SUOMALAISEN AFORISTIIKAN PARHAIMMAT KANNET, osa 3

Juttusarjan aiemmat osat:      osa 1     osa 2

 

 

 

 

Olli Hyvärinen: Vielä kerran tulee toisenlainen aika (2006; kansi: Mari Rogers)

IH: ”Piirros on mielenkiinnoton, kannen suunnittelu on jäänyt kesken.” 1,5

EK: ”Aforistinen kansi: nopeasti muotonsa löytänyt, ei liian selittävä. Kaaren jatkuvuus tukee "toisenlaisen ajan" viestiä. Raikas, kalligrafiamainen.” 5

TS: ”Sympaattinen, pidän tekijän nimessä olevasta auringosta. Teksti ja piirros sopivat hyvin yhteen. Hengittävä. Kannessa on selviä teknisiä puutteita, niissä näkyy kuvan pakkaamisesta johtuvia tahroja.” 2,5

Kannen suunnitellut Anna Mari Räsänen kertoo: ”Olli Hyvärisen kirjassa Vielä kerran tulee toisenlainen aika on musteella paperille Harakan saaressa vuonna 2006 piirtämäni kansikuva ja kuvitus. Tein kuvituksen nimellä Mari Rogers, myöhemmin olen siirtynyt takaisin tyttönimeeni Räsänen. Kirjan teksteissä liikutaan ajan tuulissa moneen suuntaan, ja niin pyörii myös kansikuvan lintumainen taikakuvio. Se on muotona tiivistynyt, melkein kuin aaltojen rantaan huuhtelema ajopuu, lintu tai jalaton kaksipäinen pegasos, aaltojen kovasti kohtelema, mutta yhä voimakas. Sitä seuraa kuvitteellisessa auringon kaaressa kuunsirppi, nyt runoilijan polttamien tulitikkujen rajaama – viittauksena kirjan tekijään, Olli Hyväriseen. Maapallo, joka sekin on kiinni tämän piirrosmobilen avaruudelliseksi pidikkeeksi tulkittavassa kaaressa, on kuvassa ensimmäisenä: Maailma on näin kaukaa nähty ja rajaton, mutta läheltä katsoen melkein kuin tikkunekku, josta tulee mieleen yksi kirjan aforismeista: Olen maailmankuva, hyvä ja kaunis, syömättäkin elän.”

 

 

 

 

Tiina Lehikoinen: Sitruunalumilyhtyjä (2008; kansi: Make Copies (= Leevi Lehto), kannen kuva: Tommi Musturi)

IH: ”Psykedeelinen väritys tekee kannesta erottuvan, mutta ei miellytä minua.” 2,5

EK: ”Ensimmäistä kertaa aikoinaan nähtynä tämä oli isku palleaan. Kirjavuus ärsyttää, tekijän ja kirjan nimi hukkuu. Tarkemmalla tarkastelulla löytyy kiinnostavia elementtejä. Uskalias, poikkeaa hillitystä aforismikirjan kannesta.” 4,5

TS: ”Hyvin yksinkertainen kansi, sarjanomainen kansiteksti nostaa kansikuvan pääasiaksi. Omaperäinen, epätyypillinen kansikin korostaa irtiottoa perinteestä. Ansiokkaalla tavalla erilainen, värimaailmaltaan elävä.” 4

Kannen kuvan tehnyt Tommi Musturi kertoo: ”Kuva on puoliabstrakti ja monitulkintainen. Katsoja voi saada viitteitä esittävästä ja tulkita kuvaa siitä edeten. Tämä sekä kuvan orgaanisuus ja väririkkaus istuvat kirjan sisältöön. Kuvassa on töilleni ominaista harkittua häiritsevyyttä, mitä löytyy myös teoksen sisällöstä. Minulta tilattiin kirjan kansikuva. Make Copies teki teoksen taiton mukaan lukien kannen typografian.”

 

 

 

 

Timo Salo: Epätietokirja (2009; kansi: Timo Salo)

IH: ”Ilmava, mutta piirros voisi olla mielenkiintoisempi. Kuvan ja tekstin keskinäinen sommittelu jättää toivomisen varaa. Tekstin ja kuvan leikkauskohta epämääräinen, mikä haittaa tekstin ymmärtämistä. Neliömuotoisen kannen kokonaissommittelu kuitenkin kohtalaisen onnistunut.” 2,5

EK: ”Kansi on "epäkuva" kuten kirja ilmoittaa olevansa epätietokirja. Kalligrafinen. Kuvan viivan rosoreuna on hyvä, kyseessä on ilmeisesti voimakas suurennos. Hienosti uskallettu jättää tyhjää tilaa. Nappisuoritus aforismikirjan kanneksi.” 5

Timo Salo ei jäävinä arvioinut omaa kanttaan. Teoksen saamat kokonaispisteet on laskettu siten, että kolmansiksi pisteiksi on merkitty kahden muun raatilaisen pisteiden keskiarvo.

