keskiviikko 29. lokakuuta 2014

EINO VASTARANTA - LAUSEITA




Eino Vastarannan varjo
kuvattuna Helsingin Ruoholahdessa.



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Eino Vastaranta on pääkaupunkiseudulla asuva, nimimerkkiä käyttävä kirjoittaja. Hän on pitänyt vuodesta 2005 Arina-blogiaan, jossa on julkaissut muun muassa pakinoita ja haikuja sekä aforismeja yli 1500. Sivuilla oleva Afosinko arpoo esiin Vastarannan aforismin yksi kerrallaan.

Painettuina Vastarannan aforismeja on julkaistu teoksessa Vastalauseita (2012) sekä lehdissä Skeptikko ja Ydin. Vastalauseissa kirjoittaja yhdistää yhteiskuntakriittisyyden ja kielellä leikittelyn, parhaimmillaan erinomaisin tuloksin. Kokoelma on tiettävästi suomalaisen aforistiikan niukkasanaisin, aforismeissa on keskimäärin viisi sanaa. Vastaranta onkin ilmoittanut yhdeksi tyyli-ihanteistaan ”tosi lyhyesti sanomisen”. Hänen aforismejaan on julkaistu saksaksi antologiassa Worte sind Taten ja englanniksi All Aphorisms, All TheTime -blogissa.

Alla olevat aforismit ovat syntyneet pääasiassa vuosina 2013–2014, osa niistä on aiemmin julkaisemattomia. Vastarannan tuotteliaisuudesta kertoo, että hänellä on noin 2500 julkaisematonta aforismia yhdeksän vuoden ajalta, mikä yhdessä julkaistujen kanssa tarkoittaa yli yhden aforismin päivävauhtia.

 

Ota elämänohjeet onkeesi. Syötä ne kaloille.

Mitä antaa sille, jolla on jo kaikkea? Suhteellisuudentajua.

Kultalusikka suussa syntyneeltä ei vaadita kauhalla.

Erivapaus, hyvä veljeys - vai vielä tasa-arvo?

Heittelemme kohteliaisuuksia kuin bumerangia.

Ihmisyyden inflaatio syö kiitollisuudenvelan.

Kaukomaiden lapsityöläiset, tapojemme orjat.

Ilman heidän koiranelämäänsä emme viettäisi kissanpäiviä.

Missä on älymystö, joka jättää osallistumatta turhanpäiväisiin keskusteluihin?

Jos ei lannista tämä tiedon määrättömyys, niin laaduttomuus.

Kaapissa, pelkää joutuvansa hyllytetyksi.

Älypuhelin, krumeluuri.

Teksti! Viesti?

Nyt kilpaillaan, kuka leppoistaa eniten.

Olen jäävi itsetutkiskeluun.

En sanonut sopimattomasti vaan sopimattomassa seurassa.

Kymmeneen käskyyn vastaavat yhdellä: "Anna syntimme anteeksi."

Mieli maassa maan tavalla.

Umpikuja, kaksintaisteluiden näyttämö.

 
 
 

lauantai 25. lokakuuta 2014

HANS RUIN: AFORISMEJA – LUKIJANA CARL-ERIK CREUTZ


Legendaarinen radioääni, Yleisradion pitkäaikainen pääkuuluttaja Carl-Erik Creutz (1911–2000) lukee valitsemiaan mietelauseita suomenruotsalaiselta esteetikko ja kirjailija Hans Ruinilta (1891–1980). Ruin julkaisi aforismeja ja fragmentteja teoksissaan Makt och vanmakt (1940) ja Den mångtydiga människan (1966) sekä muun muassa Nya Argus -lehdessä.

