MUNCK JA LAGERSTEDT – KOLMANNET KOKOELMAT

Musiikkipiireissä tunnetaan sanonta ”vaikea kolmas albumi”, jonka mukaan artistin tai yhtyeen onnistuminen olisi kolmannen levyn kohdalla erityisen haastavaa. Kolmannen aforismikokoelmansa ovat äskettäin julkaisseet forssalainen Pertti Munck ja helsinkiläinen Aina-Maria Lagerstedt.

 

Pertti Munck debytoi aforistikkona vuonna 2006 kauniilla ja monia upeita lauseita sisältävällä kirjallaan Jäätynyt ajatus. Sitä seurasi 2012 Valkoinen on mustaa ja nyt on vuorossa kolmas aforismikokoelma Minä, Oleva ja Oletus (omakustanne, luettavissa myös verkossa), joka ilmestyi tekijän 70-vuotispäiväksi 1.4.2015. Munck on tehnyt monipuolisen uran kulttuurin parissa, muun muassa Forssan kaupungin kulttuurisihteerinä.

Munck käsittelee kirjassaan esimerkiksi ajattelua ja ilmaisua, unohdusta ja muistamista sekä hengellistä etsintää. Yllättävän paljon teemoista saa tilaa uni ja herääminen; yö ja aamu. Useassa aforismissa olevat minuutintarkat yöaikaiset kellonajat tuntuvat tyylirikolta kirjassa, jonka ilmaisu muuten on pääosin seesteistä ja lyyrisiäkin elementtejä sisältävää.

Kirjassa on vahvaa kertomuksellisuutta, muun muassa tuokiokuvia matkoilta. Teemoihin palataan ja niitä kehitellään. Luvussa Pidot viettävät aikaa keskenään Minä, Oleva ja Oletus muine tuttuineen. Luku on rakenteeltaan aforistiikalle mukavan epätavanomainen ja lienee kirjoittajalleen tärkeä, mutta jää hiukan nykiväksi ja jäsentymättömäksi.

Munckin uusin tuntuu teokselta, jossa tärkeitä eivät ole yksittäiset aforismit, vaan niistä muodostuva kokonaisuus. Omaksikuvakseen hän tämän teoksen loi. Siihen viittaa myös päivänsankarin siluettikuva kirjan kannessa. Ajoittaisesta hoipertelusta huolimatta kirja sisältää runsaasti kiinnostavia lauseita ja ajatuksellista tarinointia.

Käsittämätön aukeaa saranapuolelta.

Antaudun vangiksi ajalle ja itselleni.

Hulluudesta olen ollut syytettynä, tyhmyyden olen tunnustanut, mutta vain toisesta olen tuomittu.

Sydämensä akustiikan rakentaa jokainen itse.

Kuu katsoo minua tyhjin silmin, olen ne sille tuijottanut.

Kuin matelija kevään koomassa kiemurtelen unieni pälvillä.

Olen uneksinut päiväni lyhyiksi ja valvonut yöni pitkiksi.

Pirut kiittävät. Enkelit eivät niinkään, niiltä pyydetään.

Onko ihminen Jumalan ikoni?

Myllynkivi murenee, olen vapaa itkevästä intohimosta.

 

3

 

Aina-Maria Lagerstedt on vuonna 1975 syntynyt filosofian maisteri (pääaineenaan teatteritiede), joka on julkaissut liukuhihnatahtiin kolme aforismikirjaa: Mieluiten yksinkertainen kuin kaksinkerroin toisten edessä (2012), Ettei vain mustavalkoisia valheita? (2013) ja Ajatuksia ilman lähdeviitteitä (2014/2015, palvelukustanne, Books on Demand). Tekijän mukaan kirjat muodostavat ”kokonaisuuden, jossa nuori teini kasvaa aikuiseksi naiseksi”. ”Ensimmäiseen kirjaani olen koonnut mietteitä, jotka olen kirjoittanut 15–25-vuotiaana. Toisen teokseni mietteet on kirjoitettu kun olen ollut 25–26-vuotias ja viimeisen kirjani mietelauseet ovat peräisin vuodelta 2006, jolloin olen ollut 31-vuotias.”

Viimeisimmän teoksen Ajatuksia ilman lähdeviitteitä nimi on erinomainen. Kirjan 79:stä aforismista koostuva sisältö ei valitettavasti vastaa nimen antamia lupauksia.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kirjan levottomaan typografiaan. Osa aforismeista on lihavoitu, osa ei. Osa on keskitetty, osassa on tasattu molemmat reunat. Myös muita variaatioita esiintyy, kuten aforismin toisen rivin sisentämistä (ilman että kyse on keskittämisestä). Ajatelmat, joita on asemoitu yksi sivua kohti, saattavat sijaita sivun ylä- tai alalaidassa. Typografiset kokeilut ovat kannustettavia, mutta nyt ne tekevät kirjasta vain sekavan.

