Ahtola on toiminut vapaana toimittajana ja kulttuurilehti Kerberoksen toimitussihteerinä. Hänen aforismejaan on julkaistu Kerberoksessa ja teoksessa Kiilan albumi 2005: Uhmaa ja unelmia sekä antologiassa Tiheiden ajatusten kirja – uuden aforismin parhaat (2011). Saksan kielellä Ahtolan aforismeja on julkaistu teoksessa Worte sind Taten (2010). Ahtola avustaa säännöllisesti Yliopisto-lehteä, johon hän kirjoittaa arvosteluja.

 

Oikeaoppisen harhat

 
Oikeaoppinen osaa vastata ja opettaa, muttei koskaan kysyä.

Hän naulaa dogminsa päähän niin tiheään, ettei yksikään ajatus pääse livahtamaan läpi.

Oikeaoppisella on dogmeja tiheämmässä kuin hiuksia, ne ovat kireämpiä kuin verisuonet.

Oikea oppi on korttitalo. Siksi ei yhtäkään korttia saa poistaa.

Lapsi ei koskaan ole oikeaoppinen. Siihen opitaan, oikeasti.

Oikeaoppinen tekee kotimaastaan erämaan. Hän näkee vain harhoja.

Oikeaoppiset nauravat toisilleen. Kukaan ei ole huvittavampi kuin toinen oikeaoppinen.

Toisenlaisten oikeaoppisten oppi on heille klassista kerettiläisyyttä.

He käyvät sotaansa 1700-luvun armeijoiden tavoin. Jäykin, lineaarisin taktisin siirroin.

Pahin onkin vastustaja, joka tunnustaa tosiasiat itselleen ja käyttää maastoa hyväkseen.

Kissa koiraa vastassa. Arvattavuus, arvaamattomuutta. Ei oikeaoppisella ole helppoa.

Eikä oikeaoppinen itse tajua olevansa oikeaoppinen. Hän ei tajua mitään.

Tärkeämpää on dogmin olemassaolo kuin sen sisältö.

Lapsi, hullu, narri ja noita ovat jokaisen yhteiskunnan arvokkaimmat jäsenet.

Jos oikeaoppinen tapaa heidät, ei siihen auta pelkkä valkosipuli.

Kaikkina, samanlaisina aikoina on vaikeaa olla erilainen.

Jokaiseen aikaan mahtuu tiivistäen vain kaksi lausetta:

Älä anna noitavaimon elää. Älä anna noitavainon elää.

 
 

Rahan inflaatio on mahdoton


On tärkeää puhua arvoista. Tärkeää on ripustaa seinälle kyltti kertomaan, mitä arvoja on.

Seinälle ei ripusteta kylttiä, jossa tärkeimmäksi arvoksi mainitaan raha, koska se on itsestään selvää.

Jatkuva puhe arvoista on taloudellisestikin kannattavaa. Se on arvokeskustelua.

Inflaatio on mahdoton ajatus. Rahan arvo ei laske koskaan.

Siksi sanotaan, että inflaatio on voitettu. Raha on voittanut.

Entinen kapinallinen sanoo olevansa tasapainoinen. Läski riippuu sekä oikealla että vasemmalla. Hänellä on suuri painoarvo, suuri ylipaino.

Opportunisti marssii ajan hengen kanssa tasatahtiin: vasen, oikea, vasen, oikea.

Suosiota saa puhumalla yhdentekevistä asioista. Menestystä kirjoittamalla niistä.

Roskaa ja keltaisia lehtiä myydään kioskeissa, koska ne käyvät kaupaksi.

Risut, männynkävyt ja neulaset ovat sopivia myyntiartikkeleita. Toimittajalle kaikki artikkelit ovat myyntiartikkeleita.

Tyhjäntoimittaja saa parasta palkkaa. Työn ja palkan suhde on loistava.

Ne pelkäävät, että niitä pidetään omaperäisinä. Niillä olisi oma perse, jota potkittaisiin. Sitä ne eivät kestäisi.

Kuka haluaa todellisuutensa raakana on todella kovaksikeitetty.

Paperityöläisen palkka on suhteettoman korkea sielläkin, missä metsäteollisuutta ei ole.

Johtajat vedetään esiin yllättäen kuin taikuri vetäisi sian hatusta.