Maija Lehtonen on kuvannut Ruinin tyyliä aforistikkona selkeäksi ja harmoniseksi. Holger Lillqvistin mukaan Ruinilla on aforistiikassaan "en sällsynt utåtriktad framtoning och ett brett intressefält", ja jatkaa: "Stilistiskt följer Ruins aforismer – – enkelhetens och naturlighetens principer, utan stort tvång att kokettera med paradoxen eller ordleken, men i stället söker han gärna den träffande metaforen." (suom. Ruinin aforistiikka on luonteeltaan harvinaisen ulospäinsuuntautunutta ja kiinnostuksensa laajalle kohdistavaa. Tyylillisesti hänen aforisminsa noudattavat yksinkertaisuuden ja luonnollisuuden periaatteita. Hänellä ei ole tarvetta hienostella paradokseilla tai sanaleikeillä, sen sijaan hän mielellään tavoittelee osuvaa metaforaa.)
 
Nauhoite alkaa Turun tuomiokirkon kellojen lyönneillä keskipäivän merkiksi (0.00–0.57). Sen jälkeen Creutz lukee Ruinin mietelauseet (alkaen kohdasta 1.02). Kyseessä on Creutzin viimeinen päivävuoro 30.12.1976 ennen eläkkeelle siirtymistään. Creutz avusti vielä tämän jälkeenkin Yleisradiota.






Pro aforismin toimituksen tiedossa ei ole, kuka on suomentanut Creutzin lukemat mietteet ja onko ne mahdollisesti julkaistu painettuina suomen kielellä. Jos joku lukijoistamme tietää, kuulemme mielellämme asiasta.

TOMMI PARKKO – KIRJALLISUUDESTA

 
 
Tommi Parkko Paimiossa kesäkuussa 2008.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Runoilija ja kirjallisuusvaikuttaja Tommi Parkko on tuttu aforisminkin ystäville. Hän toimi vuosina 2004–2013 Paimion aforismipäivien vetäjänä, ja myös ajatus päivien järjestämisestä oli hänen. Harva kuitenkaan tietää, että Parkko on kirjoittanut aforistiikkaa. Vuoden 1997 Elävien runoilijoiden klubin vuosikirjassa MotMot julkaistiin Tommi Parkon aforismisarja Kirjallisuudesta.
 
 
 
Kirjallisuudesta
 
i
Suomalainen runous ei ole suurta. Siitä ei ole syytä puhua.
 
ii
Paitsi Manner, Rekola.
 
iii
Suomalaiset kriitikot ja esseistit ovat suuria. He ovat pelastuneet. He osaavat kirjoittaa asiantuntevasti ja värikkäästi. He esittelevät suuren runouden ilosanomaa pienille runoilijoille. Me kaikki luemme heidän kirjoituksiaan kylvyssä, vessassa ja saunassa.
 
iv
Suomalainen runous asuu Helsingissä. Sen puhelinnumero on salainen.
 
v
Turussa ja Tampereella ja Oulussa ja Kouvolassa asuvat suomalaiset runoilijat. He juovat viinaa ja katsovat jääkiekkoa televisiosta. Helsingissä asuu kriitikoita, avustajia, toimittajia, kääntäjiä, kustantajia. Ei yhtään runoilijaa.
 
vi
Runoilija ainoastaan kirjoittaa. Hän ei osaa muuta.
 
vii
Älä turhaan mainitse kustantajasi nimeä.
 
viii
Suomalainen runous voi hyvin kun minun runoni on julkaistu. Se on kriisissä kun minun runoni eivät kelpaa.
 
ix
Kirjallisuuskeskustelua käydään vapaasti sitoutumatta mihinkään instituutioon. Nuori Voima on vapaa, taiteellinen instituutio. Parnasso on vapaa, taiteellinen instituutio. Keskustelua käydään mainitsematta nimiä. Sehän on nyt vähintä mitä kunnon keskustelulta vaaditaan, tiukka asiallisuus.
     On kuin vesilasissa olisi suurikin myrsky. Pienestä runoudesta ei ole syytä hermostua niin kovasti. Ettei vaan kustantaja hermostu ja lopeta lehden julkaisemista. Illan tullen vompatit nousevat siivilleen ja lentävät kohti laskevaa aurinkoa.
 