Lukujen nimet ovat turhan yksioikoisia: Sinä, Ihminen, Sydän, Taide, Puhuminen, Viisaus&Tieto, Sukupolvet, Lopuksi. Hyvä vaihtoehto olisi voinut olla valita otsikoiksi kirjoittajan aforismeja. Kiinnostavaa ja ehkä jopa ainutkertaista on, että Lagerstedtin kolmen kokoelman aforismien numerointi jatkuu juoksevana kirjasta toiseen. Toisaalta tätä voi pitää häiritsevänä, toisaalta se tehokkaalla tavalla nivoo eri teokset kokonaisuudeksi. Trilogiaa parempi vaihtoehto olisi kuitenkin ollut koota kolmen kirjan aforismit yksiin kansiin, jolloin aineistoa työstämällä olisi ehkä saanut yhden kohtuullisen kokoelman.

Kirjan aforismeissa on iso joukko monesti sanottuja itsestäänselvyyksiä (”Ajatus ja sen toteuttaminen ovat kaksi eri asiaa.”, ”Useimmat meistä pitävät roolia yllä, mutta vain näyttelijät saavat siitä palkkaa.”, ”18-vuotiaan ikä ei tee ihmistä aikuiseksi.”, ”Käsittelemätön menneisyys on kapula nykyisyyden rattaissa.”) ja monet aforismeista ovat muuten vaan mielenkiinnottomia. Joitakin aforismeja olisi suonut myös stilisoitavan. Kirjan vahvuuksia on sen nimi ja konsepti osana kasvukertomustrilogiaa. Ja kuluneen aforismiaineksen seassa on toki onnistumisiakin:

Jakaminen on rikkauden suurin ja halvin muoto.

Jokainen tunteva ihminen ontuu.

Ikäero on kuin kolmas sukupuoli.

Jos olemme uhreja, olemme todennäköisesti uhrien uhreja.

Historia on uskonto, johon harva tietää uskovansa.

 

2

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 merkitsee erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

KESUURAN MYLLYSTÄ – SULO NISSINEN JA SAULI UHLGREN

Kesuura lienee 2000-luvun aforismia julkaisseista tahoista aktiivisin. Sen kautta on tullut aforismiteoksia muun muassa Matti Hovisepältä, Olli Hyväriseltä, Lassi Kämäriltä, Pauli Luomalta, Sulo Nissiseltä, Mirja Pirhoselta ja Lauri Rikalalta sekä Eija Tuomelalta, jonka yhden hengen yritys Kesuura on.

Kesuura on palvelukustantamo eli kirjoittaja rahoittaa itse teoksensa ja saa vastineeksi muun muassa kirjan taiton, painatuksen ja kappaleita kirjastaan. Palvelukustantamo on parhaimmillaan hyvä ratkaisu julkaisukanavaa etsivälle kirjoittajalle. Lopputulos on kuitenkin paljolti kiinni siitä, millä asiantuntemuksella ja huolellisuudella kukin palvelukustantaja pystyy kulloinkin paneutumaan julkaistavaan aineistoon. Niinpä Kesuurankin kautta ilmestyneiden aforismiteosten taso vaihtelee erittäin huonosta erittäin hyvään, keskeisintä on tietenkin alkuperäisen käsikirjoituksen laatu. Merkittävä osa suomalaisesta aforistiikasta ilmestyy palvelukustantamisen mallilla, Kesuuran ohella myös esimerkiksi Tampereen aforismiyhdistyksen julkaisemat teokset.

 

 

 

Urinaluu (2014 Kesuura) on kajaanilaisen Sulo Nissisen toinen aforismikokoelma. Edellinen, Tislattuja ajatuksia ilmestyi 2012. Nissinen on sympaattinen pohdiskelija, hänen huomioissaan maailmasta ja arkipäivän elämästä on paljon kiinnostavaa. Hyväntahtoinen, leppoisa ja ei-vaivaannuttava huumori on Nissisen tavaramerkkejä ja yksi tekijöistä siihen, että lukukokemus säilyy voittopuolisesti antoisana.

Paikoitellen Nissisen pohdiskelu kuitenkin laahautuu jaaritteluksi, joitakin teemoja on venytetty liiaksi. Moni lause olisi kaivannut muotoilun parantamista – tiivistämistä, toiston karsimista, tilkesanojen kitkemistä, sanomista toisin. Huippulauseita on harvassa, mutta toisaalta rimanalituksiakaan ei juuri ole.

Kirjoittajan puolesta harmittaa, että kirjan kustannustoimittaja ei ole osannut tai viitsinyt merkitä ajatusviivoja niin kuin ne kuuluu. Nyt on käytetty ajatusviivan (–) sijasta tavuviivaa (-). Tuplien välilyöntienkään poistamiseen ei olisi mennyt tekstinkäsittelyohjelman korvaustoiminnolla minuuttia kauempaa. Entä olisiko Brežnevin nimen voinut kirjoittaa oikein, tai edes muodossa Brezhnev? Nämä ja ”1930- ja -40 luvun alussa…” -tyyppiset virheet viestivät siitä, että Kesuurassa ei ole edes vaivauduttu lukemaan tekstiä läpi. Kun palvelukustantaja maksua vastaan ottaa kirjan julkaistavakseen, pitäisi edes alkeellisen tekstintarkistuksen kuulua kustannustoimitusprosessiin.