Ruuhka on säännöllinen mielenosoitus vallitsevan järjestelmän puolesta.

Palkattu oppositio on sama asia kuin maksettu rakkaus. Sitä ei oikeasti ole.

Mahdollisuus olla sanomatta on sananvapauden laji. Tähän kannustetaan.

Järjestäytynyttä keskinkertaisuutta vastaan on mahdoton hyökätä. Jokainen palikka on korvattavissa.

 




 

Aleksi Ahtola, milloin ja miten tutustuit aforismiin?

Tutustuin aforismiin lukiolaispoikana. Olin jotenkin herkässä iässä ja yritin runoilla ja kirjoittaa aforismeja. Ensimmäiset yritelmäni olivat kai 16 vuoden iässä.

 
Mitä muuta kirjoitat tai olet kirjoittanut?

Kirjoitan parhaillaan väitöskirjaa ja lisäksi minulla on 15 vuoden ura freelance-kulttuuritoimittajana. Joku yli satasivuinen pieni historiasepustus välissä erään toisen kanssa. Kirjoitan myös kaunoa pöytälaatikkoon: runoa, dekkaria, vakavaa romaania, historiallista romaania, satiiria.

 
Millainen laji aforismi on ilmaisumuotona?

Hyvin vaativa. Ajatuksen latteus tai epäkypsyys paljastuu nopeasti minimaalisen muodon takia. Lisäksi koen ongelmaksi, että puran yleensä kielteisimmät ajatukseni aforismeiksi, joten minusta saa aforismieni perusteella aika negatiivisen kuvan. En oikeasti ole katkera, minähän olen suomalaiseksi mieheksi kai aika romanttinen ja ystävällinen. Olen myös humoristi ja naureskelen usein kaikenlaiselle.

Toisaalta aforismissa on tiettyjä etuja enemmän kuin muissa kirjallisuuden lajeissa; juuri kukaan ei ansaitse aforismeilla rahaa, joten voi kirjoittaa vapaasti. Mitään apurahalautakuntia tai sisäpiirejä ei ainakaan rahan toivossa kannata miellyttää.

 
 
 
 
 
Ketkä ovat aforistisia vaikuttajiasi?

No, suuri kirjallinen esikuvani on aina ollut Paavo Haavikko. Nuorempana olivat tärkeitä myös Erno Paasilinna ja Stanisłav Jerzy Lec.

 
Sinulla oli tilaisuus haastatella Haavikkoa marraskuussa 2001? Millainen vaikutelma hänestä jäi ja mikä oli haastattelun tärkein anti sinulle? (Haastattelu julkaistiin Kerberos-lehdessä 4/2001)

Kuten Timo Hännikäinen sanoi, se oli kuin leijonan luolaan olisi astunut. Ovet avautuivat kuin itsestään ja kustannustoimittajat ohjasivat meidät jotenkin jännittyneinä Art Housen suurimpaan huoneeseen Bulevardilla. Haavikko istui pöydässä arvokkaana leivoskorin edessä ja kaatoi kömpelösti kahvia. Hyvin varovaisesti sanoimme, että meillä olisi kysymyksiä. Haavikko tylysti totesi, että ne kysymykset ovat kuitenkin tyhmiä ja että hän on valmistanut esitelmän. Esitelmä oli uskomaton teilaus, jossa Haavikko haukkui Suomen johtajat Snellmanista Rytiin. Tunnelma vapautui vähitellen, kun nauroimme esitelmän oikeille kohdille. Haavikko tilaili meille sitten omia kirjojaan lahjoiksi kustannustoimittajilta, sanoisinko aristokraattisin elkein – vähäeleisesti, mutta käskevästi. Yksi kirjoista oli Kahden vuoden päiväkirja, johon palaan aika usein niin sanottuina huonoina hetkinä. Sekin on loistava kirja, huomattavasti aikaansa edellä monella tapaa.

 
Mitä voit kertoa aforismisarjojesi Oikeaoppisen harhat ja Rahan inflaatio on mahdoton syntyhistoriasta? Mitä muuta voit sanoa niistä taustaksi lukijalle?