x
Onneksi suomalainen kustantajamaailma on terve ja voi hyvin. Kustantaja kustantaa, kirjakauppa myy ja kriitikot ovat täysin vapaita kuin sonnit laitumella. Meillä ei esiinny epätervettä kilpailua eikä minkäänlaista monopoliasemaa ole nähtävissä. He tarjoavat suomalaisille lukijoille monipuolista ja virikkeitä tarjoavia kirjoja. Myöskään käännösrunoutta ei ole unohdettu.
 
xi
Suomessa on monipuolisia kirjallisuuslehtiä.
 
xii
Lehdistöä on syytä kiittää ja maksaa monipuolisesta kirjallisen maailman seurannasta. Se on kuin poliisi joka näkee ja kuulee kaiken, mutta mitään ei kerrota.
 
xiii
Kirjallisuuskilpailut palkitsevat nuoria, lahjakkaita runoilijoita. Että he voivat sijoittaa palkintorahan tyylikkääseen arkkuun ja loistaviin peijaisiin.
 
xiv
Käännösrunous on vakava asia. Kun maailma tuhoutuu ja ufot laskeutuvat palaneen planeetan pinnalle, he osaavat ainoastaan suomea. Millainen kuva maailmanlyriikasta heille syntyykään?
 

 

torstai 23. lokakuuta 2014

ARTUR LUNDKVIST – AFOLYRISMEJA







Artur Lundkvist (1906–1991) oli ruotsalainen kirjailija, kriitikko ja Ruotsin akatemian jäsen. Hän on keskeisiä ruotsalaisia aforistikkoja. Lundkvistin aforistisia innoittajia olivat muun muassa Elmer Diktonius ja Ramón Cómez de la Serna. Lundkvist kutsui lauseitaan ”afolyrismeiksi” (afolyrismer), joissa hän pyrki perinteistä aforismia vapaampaan ilmaisumuotoon. Lundkvistin ajatelmia alkuperäiskielellä voit lukea sivustolla Svaforismer. Suositeltava on myös teos Tankar för vilsekomna (2010; valikoinut ja esipuheen kirjoittanut René Vázquez Díaz), josta alla olevat aforismit ovat kolmea ensimmäistä (Mörkskogen, 1967) lukuun ottamatta.

 

Pommikoneen lentäjällä taivaansinistä silmänkantamattomiin!

Ilmaista onnea katkeroittaa usein ajatus sen lopullisesta hinnasta.

Pyörremyrsky vihaa juuria, ei itse puuta.

Sinua seuraava määrää suuntasi.

Tyynenä syyspäivänä lehdet putoavat yksi kerrallaan, aivan kuin joku laskisi ne.

Nälkäiset lapset istuvat ja odottavat päivällispöytäsi alla. Siksi jokainen hiljainen hetki on piinallinen.

Epäilys on kukkaruukussa kasvava tammi.

Ajattelevainen talonomistaja kastelee myös lipputangon.

Saada naurajat puolelleen: mikä tappio!

Taiteilija on usein puu, jonka hedelmät putoavat toisen maalle.

Mitkään väkivallanteot eivät ole niin iljettäviä kuin niiden puolustelut.

Jokikin on tie, mutta se kulkee itse eikä odota muita.

 

 

tiistai 21. lokakuuta 2014

MIRKKA REKOLAN AJATUKSIA AFORISTIIKASTAAN




 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Mirkka Rekola


HAUKKA LENTÄÄ, KALA SUKELTAA

SENTENSSIEN KIRJAT

 
Kiteyttäminen on aina kuulunut ilmaisuuni. Silloinkin kun mietteet ovat olleet pitkiä ja polveilevia, etappi on täytynyt merkitä lyhyesti. Kun vastakohta-ajattelu oli minulle vieras, kävin läpi parien prosessia. Merkitsi jotain tajuta että se tapahtui koko ajan yössä ja päivässä, parien parissa.

