V. A. Koskenniemi ja Maria Jotuni ovat kirjoittaneet aforismeja suhteellisen runsaasti
ja pitkän ajan kuluessa. Koskenniemen ensimmäinen kokoelma Matkasauva (1926) sisältää lyhyiden proosamietelmien lisäksi
distikon-epigrammeja sekä knittelimittaisia parisäkeitä. Runot ovat
sovinnaisempia, 'kirjallisempia' kuin proosa-ajatelmat. Pitkän väliajan jälkeen
ilmestyneissä kokoelmissa Elokuisia
ajatuksia (1954) ja Ihmisosa
(1958) ei runosäkeitä enää ole.
Matkasauvan alaotsakkeessa Koskenniemi
ilmoittaa teoksen olevan "katkelmia ja säkeitä päiväkirjasta". Mutta
sillä enempää kuin hänen myöhemmillä kokoelmillaankaan ei ole henkilökohtaisen
ripittäytymisen leimaa samassa määrin kuin Siljon
aforismeilla. Sävy on yleistävämpi ja tekijän persoonallisuus enemmän ulospäin
kääntynyt.
Koskenniemen
aforismit ovat monisävyisiä ja käsittelevät laajaa ilmiöiden kenttää:
metafyysisiä kysymyksiä, taidetta ja tiedettä, historiaa ja yhteiskuntaa,
persoonallisuutta, ihmissuhteita ja ihmisluonteita. Matkasauvan alkupuolella on vakavampia ja syvällisempiä mietelmiä,
joiden sävy saattaa olla retorinen tai lyyrinen, loppupuolella siirrytään
kevyempään, ivalliseen äänilajiin. Elokuisissa
ajatuksissa ja Ihmisosassa on
tärkeimmät ajatelmat sijoitettu alkuun ja loppuun. Uskonto ja historia
askarruttavat Koskenniemeä näissä myöhäiskokoelmissa enemmän kuin Matkasauvan aikoina.
Aforismien
maailmankuvaan sisältyy toisaalta ihmisten pienuus ja halveksittavuus, jota
runoilija ylemmyydentuntoisesti tarkastelee, toisaalta kaikkeuden mykkä,
uhkaava äärettömyys, jonka mieltä on turha kysyä. Tarkastelu tapahtuu ikään
kuin kiikarin pienentävällä ja suurentavalla linssillä vuoron perään. Satiiria
Koskenniemellä on runsaammin ja se on kirpeämpää kuin useimmilla
aforistikoillamme. Mutta mielenkiintoisempi ja itsenäisempi kuin satiirikkona
hän sittenkin on käsitellessään niitä elämän peruskysymyksiä, joita hän
lyyrikkonakin pohtii.
Matkasauvassa asetetaan, niin kuin Koskenniemen
lyriikassakin, yön ja tuhon voimien vastapainoksi urhoollinen
"sydän". Se tarkoittaa ehkä pohjaltaan samaa kuin
"persoonallisuus", jonka "sulatusuunissa sattumakin muuttuu
kohtaloksi".
Vuonna
1945 ilmestyneen Matkasauvan
painokseen Koskenniemi liitti lähes sata uutta aforismia, jotka enimmälti
tulkitsevat ajan tapahtumien aiheuttamaa pettymystä. Elokuisissa ajatuksissa ja Ihmisosassa
tuntuu niin ikään taustalla ajankohdan olosuhteista johtuva katkeruus, joka on
antanut aihetta yleisluonteisiin mietteisiin. Sävy on synkempi kuin Matkasauvassa. Myöhäiskokoelmien
perusteema on epätieto, johon ihminen törmää kaikkialla, tieteessä ("Tiede
laajentaa samanaikaisesti tietomme ja tietämättömyytemme piiriä"),
uskonnossa ("Kaikki uskonnot palvelevat tuntematonta Jumalaa") ja
omassa itsessäänkin. Persoonallisuuden arvo muuttuu kyseenalaiseksi, kun sen
identtisyys kielletään ("– – menneiden sukupolvien geenit – –
kummittelevat päässäni"). Tällainen biologinen determinismi lienee Koskenniemellä
uutta. Epätiedosta hän johtaa myös ajankohtaisen "angst"-käsitteen,
jota vertaa eksyneen ja päämääränsä unohtaneen lapsen tuskaan. Samaa epätiedon
teemaa pohtivat monet vastaväitteenluonteiset aforismit. Koskenniemen
toimittamassa antologiassa Vaeltava
viisaus on seuraava Bosshartin lause: "Epäile jokaista ajatusta, joka
ei näytä itsestään selvältä." Koskenniemi siteeraa sen Elokuisissa ajatuksissa ja huomauttaa:
"Juuri itsestään selviin ajatuksiin tulee kiinteimmän epäilymme
kohdistusta."