Timo Salo kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Kansi on tehty ntamon sarjatyyppisen formaatin pohjalta, kuvitus on vihkopiirroksestani, voimakkaasti suurennettu. Kuvan silmästä lähtee g-kirjain. Kokonaisuus on oikealle kallellaan, mikä tuntuu edelleen hyvältä ratkaisulta, dynaamiselta. Tämä on suunnittelemistani kansista niitä, joihin olen tyytyväisin.”

 

 

 

 

Paavo Haavikko: Puhua, vastata, opettaa (2010, 3. painos; päällys: Marjaana Virta)

IH: ”Taustan luolamaalauskuva tuo historiallista perspektiiviä. Tekstineliö on mielenkiintoinen, samoin kirjainten erikokoisuus. Väriskaala on miellyttävä – taustaväri suhteessa valkoiseen ja mustaan.” 4,5

EK: ”Teksti kuvituksenomainen, muodostaa aforismin tapaisen arvoituksen. Väritys rauhallisen onnistunut, ei ylilyöntejä. Tekstiasettelu houkuttelee pitämään kirjaa kädessä, motorinen.” 5

TS: ”Uusintapainoksen kansi on vaisu ja vaikutelmaltaan haalistunut. Väritasapaino on liikaa kallellaan magentaan. Teräväpiirteisten kirjainten yhdistäminen kalliopiirrostaustaan luo kylmän ja etäisen vaikutelman. Silmälle ei ole tarttumapintaa.” 2

Marjaana Virta kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Kansi on yksi Haavikolle tekemistäni kansista, joissa halusin nostaa lauseen kirjan esittelytekstistä. Ja tehdä typografialla kuvitusta kirjan kanteen. ”Jotta näkisi tämän maailman on tultava tähän maailmaan.” Tässä kannessa on luolamaalaus taustalla ja kommentti kirjasta modernilla fontilla ja asettelulla tuo haluttua kontrastia menneisyyden ja nykyisyyden kannalta. Tekstillä halusin luoda polun joka vie kirjan sisälle ja sieltä ulos. Visuaalinen ratkaisu matkasta labyrintissä sopii mielestäni kuvaamaan kirjan sisältöä. Ajatuksen etsimistä, ajatuksen polkua etc.”

 

 

 

 

Hannu Paronen: Jossain välissä toivo (2010; kannen tekijää ei mainittu)

IH: ”Kirjan visuaalinen ilme vaikuttaa kirjaa vanhemmalta. Tekstistä leikattu puu sopii hyvin aforismikirjan kanteen. Taustaväri tyylikäs, selkeä musta. Kaksi vihreää puunlehteä tuovat esiin kirjan nimeen sisältyvän toivon.” 3

EK: ”Leikkaa ja liimaa -tyyli oli jossain vaiheessa suosittu ja helppo ratkaisu. Tekstin käyttäminen oksina antaa mielikuvan paljosta asiasta. Kokonaisuutena kansi hiukan kova, johtuu ehkä mustasta taustasta. Ehkä turhan helppo ratkaisu.” 2,5

TS: ”Nykyaforismikirjan näköinen, varsin tyylikäs. Kirja kooltaan käteen sopiva. Kannessa paljon tekstiä, mikä tuo lievän puuroisuuden tunteen.” 3,5

 

 

 

 

Markku Envall: Alkuräjähdys on kesken (2011; päällys: Tarina Lounasmaa, päällyksen kuva: Will Crocker)

IH: ”Hyvä. Kirjan nimeen rajoittuvat aforismit muodostavat alkuräjähdyksen, laajenevan tilan. Envallin pieni valokuva on esillä graafisen kauniisti. Nykyaikainen.” 4,5

EK: ”Tarina Lounasmaan tyyli on tässäkin tunnistettava. Aforismien käyttö kannessa räjähdyksen osina viehättää. Asetteluna onnistunut.” 5

TS: ”Jollain tapaa hauska, leikillinen, mutta kokonaisuutena levoton. Harmoniset värit, jopa metallinhohtoinen väri istuu kokonaisuuteen. Kannessa on tiettyä provokatiivisuutta, ei suostu olemaan vain tyylikäs. Kirjan nimi hukkuu, vaikka se on keskellä. Aforismien räjähtäminen kirjan nimestä on tarpeetonta mainosmaisuutta, Envall ei tunnettuna kirjailijana sellaista kaipaa. Jollain kummallisella tavalla kannen epäsuhtaiset osat kuitenkin pysyvät tasapainossa.” 2,5