Vuonna 1969 ilmestyi ensimmäinen aforistinen kokoelmani Muistikirja. Ennen sitä olin julkaissut viisi runokokoelmaa ja jotenkin tuntui siltä, että en olisi saanut kirjoittaa aforismeja. Minut miellettiin lyyrikoksi ja aforistiikka koettiin miehiseksi alueeksi, jonne en olisi saanut astua, vaikka toki meillä oli muun muassa Maria Jotunin ja Kerttu Wanteen aforismit.
              Silloinen kustantajani Weilin+Göös ei halunnut julkaista Muistikirjaa. Se oli heidän mielestään outo, mutta mitään palautekirjelmää tai muuta selitystä en heiltä saanut. Sitten tarjosin kirjaa WSOY:lle, joka sen julkaisi, mutta ei ongelmitta. Kun kirja tuli sieltä minulle korrehtuurina, se oli taitettu yhdeksi pötköksi. Omassa käsikirjoituksessani olin tarkoin miettinyt kirjan jokaisen sivun kokonaisuuden ja sarjallisuuden. Sarjallinen aforistiikka oli siihen aikaan uutta heillekin.

Muistikirjan ilmestyessä 1969 aforismit puuttuivat miltei tyystin silloisesta kirjallisuudesta eikä niihin tuntunut olevan kiinnostusta. Varhaisempi mietelmäkirjallisuuskin, jota olin paljon lukenut, näytti olevan unohduksissa.
              En ollut koskaan aikonut julkaista aforismejani, vaikka olin kirjoittanut niitä melkein aina. Minulla oli taipumus kiteyttää. Esimerkiksi pitemmissä filosofisissa teksteissäni tai kritiikeissäni oli yleensä mukana jokin aforistinen tiivistymä.
              Mutta aina kun kiteytin ja puhuin aforistisesti, minulle sanottiin ”selitä tarkemmin”. Luultavasti Muistikirjakin oli niin vaikea, koska se ei edustanut vanhaa klassista aforismia, vaikka sitäkin toki on joukossa. Nimitin kirjaa työvaiheessa sentenssien kirjaksi.
              Muistikirjan aforismit eivät ole vain aforismeja, vaan myös uudenlaista ajattelua. Ajattelua ihmiseltä, joka oli elänyt Tampereen kaupungin kontrastisuuden ja ei ole koskaan voinut mieltää maailmaa dikotomisena, vastakohtaisena, mutta joka on joutunut elämään vastakohtien maailmassa. Uusi ajattelu on sitä, että nämä vastakohdat puuttuvat ja niistä tulee pitkän prosessin myötä pareja.

Muistikirjan nimellä on useampi merkitys. Ensinnäkin se on muistiinpanojen kirja, nopeiden muistiinmerkintöjen kirja. Muistikirja tarkoittaa myös muistin kirjaa, olemassaoloa muistina. Maailma on muistikirja, kaikki aine on muistia.
              Kirjan alkupuolella on aforismi ”Herätä muistin eloon uudestaan ja uudestaan unohtaa että se oli.” Aina kun tämä lause tuli kustannustoimittajalta takaisin, hän oli lisännyt pilkun ensimmäisen uudestaan-sanan jälkeen. Minä otin pilkun aina pois, koska kyseessä on asioiden samanaikaisuus.
              Muistikirjaan en laittanut alaotsikkoa, toivoin että kirja luettaisiin kokonaisuutena. En ole vielä tavannut ketään, joka olisi lukenut sen sellaisena. Muistikirjassa on aforismien lisäksi proosarunoja ja säkeellisiä runojakin. Proosarunot ovat kirjassa kontekstina aforismeille. Myös proosarunoissa on muistin teema mukana, kuten seuraavassa:


Muistin kauan missä olin sanonut tuon tai tuon. Mukana kulki paikka: kadunkulma, aita puun varjossa, olkapääsi nojaamassa siihen, tie leppämetsään, asemalaituri, huone, monenlaisia huoneita. Mutta nyt en enää muista sillä tavalla. Jalat väsyvät kun alan puhua enkä pysy edes kuulomatkan päässä äänestäni.