Urinaluu-kirjasta jää kuitenkin hyvä jälkimaku. Kirjan kannessa on Nissisen perheen Peetu-koira luu suussaan. Kirja ei kunnostaudu taideaforistiikkana, mutta tarjoaa lämminhenkisillä, kriittisilläkin ajatelmillaan mukavaa pureskeltavaa pohdiskelun ystäville.

Tunnontuskat ovat psyyken valkosoluja, jotka yrittävät parantaa sen tulehduksia.

Jos luottokortti käsissä tärisee, on herra Parkinson lähellä. Jos taas luottokortti on kokonaan hukassa, on Mr. Alzheimer vienyt sen.

Hyvällä omallatunnolla eläkkeelle, pilaamaan huoltosuhdetta nuoremmilta.

Tiikerin loikka: kohota vihansa herraksi.

Kommunismi kaatui olettamukseen, ettei yksityinen ihminen ole mitään. Kapitalismi kaatuu vielä luuloon, että vain yksilö on jotain.

Susihukkaa vainotaan ja pelätään, vaikkei se suden syytä liene, jos ihmisen elämä valuu hukkaan?

Rukoilija ei tiedä vastauksen ajankohtaa.

Kunniamerkkien kilinää pelkäävät jopa karhut ja varikset.

Olemme lisääntyneet ja täyttäneet maan, entä seuraavaksi?

Hälyn ja hömpän takaa tuijottaa Big Brotherin kylmä silmä.

Elämä särkee kuoren, että voisi pehmentää sisällön.

Markkinavoimiin ei ilmatorjunta tehoa.

Metsä pysty suojelemaan kaikkia, paitsi itseään.

Aatteen ja uskon ihmiset ajavat mutkista suoraan.

Viha purkaa akkuja, rakkaus lataa niitä.

 

2,5

 

 

 

Keitä me olemme, mitä tämä hälinä ympärillä? kysyy kuopiolainen Sauli Uhlgren kokoelmansa Maailmanpyörä (2014 Kesuura) takakanteen nostetussa aforismissa. Näihinkin kysymyksiin etsii Uhlgren vastausta kirjansa noin sadalla sivulla valottaen asioita useiden elämänalojen kautta.

Jos Nissisen kädenpuristus oli lämmin, rehti ja ehkä hiukan vapiseva, Uhlgrenin kädenpuristus tuntuu viileämmältä ja etäisemmältä. Uhlgrenin aforistiikka on kielelliseltä perusolemukseltaan varsin moitteetonta, mutta siitä jää hiukan väritön ja vaisu yleisvaikutelma.

Uhlgrenin aforismien keskeisiä ongelmia on väitteiden liiallinen tuttuus. Hyvän aforismin pitäisi mielellään sisältää jokin tuore havainto tai mielipide ja olla vieläpä muotoilultaan ansiokas. Esimerkiksi seuraavissa ei kumpikaan vaatimus täyty, ja siksi aforismit olisi pitänyt jättää kirjoittajan muistivihkoihin: ”Rakkaudessa älä odota huomiseen, sillä juuri tänään on sen aika.”, ”Niin monta tarinaa kuin lukijaakin.”, ”Tiedon kaivo on pohjaton.”, ”Suuriäänisyys on usein tietämättömyyttä.”, ”Raha voi karkottaa onnen siinä kuin köyhyyskin.” ja ”Iskut tekevät paksunahkaiseksi.”

Aforismi ”Voittaaksesi pelon astu sen keskelle mitä eniten pelkäät.” toistaa ainoastaan yleisen kehotuksen ”kohtaa pelkosi”. Ja niin tärkeän asian kuin aforismi ”Välinpitämättömyys on rikoksista suurimpia.” sanookin, se ei tuo esiin mitään uutta sen enempää ajatuksellisesti kuin ilmaisullisestikaan.

Entä kuuluvatko tämän tasoiset stereotypiat nykypäivään: ”Miesten välillä riita tarvitsee syyn - naisten välillä vain kerkevän kielen.” tai ”Nainen elää vaistollaan, mies järjellään - kenellä sitä on.” Ja Nissisen kirjan tavoin on siis tässäkin Kesuuran kirjassa käytetty virheellisesti ajatusviivan sijasta tavuviivaa.

Monista Uhlgrenin aforismeista tulee mieleen Seppo Hämäläisen ajatelmat. Uhlgrenin kieli on kuitenkin Hämäläisen kieltä hallitumpaa. Sujuva kielenkäyttö onkin Uhlgrenin vahvuuksia. Kirjassa on paljon hyvää, mutta värittömyyden vaikutelman lisäksi jää tunne, että Uhlgren on valinnut kokoelmansa 411 ajatelmaa liian harvalla seulalla ja asettanut riman muutenkin taitoihinsa nähden turhan matalalle.

Elämä on valintaa. Onneksemme: siten vältymme tappavimmalta kaikista: tapahtumattomuuden jäytävältä ikävältä.