 

 

 

 

Mirja Pirhonen: Kettuja ja enkeleitä (2012; kansi: Nina Pirhonen)

IH: ”Selkeä. Värikompositio voimakas - valkoinen, musta ja punainen -, mutta ei miellytä minua.” 2,5

EK: ”Paljas ja autio. Mittasuhteet kuvan ja tekstin välillä eivät oikein toimi. Kuva voisi olla paremmin esillä, esimerkiksi isompana. Tyhjän tilan mukana olo on hyvää, mutta sitä on käytetty oudosti.” 1,5

TS: ”Rohkean pelkistetty, informatiivinen, "tiedottava". Onko ketulla taskulamppu tassussaan? Karu, hallittu, mutta turhan arkinen. Hiukan sulkeutunut, ei synnytä riittävästi mielikuvia. Fontti on jäykähkö ja asiallisuutta korostava.” 2,5

Nina Pirhonen kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Halusin kuvata Mirja Pirhosen Kettuja ja enkeleitä -kirjan kannessa teoksen henkeä. Kirjoituskokoelma on yhteiskuntakriittinen ja osin tummasävytteinenkin. Valitsin sen vuoksi voimakkaan oranssinpunaisen ja pelkistin ketusta mustan siluetin. Valkoisen juovan voi nähdä valona ja vastavoimana. Kannen teksti jatkaa kuvan rytmitystä ja muodostaa kuvalle perspektiivin.”

 

 

 

Johannes Ojansuu: Katoavaisuuden aineisto (2014; kansi: Timo Salo, valokuva: Johannes Ojansuu)

IH: ”Kansi vaikeasti ymmärrettävä, en löydä siitä merkityssisältöjä. Vihreä väri mielenkiinnoton. Ei puhuttele minua.” 1,5

EK: ”Viime vuosien lempikansiani, yksinkertaisen kaunis. Köyden hauska oivallus: sisältää kirjailijan nimikirjaimet. Kuva-aihe häviää luontevasti, katoavaisuuteen. Akvarellimaisen herkkä. Esittävyys ja osoittelevuus puuttuvat hyvällä tavalla. Tämä kansi voisi osallistua Vuoden kaunein kirja -kilpailuun!” 5

Timo Salo ei jäävinä arvioinut omaa kanttaan. Teoksen saamat kokonaispisteet on laskettu siten, että kolmansiksi pisteiksi on merkitty kahden muun raatilaisen pisteiden keskiarvo.

Timo Salo kommentoi suunnittelemaansa kantta: ”Käsitelty Johanneksen valokuva on kaunis. Köysi muodostaa nimikirjaimet J.O. Olen pohtinut, oliko kiiltävä lakkapinta paras ratkaisu ja sitä, pitäisikö kustantajan nimen olla valkoisin kirjaimin ja toisessa laidassa. Teoksen nimen typografia menee hiukan puuroiseksi. Koko kuvassa on rauhallinen vedenalainen tunnelma, vaikka vesiraja kulkee kannen yläosassa.”

 

 

 

 

Pekka Kejonen: Kertakäyttösatori (2014; graafinen muotoilu ja valokuva: M-L Muukka)

IH: ”Hyvä. Sana ”kertakäyttö” tuo ristiriidan kuvan kanssa: ihmiset eivät ole kertakäyttötavaraa. Vauvan itku voisi viitata syntymäparkaisuun - jotakin on syntymässä. Kuvan rasterointi ja mustavalkoisuus toimivat hyvin värillisen tekstin kanssa.” 5

EK: ”Ahdistava kuva. Fontti on ärsyttävä, epäselvä ja huonosti valittu. Muuten kyllä kaunis ja selkeä kansi. Asettelultaan onnistunut. Kuvanvalinta oudoksuttaa. Provokatiivinen.” 3,5

TS: ”Pidän. Yksinkertainen kansi, joka synnyttää vahvan mielikuvan esimerkiksi kirjailijan persoonasta. Kiinnostava scifi-henkinen fontti, jota käytetty johdonmukaisesti.” 3,5

Kirjan graafisen asun suunnitellut Marja-Leena Muukka kertoo: ”Pekka Kejosen kanssa minulla on ollut pisin yhteistyö, aina 1990-luvun alusta. Ideoimme kansikuvia jo ennen kuin käsikirjoituksetkaan ovat syntyneet. Pekan verbaalinen maailma tarjoaa ruhtinaallisen mahdollisuuden tarttua myös moniin visuaalisiin tempaisuihin. Milloin olimme Bulevardilla vaipoissa, milloin täytetyn jazz-jäniksen kanssa kovassa pakkasessa tai pakkopaidassa eduskuntatalon portailla! Kertakäyttösatorissa käytin huutavan lapsen kasvoja, kuin pienen samurain, joka kejosmaiseen tapaan kapinoi ajan ilmiöitä vastaan. Kannattaa avata kirjan kannet, sillä niiden sisäpuoli, kuten sisuskin, on suunniteltu. Kansi (varsinkin etukansi) on vain pieni osa koko kirjan kokonaisuutta.”