Aforistiset lauseeni liittyvät monesti toisiinsa ja keskustelevat. Minun kohdallani sarjallisuus ei ole rakennettua, se syntyy ajatusprosessien luonteesta. Pidän tärkeänä että siihen olisi siirtynyt spontaanisuutta.


Älä tee kuvaa. Kaikki on.

Miksi kysyisin sitä, joka antaa kaiken mitä on ja ilmaisee joka hetki.

Yötä ja päivää se toistaa, keväät ja syksyt se toistaa.

Pimeä, pimeä itselleen ja valoisa toisille. Sinä käyt heissä, valossa.

Että silmä niin suuri että talvi kesän varjo, varjo.

(Muistikirja, 1969)


Tiesin kirjoittaneeni uudenlaista aforistiikkaa. Esimerkiksi Haavikon sarjalliset aforismit julkaistiin vasta kolme vuotta Muistikirjan jälkeen. Ja kesti liki kaksikymmentä vuotta ennen kuin kirjani nähtiin aforismin uudistajaksi Markku Envallin väitöskirjassa. Mutta pitkään sen jälkeenkin, aina 2000-luvulle asti, aforistiikasta puhuttaessa muistettiin usein vain miehet Haavikko, Paasilinna ja Paronen.

Aloin kiinnostua filosofiasta, kun olin kolmentoista. Kohtasin vallitsevan ajattelumme lineaarisuuden ja dikotomisuuden, joka oli ajatusmallina poissulkeva. Kaikkialla oli vain hyvä–paha, ruma–kaunis, sairas–terve; se kysyi oletko kylmä vai kuuma ja jätti pois toisen poolin. Jos joku ihminen on vastakohtien ihminen, joko–tai -ihminen, hänen sanotaan olevan ”niin ehdoton”. Mutta sellainen ihminen ei ole ”ehdoton”, päinvastoin:

 
Väittää yhä että on ehdoton joko-tahi. Mutta se on ehdollistava. (Tuoreessa muistissa kevät, 1987)


Itse en kokenut maailmaa vastakohtien kautta. Siksi neljäkymmentäluvun vastakkaiset asettelut ajattelussa ja kielessä tyrmäsivät minut. Nuorena menin kolmeksi vuodeksi mykäksi, koska kieleni ei taipunut kokemiseeni. Tajusin että ajattelin eri lailla. En osannut vielä ilmaista sitä. Ensin ei osaa, sitten ei voi.
              Näistä vastakohdista tuli minulle pareja. Niitä ei enää yhdistänyt tai-sana vaan ja-sana. Siinä juuri oli niiden prosessi. Prosessissa oli skaala, asteitten moninaisuus, josta olin puhunut. Tätä sanoin uudeksi liitoksi. Mutta tajusin että vanhan ajattelumallin ja uuden täytyi olla yhdessä.

Mitä uutta on auringon alla? Ei mitään muuta kuin jokaisen omat kokemukset. Vain se on uutta. Miten sen saa sanotuksi ja miten se tulee kunkin yksilön kautta, on ilmaisua. Jos pyritään uutuuteen uutuuden vuoksi, ei siellä sitten ole enää oikein mitään. Se pätee myös aforismiin. Todella uutta on vain se mikä syntyy uuden kokijan kautta. On turha kuvitella, mitä sen pitäisi olla.
              Ajattelukin voi olla uutta, mutta sen ymmärtäminen vie aikaa. Aforistiikkaani ja muuta tuotantoani on ymmärretty hyvin hitaasti. Ei-dikotominen ja ei-lineaarinen kokemiseni oli jotain erilaista kuin mitä kartesiolaisuuden ja rationaalisuuden ajan ajattelu edusti. Kun joskus 1990-luvulla kuulin sumeasta logiikasta, olin innoissani: vihdoinkin jotain tuttua.