Mikään ei ole nautittavampaa kuin väittää toisin, vaikka tietää ajattelevansa samoin kuin toinen.

Ripin mahdollisuus tekee rikoksestamme moninkertaisen.

Unohtaminen on vastuunpakoa, muistaminen riskinottoa.

Niin paljon hän lapsia rakasti, että kieltäytyi synnyttämästä.

Mielipiteetön ihminen on kuin airoton vene, joka odottaa kummalle rannalle tuuli vie.

Elämä on merimies: päivästä päivään horisonttiin katsova.

Sokeimpia ovat sinisilmäiset.

Kirjailija rakastaa tekstiään kuin omaa tuoksuaan.

 

3

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 merkitsee erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

 

ONNI VÄHÄLÄ - PESSIMISTIN AFORISMIT

Omalla nimellään useita teoksia julkaisseen, nyt nimimerkkiä Onni Vähälä käyttävän kirjailijan Piru parka – pessimistin aforismit (2015 Palladium Kirjat) on käteensopiva teos, jonka ajatelmia voisi luonnehtia mukiinmeneviksi. Kirjan kuvitusta myöten kirjoittajan jalka on tukevasti huumorin puolella, ja teoksessa voi nähdä myös aforismin parodian aineksia. Sanottavaakin Vähälällä on. Muun muassa konsulttijargon, menestyneet ruumiit, tyhmyys ja besserwisserit saavat kyytiä, mutta ajatuksellinen painokkuus uhkaa hukkua hassunhauskojen sutkauksien joukkoon – tai sitten mennä huumorin avulla paremmin perille.

Pienikokoinen ja taitoltaan huoliteltu kirja sisältää 140 ajatelmaa. Kirjoittajan omien mietteiden ohella kirjassa on runsas joukko muiden lausumaa. Puheenvuoron saavat nimeltä mainiten muun muassa lordi Byron, F. E. Sillanpää, Michelangelo, Job ja Kekkonen, ja joskus todetaan esimerkiksi ”Espanjalainen sananlasku sanoo: …”. Usein muiden ajatukset esitellään sellaisinaan, mutta kirjoittaja saattaa myös kommentoida tai kehitellä niitä omilla lisäyksillään. Tutun aineksen käyttö aforismien pohjana on kaiken kaikkiaan Onni Vähälän keskeisiä keinoja (”Harvat meistä on rautaa. Ja vanhat ammatit niin kadonneet, että tuskin kukaan oman onnensa seppä.”).

Aforistiikan kliseisiä ja vaarallisia keinoja hyödynnetään – parodisesti tai ei – muutenkin ahkerasti, esimerkiksi sanaleikkejä (”Riidan siemen on poikkeuksetta naapurin pellossa.”) ja tuttujen sanontojen nurinkääntämistä (”Parempi ei milloinkaan kuin myöhään.”).

Monet kirjan aforismeista ovat väitteinä liian tuttuja ja monesti sanottuja (”Kun näet aina kaikessa vikaa ja ennustat vaikeuksia, sinua pidetään poikkeuksellisen selväjärkisenä.”, ”Varmin mielipide on aina sillä, joka vähiten tietää.”, ”Ei raha sinua onnelliseksi tee, vaan se, että muilla on sitä vähemmän kuin sinulla.”). Myös kliseistä mies–nais-kuvaa ja kulahtanutta ihmissuhdekuvastoa tarjoillaan usean sivun verran.

Vähälän aforismit tuovat monesti mieleen humoristista aforismia viljelleen Juhani Mäkelän tyylin ja tuotannon:

Kun kansalle aletaan julistaa vapautta ja vapauttamista, se tietää rutosti ruumiita. (OV)

Onnistunut vallankumous: ruumiita kasoittain. Epäonnistunut vallankumous: ruumiita kasoittain. (JM)

Tämä voisi tyylillisesti olla suoraan Juhani Mäkelän jälkeenjääneiden aforismien joukosta:

Olet Alkoon menossa ja hylkiö pyytää euroa bussilippuun. Älä anna, viinaan se kuitenkin menisi.

Kirjassa on aforistisesti kiinnostavaakin ainesta.

Sota ja rakkaus loppuvat heti, kun huolto lakkaa pelaamasta.

Jokapaikanhöylä saa aikaan kasan lastuja.

Mollaa matalammaksi kaikki mihin et muuten ylety.

Ennen kuoltiin puutteeseen, nyt yltäkylläisyyteen.

Tällaista aikaa eletään nyt: nuoret ja viisaat. Vanhat ja tyhmät.

Kirjan ansiokkaimpaan sisältöön kuuluu myös aforismisarja Kulttuurien kohtaamisia, jossa Vähälä esittelee seitsemän aforismin verran eri kulttuurien teloitustapoja.

Ranskalaiset kehittivät giljotiinin ja punoivat päätä varten kauniin pajukorin.