Puran niissä omia ahdistuksiani. Taustalla on 2000-luvun alulle luonteenomainen ihmisten laumasieluisuus, johon olin hyvin kyllästynyt. Opiskellessani siihen aikaan tunsin erilaisia, hyvin suvaitsemattomia, näennäisesti laajasti ajattelevia ihmisiä, jotka ärsyttivät sanomattomasti oikeaoppisine päsmäröinteineen. Lehdistö kehnoine toimittajineen ja kaikenlaiset huijarimaiset sarjahurmaajat elämäntapaoppeineen ottivat aivoon. Monista aforismeista voi kiittää ärsyttäviä ihmisiä, tavallaan antimuusia. Rakkausruno tarvitsee usein jonkun kohteen ja herätetyn tunteen, tällainen kriittinen aforismi päinvastoin. Ihminen on laumaeläin ja vaikka minulla on toisaalta suuri ihmisrakkaus, niin täytyy sanoa, että kyllä useina hetkinä ajattelen, miten ihminen on todella alhainen olento.

 
Onko sarjallinen aforistiikka sinulle ominainen aforistiikan laji?

Ainakin pyrin siihen. Ajatukseni usein tulevat ketjussa, temaattisesti.

 
Milloin voimme odottaa sinulta aforismikokoelmaa?

Käsikirjoitukseni on pitkällä, mutta on vaikea saada itseä tyydyttävää kokoelmaa valmiiksi. Ja sitten pitäisi vielä löytää sopiva ja ennen kaikkea suostuvainen kustantaja.

 
Millaiset asiat pohdituttavat sinua tämän päivän Suomessa ja maailmassa?

Miten sen sanoisi. Mietin jotenkin aina sitä, mille hurrataan, miksi joku ihmisjoukko villiintyy johonkin kiihkoon. Näen helposti asian toisenkin puolen. Tunnen usein suurta ulkopuolisuutta asioille, jotka monet muut kokevat tärkeiksi. Olen hyvin mediakriittinen. Mietin aina ihmisten motiiveja olla jotain mieltä. Minulla on määrittelemätön perustunne, että olen ulkopuolinen. En Albert Camus’n Sivullisen tavoin tunteeton - vaan omassa elämässäni oikein tunteellinen - mutta minun on vaikea, ainakin useimmiten, innostua mistään joukkohengestä, joka saa helposti sietämättömiä piirteitä ja ylilyöntejä.

Jos nyt jotain konkreettisemmin sanoisi, niin media on monopolisoitunut ja keskustelu polarisoitunut. Ollaan aika kaukana mistään ihanteellisesta julkisuuden tai kansalaisyhteiskunnan tilasta. Hyvin epädemokraattinen tapa keskustella – minkään tahon poliittisesta väkivallasta puhumatkaan – ei varmasti rakenna Suomea myönteisempään suuntaan. Ehkä nämä uudet sosiaalisen median välineet alun ongelmista huolimatta onnistuvat tulevaisuudessa muokkaamaan julkisuutta sivistyneemmäksi ja tasa-arvoisemmaksi ja sitä kautta myös demokratiaa toimivammaksi.

Alaviitteenä voisi sanoa, että koen oireellisena myös kulttuurivastaisuuden, jolla melkein kerskaillaan useimmissa poliittisissa liikkeissä. Tämä "kritiikki" kohdistuu varsinkin ns. perinteiseen korkeakulttuuriin ja kertoo jotain olennaista tästä ajasta.

Ihmiskunnalla on valtavat ongelmat; kasvihuoneilmiö, väestönkasvu, saastuminen. Oikeastaan oman pienen maamme tulevaisuus on riippuvainen tästä valtavasta ongelmavyyhdistä.


 

Aleksi Ahtolan aforismisarjat Oikeaoppisen harhat ja Rahan inflaatio on mahdoton on julkaistu aiemmin teoksessa Kiilan albumi 2005: Uhmaa ja unelmia. Painettuun versioon oli tuolloin livahtanut taittovaiheessa kaksi virhettä, jotka nyt on korjattu (Oikeaoppisen harhat: neljänteen aforismiin lisätty sana ”ei”; Rahan inflaatio on mahdoton: Kuka haluaa… -aforismin lopussa ollut kaksoispiste on korvattu pisteellä).


1 kommentti:

Jos kommentointi ei muuten onnistu, valitse Kommentti nimellä -valikosta vaihtoehto “Nimi/URL-osoite” tai “Nimetön”. Kiitos sinulle!