Tuntemattoman
ja käsittämättömän kaikkeuden keskellä ihmisen on elettävä elämänsä. Epätiedon
maailmassa kaikki näyttää samanarvoiselta, optimismi ja pessimismi ovat
yhtäläisiä erehdyksiä. Kaikesta huolimatta Koskenniemelle edelleen on olemassa
positiivisia arvoja. Vaikka mistään ei voi päästä selvyyteen, on totuuteen
pyrkiminen arvo sinänsä: "Ihmisajatuksen koko voima paljastuu siinä
pelottomuudessa, millä se mittaa olemassaolomme tyhjyyttä." Vaikka elämä
on biologisten lakien alainen, ihmiset itse antavat sille arvon ja sisällön:
näin siis päädytään jälleen tähdentämään persoonallisuuden merkitystä.
Pekka Mattila on todennut Koskenniemen
aforismien yhdeksi tärkeimmäksi tyylipiirteeksi antiteesin ja nähnyt Matkasauvan aforismeissa nousevan,
avartuvan rytmin. Myöhäiskokoelmien pessimismi taas ilmenee hänen mukaansa
lähinnä "salaisissa antiteeseissa", joissa "vastakohdat
sulautuvat yhteen negaatioksi": "Maailmankaikkeus, ollakseen
täydellinen, ei kaivannut ihmistä." Mutta joskus tämä sulautuminen
paljastaa, että vastakohdat pohjaltaan ovat sama asia tai ainakin lähellä
toisiaan: "Sen sydämessä on jo ylpeyden demoni käväissyt, joka tahtoo olla nöyrä." – "Sääli
ja julmuus koskettavat eräässä vaarallisessa pisteessä toisiaan ja viihtyvät
hyvin rinnan samassa sielussa." Ehkäpä Koskenniemen "epätiedon
maailma" ei enää ole yhtä tarkkarajainen kuin ennen. Tähän liittynee myös
Mattilan huomio varovaisten, rajoittavien sanontojen lukuisuudesta
myöhäiskokoelmissa. Toisaalta kehotuksenluonteiset lauseet, joita Matkasauvassa
oli melko runsaasti, ovat miltei kadonneet: runoilija ei enää katso voivansa
antaa ohjeita itselleen eikä muille.
Antiteesin
ohella Koskenniemen aforismien tärkein tyyliaines on kuvakieli. Matkasauvassa se on runsaimmillaan,
mutta kuvissa on paljon sovinnaisiakin. Muodoltaan ne ovat tavallisimmin
genetiivimetaforia, mikä on perinteellinen, hieman 'kirjallinen' muoto: "Tyytymättömyyden
hiivasieni panee tahdon viinin käymään." Koko aforismi saattaa olla pelkkä
kuva: "Laakeri vetää nuolia puoleensa yhtä runsaasti kuin kypärä."
Ranskalaisesta aforistiikasta periytynyt piirre on runsas abstraktisten
käsitteiden personointi, johon usein liittyy niiden nimien kirjoittaminen
isolla alkukirjaimella. Myöhäiskokoelmien kuvakieltä on väitetty vähemmän
'lyyriseksi' (Mattila, Viljanen). Niissä metaforien ja vertausten osuus onkin
hieman vähentynyt, nimenomaan on kokonaan kuvallisten ajatelmien lukumäärä
pieni. Mutta edelleen Koskenniemen ajatus nousee komeimpaan lentoon kuvakielen
siivin. 'Lyyrisyyden' vaikutelman väheneminen johtuu kenties siitä, että
luonnosta saatuja kuvia on nyt paljon vähemmän kuin Matkasauvassa. Kuitenkin tapaa yhä kauniita runollisia vertauksia:
"Ajatuksemme on kuin lintu, joka väsymättä kokeilee toista keinuvaa oksaa
toisensa jälkeen."
Koskenniemi
on 'ranskalaisin' kaikista aforistikoistamme, mutta juuri kuvakielen runsaus,
jossa lyyrikko paljastuu, erottaa hänen ajatelmansa hieman älyllisen
kuivakiskoisesta ranskalaisesta aforistiikasta.
Maija
Lehtonen (1970)
Teksti on osa Maija Lehtosen
artikkelia "Aforismi", joka käsittelee suomalaisen aforismin historiaa
ja julkaistiin vuonna 1970 teoksessa Suomen kirjallisuus VIII. Pro aforismi
julkaisee nyt koko artikkelin uusien lukijoiden ulottuville. Kirjoitus
julkaistaan Maija Lehtosen luvalla. Artikkelia on toimitettu verkkojulkaisua
varten, esimerkiksi teksti on jaettu uudella tavalla osiin, valokuvia on lisätty ja otsikoita
muutettu. Itse tekstiä tai sen järjestystä ei ole muutettu.
Suomalaisen aforismin historiaa
käsittelevän artikkelin seuraava osa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos kommentointi ei muuten onnistu, valitse Kommentti nimellä -valikosta vaihtoehto “Nimi/URL-osoite” tai “Nimetön”. Kiitos sinulle!