Vähälän kirja avautuu hyvin eri näkökulmista riippuen siitä, arvioidaanko sitä varsinaisena aforismikokoelmana vai parodiateoksena. Ensin mainittuna se on huono, jälkimmäisenä monella tapaa ansiokas. Piru paralla on varmasti oma kiitollinen kohdeyleisönsä, mutta taideaforismista kiinnostuneiden joukko se ei ole. Jään odottamaan kyseisen kirjailijan toivottavasti joskus ilmestyvää, omalla nimellä julkaistavaa varsinaista aforismikokoelmaa, jossa hän toisi oman kirjallisen potentiaalinsa täysimittaisena esiin. Sillä välin kannattaa toki tutustua Piru parankin mietteisiin.

3

KIRJAILIJA JUHA SIRON HAASTATTELU

 

Julkaisit blogissasi ”pessimistin aforismeja” muutamaan otteeseen syksyllä 2009. Sen jälkeen näyttäisi olleen pitkä hiljainen kausi, ja nyt viisi vuotta myöhemmin niitä ilmestyi kirjana. Mikä sai sinut alun perin kirjoittamaan pessimistin aforismeja ja miten ne päätyivät kirjaksi?

Vuosia sitten tein freelance- ja ”leipätöitä” enemmän, nykyään keskityn yksinomaan kirjoittamiseen. Noina vuosina tapanani oli lähettää asiakkaille ja ystäville poikkeava joulutervehdys. Vuonna 2005 tein Tampereen yhteiskoulun kirjallisen lukion oppilaiden kanssa heidän teksteistään runoantologian: ”Jos haluat rakastaa minua vielä joulun jälkeenkin”.

Nuorilla oli tilaisuus kirjoittaa miten he joulun kokivat, itse sain kirjasesta koskettavan joulutervehdyksen. Noina aikoina heräsi ajatus kääntää joulun idea päälaelleen, miettiä tavanomaisten toivotusten ja ikuisen optimismin sijaan jotain säväyttävää pessimismiä. Aloin kirjoitella aforismeja muistiin, mutta en lopulta rohjennut käyttää niitä alkuperäisen ideani mukaan.

Lähtökohta kiinnosti kuitenkin niin paljon, että kirjoittelin tekstejä lisää. Homma toimi ”tilketyönä” muun kirjoittamisen ohessa. Lopulta tarjosin noin sataaviittäkymmentä tekstiä kustantajalle, mutta käsikirjoitukseni ei ottanut kipinää, ja tekstit jäivät uinumaan tietokoneen muistiin vuosiksi.

Viime syksynä tuli tilaisuus kaivaa aforismit esiin. Olin postittanut uuden romaanikäsikirjoituksen kustannustoimittajalleni Likeen ja jäin odottamaan hänen editointikommenttejaan. Kävin aforismit läpi, skarppasin ja tein muutamia uusia. Tarjosin tulosta Palladiumin Jysky Ihalaiselle, arvelin, että häneltä voisi odottaa nopeaa ja mutkatonta vastausta – kyllä tai ei. Piru parka on nyt julkaistu, ja kymmenen vuotta kypsynyt idea viimein kansien välissä.

 

Kirjasi keskeinen elementti on huumori. Pyritkö teoksessasi myös aforismin parodioimiseen? Voisitko hiukan avata kirjasi tarkoitusperiä.

Lajiparodia on mitä ilmeisin. Jos mennään mahdollisimman karkealla jaolla, aforismit voisi ryhmittää kahteen lajiin: merkittävämpään jäävät tekstit, jotka pyrkivät kirjalliseen tulkintaan ja monihahmotteisuuteen. Toisen kategorian muodostavat mietelausetyyppiset tekstit, jotka ovat oikeastaan hyvin yksiulotteisia ”hyvän mielen toivotuksia.”

Omat tekstini pyrkivät parodioimaan viimemainittuja, mutta myös kyseenalaistamaan aforistiikan ”ylevyyttä” ja tosikkomaisuutta. Perinteisemmän aforistiikan vaikeutena on toisto, mielikuvaksi jää helposti, että ajatuksen on kuullut ennenkin hieman eri tavoin ilmaistuna. Ymmärrettävää, kun juuret yltävät antiikkia edeltävään aikaan, itäisissä kulttuureissa tuhansien vuosien taakse. Kokoelmani ei vältä lajin toistoa, mutta hakee teksteihin omaa leimaa ja otetta koko kirjan mittaisella näkökulman kääntämisellä.

Haluan mainita myös Piru paran kuvat. Kliseisimmillään kirjoja on kuvitettu auringonlaskuilla ja kukkakedoilla, kunniahimoisemmat ovat käyttäneet nimekkäiden taiteilijoiden töitä. En ole koskaan pitänyt kuvituksista tässä yhteydessä. Kunnes löysin yli sata vuotta vanhoja kuvakkeita, joita käytettiin alkeellisen painotekniikan aikaan. Embleemien yksinkertainen ja kömpelö huumori miellyttää minua suuresti.

 

Miksi päädyit pseudonyymin käyttöön?

Ajattelin ensin pysyä pseudonyymin takana, mutta tulevathan sellaiset lopulta selväksi. Ensin läheisille ja siitä eteenpäin. Eri persoonana julkaisemisella on kuitenkin merkitystä. Onni Vähälä nimenä tukee kirjan ideaa. Samoin se kertoo, että tekijä on liikkeellä useista lähtökohdista ja alleviivaa Fernando Pessoan ajatusta: ”En minä aina ole sama”.