Mikä on aforismi? Sentenssiksi kiteytynyt kokemus. Lauseeksi kiteytynyt ajatus. Mutta se on vain yksi mahdollinen määritys. Aforismi voi olla moniulotteinen kuin timantti, se voi olla lyijykynän raapaisu, huudahdus, halkaistu appelsiini.
              Minulle aforismit merkitsevät dynaamista ilmaisua. Ajatuksen tulee olla nopea kuin pääskyn kiito, vaikka ei se omassa aforistiikassanikaan aina sitä ole. Aforismin pitää olla hyvä lause, jonka taustalla on pitkä ajattelun matka. Siinä pitäisi olla jotain, johon voi todella pysähtyä ja joka voi viedä mukanaan uusiin maailmoihin.
              Pentti Saarikoski kirjoitti jossain, että ”aforismit ahertavat”. Itse en koe niin. Minulle aforismit ovat leimahduksia, ne eivät aherra edes sarjoiksi kokoontuessaan.
              Toivon, että aforismini ovat aktivoivia ja provosoivia. Aforistiikassani on koaneja, joiden kysymysten kanssa olen kulkenut pitkiä aikoja ja jotka ovat provosoineet ajatteluun ja laittaneet maailman liikkeelle, kuten Muistikirjan lause:


Missä se on, kun yksikään joka sen kokee, ei voi olla kokematta sitä kaikille?


Ja klassista aforismia tärkeämpänä saatoin pitää impulsiivisen kokemisen lausetta:


Sinä luulet minua niin vahvaksi että kestän sinut. (Muistikirja, 1969)

Tuolla vaaleanharmaalla puulla on sinun korvasi ääni. (Silmänkantama, 1984)

 
Mutta on tuotannossani klassisia aforismejakin:


Kehut itsesi maasta taivaaseen, sinne sinulla on kiire.

Vaaraksi itselleen, minä sanon. Mutta ei käärme myrkkyynsä kuole.

Ongelmat ovat kimpussa.

(Silmänkantama, 1984, laajennettu painos 1998)


Kun minulta kysyttiin miksi kirjoitat, vastasin tuohon kysymykseen kysymyksellä, pitäisikö kirjoittamiselle olla syy, jotta se olisi seuraus. Miksi kirjoittaminen ei voisi jo itsessään olla syy olemassaololle.
              Runoni ja aforismini eivät ole kaukana toisistaan. Kootuissa teoksissa ne voisivat olla kokonaan samojen kansien välissä, ellei kirjasta tulisi liian paksu. Sekä monisanaisen että lapidaarisen kirjoittajan on oltava uskollinen itselleen, kumpikaan ei voi muuta. Tässä ei ole arvovarauksia. Lakoninen kirjoitus voi kyllä vaatia enemmän aktiviteettia lukijalta. Toki tunnen eron aforismin ja runon kirjoittamisen välillä. Haukka lentää, kala sukeltaa.
 
 
 
 *****
 

Mirkka Rekola (19312014) kuuluu Suomen merkittävimpiin runoilijoihin ja aforistikkoihin. Hänen aforistinen tuotantonsa on koottu teokseen Tuoreessa muistissa kevät.

Rekolan edellä oleva kirjoitus on  julkaistu aiemmin Sami Feiringin toimittamassa teoksessa Mitä aforismi tarkoittaa (2013).
 
Valokuvassa Mirkka Rekola puhumassa Kirjakantti-tapahtuman aforismi-illassa Kuopion kaupunginkirjastossa 30.8.2006.

 

lauantai 18. lokakuuta 2014

MARIITTA HÄMÄLÄINEN – KAKSI SARJAA


 







 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




Valitse sanansaattajaksesi aina mieluummin sopiva kuin pätevä. Sopiva sinun valtaasi vahvistamaan.
 