Portugalin sana ”pessoa” merkitsee henkilöä, persoonaa. Pessoa nimesi eri kirjailijahahmonsa pseudonyymien sijaan ”heteronyymeiksi” korostaakseen nimien takana olevia erillisiä sivupersoonia. Toinen vastaava esimerkki on tanskalainen teologi ja filosofi Søren Kierkegaard. Ehkä pseudonyymini ei omassa tapauksessani olekaan ainoa?

Verkkosivuillasi olet esitellyt aforisteja Joseph Joubert, Stanisłav Jerzy Lec, Mirkka Rekola, Samuli Paronen ja Kerttu Wanne. Kuvaako tämä joukko aforistisia mieltymyksiäsi? Millainen on suhteesi aforistiikkaan?

Blogissani vierailleet aforistikot ovat satunnaisia valintoja ja linkittyneet jutuissa käsiteltyihin aiheisiin. Vaikkapa Samuli Paronen Suomen itsenäisyyspäivään, kummatkin ovat samana vuonna syntyneet.

Aforismi lajina kiinnostaa, kotihyllystä löytyy yhtä hyvin Markku Envallin Aforismin vuosisata kuin Liisa Enwaldin väitöskirja Kaiken liikkeessä lepo: monihahmotteisuus Mirkka Rekolan runoudessa. Kirja muodostui aikanaan minulle tärkeäksi, ehkä Rekola runoilijana ja suomalaisen aforistiikan uudistajana on itselleni läheisin.

Tämän päivän runous ei välttämättä suosi aforistisia kiteytyksiä tai tekstien loppuun summattuja maksiimeja, mutta olen sitä mieltä, että aforismi on aivan kaikessa läsnä. Kun iskevistä ajatuksista riisutaan ylevyyden gloria, arjen aforismeja löytyy kaikkialta: mainosteksteistä, sarjakuvastripeistä ja poliitikkojen puheista.

Maailmankirjallisuuden proosasta voi kaivaa aforismeja loputtomiin. Otan esimerkin aivan läheltä, Kari Hotakaisen kirjasta Buster Keaton – elämä ja teot. (1991) Kolme peräkkäistä lausetta, joita voi ajatella aforismeina. Yhdessä ne ovat laskutoimituksen sukua. Summa on osiaan enemmän:

”En ole persoonallisuus, kaadan mukiin mielelläni pikakahvia. En lähde töihin yksilöllisyyttäni tyrkyttämään, työajalle pitää löytyä muuta käyttöä. Persoonallisuus on jotain mikä tarttuu vaatteisiin matkan varrella, päämäärä se ei ole.”

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 tarkoittaa erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

 

TAMPEREEN MYLLYSTÄ – SAULI SALOMAA JA ESKO LOVÉN

Suomalaiselle aforistiikalle on ollut arvokasta, että Tampereen aforismiyhdistys tarjoaa aforistikoille julkaisukanavan. Konseptina on palvelukustantaminen eli kirjoittaja osallistuu teoksen rahoittamiseen. Tähän mennessä yhdistys on julkaissut neljä kirjaa – tekijöiltä Hilja Mörsäri (2012), Jan Blomstedt (2013), Sauli Salomaa (2014) ja Esko Lovén (2015).

Alku oli haparoiva (Mörsärin kirjasta jouduttiin ottamaan korjattu painos lukuisten virheiden takia), mutta nyt toiminta näyttäisi asettuneen sujuviin uomiinsa ja tähänastista katalogia voi luonnehtia kiinnostavaksi. Tahtikin – kirja vuodessa – tuntuu sopivalta, jotta riittävän hyvää julkaistavaa löytyy ja se ehditään työstää vaadittavalla huolella ja jotta eri kirjojen saama huomio ei syö toisiaan. Tamperelaisen Salomaan ja kuopiolaisen Lovénin kirjat tosin julkaistiin varsin lyhyen ajan sisällä, joten ehkä tahdin tihentymistä on odotettavissa. Julkaisutoimintaa saattaa aktivoida myös Tampereen yhdistyksen järjestämä vuosittainen aforismikilpailu, josta voi löytyä sopivia kirjoittajia ja joka tekee yhdistystä tunnetuksi. Tampereen aforismiyhdistyksen kirjoja voi ostaa muun muassa Tulenkantajien kirjakaupasta.

 

Sauli Salomaa osaa kirjoittaa hienoja lauseita. Hänen aforismikokoelmaansa Järkäle (2014) niitä olisi suonut enemmän. Kokoelmaa parhaiten kuvaava sana on ”epätasainen”. Mukana on sekä upeita aforismeja (”Myyntikäyrä heijastetaan näyttämään riippuvalta piiskalta.”) että tyhjänpäiväisyyksiä (”Ilman kiusauksia elämä olisi tylsää.”), joiden julkaisua ei perustele edes käyttö sarjallisuuden rakennusaineena tai halu saada hengähdystaukoja muun tekstin lomaan.

Viisi runokokoelmaa julkaisseen Salomaan vahvuuksia aforistikkona on luontohavainnot. Mukana on myös muutama oivallinen Gómez de la Serna -mainen huomio: ”Majakka – halvaantunut kyklooppi näkee valokeilan verran.” Monista Salomaan lauseista tulee mieleen muitakin kirjoittajia, valitettavasti ei ainoastaan myönteisessä mielessä. Kirja nimittäin sisältää joitakin plagiaatteja ja yksioikoisia variaatiota.

Maailmassa pakotetaan niin, että luita alkaa kolottaa. (Maailma pakottaa, luita myöten. Mirkka Rekola)

Kiusaus häviää, kun antaa sille periksi. (Kiusauksesta pääsee eroon vain antamalla sille periksi. Oscar Wilde)

Perhehelvetissä kasvaneet kasvattavat lapsistaan omat kilpensä. (Lapset ovat perhehelvetin ihmiskilpiä. Arto Seppälä)

Herran pelko on herran alku. (Jaakko Okkerin ja Kari Suomalaisen kirjan nimi)

Liha on murha. (tunnettu iskulause, mm. Smiths-yhtyeen klassikkoalbumin Meat is murder nimenä)

On yhdentekevää, ovatko nuo tietoisia vai tahattomia. Esimerkiksi väännöksen ”Herran pelko on herran alku.” kohdalla pitäisi aforistikolla – tai viimeistään kustannustoimittajalla – hälytyskellojen soida sen verran, että edes googlaamalla tarkistaisi kyseisen lauseen. Joskus aforistikko toki voi perustellustikin toistaa jonkin lauseen sellaisenaan tai muokattuna, mutta edellä mainitut lainat eivät miltään osin tunnu perustelluilta. Liian tutun aineksen eksyminen omien aforismien joukkoon on toki aforistiikalle yleisempikin ongelma.

 

Arto Seppälän aforismin ”Kun menee kyllin syvälle metsään, tulee ihminen vastaan.” Salomaa on kääntänyt toisinpäin: ”Kun menee ihmisen mielen sopukoihin, löytää metsän.” Seppälän mukaan ”Kun lapsen kysymykset loppuvat, hänet on aikuistettu.”, kun taas Salomaalla ”Jatkuvat aikuisena kysymykset, kun lapsena ei vastattu.”

 

Puutteistaan huolimatta Järkäle on tutustumisen arvoinen. Iso osa sen aforismeista avautuu miellyttävällä tavalla useisiin temaattisiin tulkintoihin.

Kaikki syntyvät suu auki.

Rivi ei pääse pakoon, vain kurkiaura metsän taa.

Rehellisyys on kirvelevä ruoska.

Myyntikäyrä heijastetaan näyttämään riippuvalta piiskalta.

Sitä vaan on niin oman onnensa soppa.

Sen käärmettä kiskot, kenen huiluun luritat.

Kasvaa lehti levoton, umpeen vuosi.

Aamuinen kaste ja iltakosteus. Niiden välissä päivän aakkoset.

Veteen pudonneen kiven ystäviä syntyneet renkaat, kietoutuneet kädet.

Jos eläimet pukeutuisivat ihmisen nahkaan, maailma pelastuisi.

Niin kauan ja kauas ihminen laajentaa reviiriään, kunnes luoja vastassa.

Lehtiin on kirjailtu syksyistä anarkiaa.

Taittaa oksan ja tappaa kärpäsen, kunnes oma aikansa koittaa.

 

3

 

 

Runokirjoja aiemmin julkaisseen Esko Lovénin aforismikokoelman Ahdasta päässä (2015) ilmaisu on tasapainoista ja levollista, aforismeja ei juuri tee mieli stilisoida. Hänen tyylissään on jotain sympaattista ja kotikutoista. Siihen kuuluvat myös itse kehitetyt sanat ja ilmaisut (esim. ”usko jälleenajattelemiseen”, ”jakonaamaisuus”, ”voimakasta verenkäyntiä”, ”maailmanasunnon yhtiövastuuke”), mutta niitä ei onneksi ole rasittavuuteen asti.

Vaikka Lovénin kirjassa tulee monissa kohdin vastaan mitäänsanomattomia, itsetarkoitukselliseltakin tuntuvia lauseita, on myös hyviä oivalluksia riittävän tiheässä. Ajoittain Lovén horjahtaa opettajamaisuuteen, mutta se ei muodostu hänellä helmasynniksi. Kokoelma tuntuu yhtenäiseltä, orastavaa sarjallisuuttakin on mukana.

 

Toisen järjellä on ahdistavaa ajatella.

Konemainen urakoitsija onnea kaivamassa.

Tosikko ikänsä, ei sen kummempaa, odotti järkevää lausetta.

Ajattelija on paikoillaan, ehti ensin.

Luovuus on kuin sijaamaton vuode, nopeasti valmis.

Odotan kunnes maapallo on sivistysvaltio ja kaikki muuttavat samalle puolen rajaa.