Hän on sopivasti nöyrä, sopivasti moraaliton, sopivasti näköalaton. Hän sopii sinun näköalaasi.
 
Sopivan kanssa on helppo sopia.
 
Pätevä haluaa päteä. Pätevän johtamisessa pätee viidakon laki: syö tai tule syödyksi. Pätevä valtaa sinun valtakuntasi sopimatta sinun kanssasi.
 
Pätevä on sopimaton. Sopiva on sopiva. Sovitaanko näin?

 
*

 
Pappila rakennetaan kylän korkeimmalle mäelle. Kirkkoherra on muita lähempänä taivasta.
 
Ruustinna hakee puutarhasta omenan kirkkoherran yöpöydälle.
 
Salin valkoiset kakluunit lämpiävät torpparin polttopuilla. Kartanon renki tuo aamulla pappilan keittiöön viisi leipää ja kaksi kalaa.
 
Runeberg opettaa pappilan lapsia tavaamaan aapiskirjaa. Aika muovaa hänestä kipsipään kaapin päälle.
 
Päätön luuranko holvikellarissa. Rahvaan katseilta piilossa kolmanteen ja neljänteen polveen. Arkeologi paljastaa salaisuuden. Usko murtuu tiili tiileltä.

 
 

Mariitta Hämäläinen on Vihdissä asuva vapaa toimittaja ja tietokirjailija. Hänen aforismejaan on julkaistu muun muassa Tiheiden ajatusten kirjassa.

Molemmat Mariitta Hämäläisen aforismisarjat ovat syntyneet Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2004. Ensimmäinen niistä luettiin radion Päivän mietelauseessa 8.7.2004, jälkimmäistä ei ole julkaistu aiemmin. Pappila-sarja syntyi vierailun pohjalta, jonka kurssilaiset tekivät Paimion vanhaan pappilaan. Aforismissa mainittu J. L. Runeberg toimi pappilassa kotiopettajana 1820-luvulla.
 

Valokuvassa Mariitta Hämäläisen aforismi Ajatus kulkee -kampanjassa Helsingin metrossa helmikuussa 2008.


perjantai 17. lokakuuta 2014

SUOMEN AFORISTINEN KESKIPISTE


Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee Siikalatvan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Missä sijaitsee Suomen aforistinen keskipiste? Mitä voidaan sanoa aforistiikan maantieteestä?
Tiedän useita aforistikkoja, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että suomalaisen aforistiikan keskipiste sijaitsee heidän kirjoituspöydällään. Ehkä asiaan on kuitenkin syytä etsiä laajempaa näkökulmaa.
Ensimmäinen huomio lienee, että suurin osa kirjoittajista on Etelä- ja Länsi-Suomesta eli länsimurteiden alueelta. Syyksi on esitetty länsisuomalaisten niukkasanaista (aforistista) ilmaisua ja itäsuomalaisten vuolassanaisuutta. Hilja Mörsärin mukaan rajatuilla, vanhan peltoviljelyn alueilla on syntynyt tiiviitä lauseita ja laajoilla, harvaan asutuilla kaskiviljelyn alueilla on tarinoitu väljemmin.

Missä määrin edellä mainittu aforistikkojen maantieteellinen painottuminen heijastaa vain maamme väestön yleistä maantieteellistä jakautumista ja missä määrin kyse on jostakin aforismille ominaisesta, jää mahdollisten myöhempien selvitysten varaan.

Sami Feiringin toimittama suomalaisen nykyaforismin antologia Tiheiden ajatusten kirja esittelee 103 suomalaista aforistikkoa. Noin kolmannes heistä asuu Helsingissä (32 kpl). Seuraavina tulevat Tampere (13), Espoo (7), Turku (7), Hämeenlinna (6), Jyväskylä (5) ja Oulu (4). Kahteen aforistikkoon yltävät Forssa, Järvenpää ja Vihti.