Ensin he tappavat ihmisen itsestään, sitten kokeneina toisiaan.

Elämä huolii, jos se vain minulle kelpaisi.

Taistelee ruoastaan ennen kuin se edes ehtii kypsyä.

Säestän vaikenemistani hengittämällä.

Vanhemmat ovat kuolleet. Voi paiskoa ovia vain itselleen.

 

3

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 tarkoittaa erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

 

MARKKU ENVALL – JOKA TÄHTIÄ TÄHYSTÄÄ

Markku Envallin yhdeksäs aforismikokoelma Joka tähtiä tähystää (2014 WSOY) näyttäisi sisältävän aforismeja satunnaisessa järjestyksessä. Samaa tapaa aineiston järjestämiseksi hän on käyttänyt fragmenttikokoelmissaan. Envall on nyt luopunut useimmista aforismikokoelmistaan tutusta sarjallisuudesta, samaten kirjan fyysinen formaatti on uusi: neliömäinen, runokirjanomainen sivukoko on vaihtunut aforismikirjalle tyypillisempään pystysuoraan muotoon. Myös kannen suunnittelija on vaihtunut sitten edellisen aforismikokoelman Alkuräjähdys on kesken (2011). Envallin kirjoihin kansia pitkään tehnyt Tarina Lounasmaa kuoli lokakuussa 2011, kannen uuteen teokseen on suunnitellut Martti Ruokonen.

Joka tähtiä tähystää sisältää noin viisi ja puoli sataa aforismia eli on aforismikokoelmaksi laaja. Uudesta muodostaan huolimatta sisältö on tunnistettavaa Envallia niin ilmaisun kuin teesien ja teemojen osalta. Keskeisiä aiheita ovat muun muassa kirjallisuus ja kirjoittaminen, taide, kasvatus, usko, valta ja huomiot arkielämästä. Myös elämänviisautta on tuttuun tapaan tarjolla, eikä suinkaan sanan kielteisessä, latteassa merkityksessä. Pientä sarjallisuuttakin voi paikoin löytää, esimerkiksi sivun 44 muistoaiheisissa ajatelmissa ja sivun 79 meta-aforismeissa. Eräänlaista sarjallisuutta on sekin, että sama teesi esiintyy muunneltuna, kehiteltynä tai sovellettuna kokoelman eri osissa.

Envallin pariin edelliseen kokoelmaan oli päässyt mukaan turhan paljon löysää. Tässäkin kokoelmassa on monia itsestäänselvyyksiä (”Joka on harvemmin paikalla, näkyy selvemmin.”), mutta ei häiritsevässä määrin. Aforistiikan keinoja aikoinaan tutkinut Envall ei arastele käyttää lajin vanhahtaviakaan keinoja, esimerkiksi genetiivimetaforaa (”Vallan muuri on pelon tiilistä rakennettu.”). Laadullisesti uusi teos tuntuu olevan paluuta parempaan. Herkullisia oivalluksia on ammennettavaksi asti, ja aforismien muotoilu on taitajan työtä. Joka tähtiä tähystää kestää useankin lukukerran, merkityksiään vähä vähältä syventäen, kuten hyvän aforismikirjan kuuluukin.

 

Näytteitä teoksesta:

 

Aito on teeskentelijän sana, jolla hän ilmaisee poikkeuksen.

Ellet tiedä, onko enemmän hyvää vai pahaa, miksi et ryhdy vaa’ankieleksi.

Joutilaisuus esittelee sinut itsellesi.

Historian tajumme on saatu teatterista: uskomme vanhojen aiheiden puhuvan ajastamme ja ajallemme.

Ensimmäiset lauseet ovat kuin öljytipat, ne voitelevat koneiston.

Joka tietää, mitä seuraavaksi ajattelee, ei ajattele.

Taiteenteon sesam: anna tulla – katso myöhemmin.

Lykkääminen on luopumisen niin kuin varastoiminen hylkäämisen ensimmäinen vaihe.

Lähestyvä meteoriitti on hyvä harjoitusvastustaja.

Lestadiolaisuus ei ole kovin vetovoimaista, jos sen levittämisen päämenetelmä on lisääntyminen.

”Ristinkuolemallaan sovitti.” Kuinka hänelle tehty saattoi olla hänen tekonsa?

Taiteilijat joivat erottuakseen niin kauan kuin viinasta siihen oli.

Kun inhoat positiivista ajattelua, olet sen jengin positiivinen jäsen.

Vanhat kiistaveikot, kristinusko ja evoluutio, mahdollisia samasta syystä: yksilöt kuolevat.

Joka vastaa Kyllä jokaiselle, jakaa itsensä maailmalle sentin palasina.

Mikä yleistyy kuin muoti, on jo menotiellä.

Miljoonien massa pitää pyramidin kärkikiven paikallaan.

Uudistua voi myös lopettamalla alituisen uudistumisen.

Tyttöjen yllä lasikatto. Poikien alla betonilattia.

Vallan lajeista puhtain on osaajan valta.

 

4

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismiteoksia ja muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia kirjoja. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 merkitsee erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.