Kun aforistikkojen määrä suhteutetaan väkilukuun, havaitaan, että yhtä helsinkiläistä aforistikkoa kohti on noin 18 000 helsinkiläistä. Melkoinen vastuu ja risti aforistille kannettavaksi. Suhteessa eniten aforistikkoja on Kökarin kunnassa – yksi aforisti, 248 asukasta. Kaikki Suomen aforistikot eivät tietenkään ole edustettuina antologiassa, joten ilmoitetut luvut eivät edusta ehdotonta totuutta.

Hämeenlinnasta on silloin tällöin puhuttu aforismikaupunkina, eikä aiheetta. Tässä noin 70 000 asukkaan kaupungissa asuvat muun muassa aforistit Anne Hänninen, Hilja Mörsäri, Johannes Ojansuu, Maija Paavilainen ja Tarmo Palonen. Markku Envall on kotoisin Hämeenlinnasta ja Erno Paasilinna vaikutti kaupungissa pitkään.

Muistaen tämän ja Helsingin keskeisen aseman Suomen aforismikartalla päätteli Hänessä kaikki värit Suomen aforistisen keskipisteen sijaitsevan Helsingin ja Hämeenlinnan välisellä tiellä – tarkemmin sanottuna ”jossain tien varrella. Ei mitään aforistista voi olla tiellä. Jossain siellä sivummalla.”

Vielä kannattaa painaa mieleen Varsinais-Suomi, sillä vuosien 2005 ja 2008 valtakunnallisten aforismikilpailujen kaikki ensimmäiset ja toiset palkinnot ovat menneet varsinaissuomalaisille kirjoittajille ja suomentajille. Kuulenko salaliittoteoreetikkojen heräilevän? Varsinais-Suomen Paimiossa järjestetään myös vuosittaiset aforismipäivät.

Mutta missä siis sijaitsee Suomen aforistinen keskipiste? Emme tiedä. Myymme sitä maantieteellisenä arvoituksena.

 

torstai 16. lokakuuta 2014

KAKSOISOLENTOKISA RATKENNUT


Suurta mielenkiintoa herättänyt kaksoisolenko vai enkö ole -kisa on ratkennut, suorastaan revennyt liitoksistaan. Raati työskenteli pitkään ja jouduttiinpa jo kertaalleen julistetut tuloksetkin vielä muuttamaan hovissa, kun osa äänestyslipuista löytyi patterinvälistä.
 
Voittajat ovat:

Jesse Eisenberg, New York City (aforisti Timo Salo)
Monsieur extraordinaire et plenipotentiare, Whitestone (aforisti Erkki Kiviniemi)
Hippokrates, Kos (aforisti Eero Suvilehto)

Kisan kuvasatoa julkaistaan myöhemmin lisää, joten: arvoisa lukijamme, ole varuillasi, ja muista että parodia on kunnianosoituksen jaloin muoto!

  






 






 
 
 
 
 
 
 


 
 
 
 
 
 
 
 

 















Kunniamaininta
Toimittaja Mikko Haapanen (aforisti Janne Tompuri)
Perustelut: Ulkonäöllisen yhteyden lisäksi molemmista huokuu rauhallisuus, sympaattisuus ja toisen ihmisen huomioon ottaminen.





















Kunniamaininta
Antikvaarinen kirjakauppias, filosofian maisteri Seppo Hiltunen (aforisti, filosofian maisteri Toni Heikkinen)

















Kunniamaininta
Elokuvavaikuttaja Aleksi Bardy (aforistiikan taustavaikuttaja Aleksi Ahtola)

 















Kunniamaininta
Yritysjohtaja Risto Siilasmaa (kustantaja Asmo Koste, kustantanut myös aforistiikkaa)

















Kunniamaininta
Suomentaja, toimittaja, ohjaaja Martti Puukko, suomentanut aforistiikkaakin (aforisti Seppo Hämäläinen)

 















Kunniamaininta
Toimittaja, kirjailija, pöytälaatikkoaforisti Leif Salmén (aforistikko Aki Saikko)