 

 

RAATI ON PUHUNUT, SUOMALAISEN AFORISTIIKAN PARHAAT KANNET OVAT:

 

1. Samuli Paronen: Maailma on sana (Kosti Antikainen) (4,8 pistettä)

 

 

2.–3. Maria Jotuni: Avonainen lipas (tekijä ei tiedossa) (4,5)

 

 

2.–3. Jarkko Laine: Toinen mustakantinen vihko (Katri Niinikangas) (4,5)

4. Kaarlo Marjanen: Nuolia sumusta (tekijä ilmeisesti Einari Wehmas) (4,3)

5. Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät (Tarina Lounasmaa) (4,2)

 

Voittajakannen suunnitellut Kosti Antikainen syntyi Kuopiossa 5.6.1930. Vuonna 1948 hän muutti Helsinkiin. Itseoppinut Antikainen loi arvostetun uran graafikkona. Kirjankansia hän suunnitteli noin 600, joista vajaat 200 oli Otavan Delfiinikirjat-sarjan kansia. Delfiinikirjojen myötä ”syntyi Suomessa ainutlaatuinen yhdistelmä, jossa kirjan sisältö ja graafinen ulkoasu saumattomasti liittyivät toisiinsa”. Kosti Antikaisen elämä katkesi ennenaikaisesti kun hän 3.10.1980 kuoli ajamansa hirvikolarin seurauksena.

”Kosti Antikainen toi päällyksiin vahvan piirustuksellisen leiman ja rehevän yleisilmeen. Rehevyys ei Antikaisella ollut muotojen ja aiheiden runsautta, vaan pikemminkin kansien aiheet olivat niukkoja ja tiukasti rajattuja. Mutta tapa piirtää ja maalata on mehevää ja ennen kaikkea värien käyttö on vahvaa ja rikasta. Ennakkoluuloton epäsuomalainen värimaailma on Kostille tyypillistä.”

(Lainaukset Julistemuseon julkaisusta Kosti Antikainen 1930–1980)

 

Oliko raati oikeassa? Mikä on sinun suosikkisi? Onko sinulle jäänyt jonkin muun aforismikirjan kansi mieleen hyvässä tai pahassa? Kommentoi alle!

Julkaisemme myöhemmässä vaiheessa vielä ainakin yhden postauksen aforismikirjojen kansista.

 

 

TSAARI KAUKANA, JUMALA KORKEALLA – VENÄLÄISIÄ SANANLASKUJA JA SANONTOJA



Kirjailija ja suomentaja Olli Hyvärinen palkittiin
vuonna 2007 Vuoden Kiila -palkinnolla.
(Valokuva: Sami Feiring)

Leksikografi Vladimir Dal julkaisi 1861, juuri ennen maaorjuuden lakkauttamista laajan kokoelman venäläisiä sananlaskuja ja sanontoja. Oheinen suppea otos on näyte työn alla olevasta laajemmasta suomennosvalikoimasta, jonka päälähde on Dalin teos. Otoksen valintakriteerinä on venäläinen mentaliteetti ja ilmaisutapa, jotka jonkin verran poikkeavat niin suomalaisesta kuin läntisemmistäkin. Venäläisissä sananlaskuissa – jos jätetään laskuista puhtaat sanaleikit – on läntistä perinnettä enemmän sanojen soinnilla operoimista; usein ne ovat lähellä minimalistista mitallista ja riimitettyä runoutta ja monesti niiden kuvastossakin on tätä lyyrillisyyttä, jota varsinkin proosarunoilijat tuntuvat nykyaforistiikkaan kaipaavan, jopa vaativan.

 

Venäjänkieltä taitavat saanevat tästä näinkin suppealla otoksella tuntuman, pelkästään suomennosten varassa olevat ehkä aavistuksen. Sananlaskujen kääntämisessä on tavattavissa kaksi äärilinjaa. Ensimmäinen on merkitys-, jopa sanatarkka kääntäminen ilman tyylillistä muotoilua; toinen omasta perinteestä valittu syvämerkitykseltään liki vastaava sananlasku. Molemmat karahtavat kiville.

 

Itse olen valinnut jonkinlaisen keskitien, jolla silläkin on riittävästi kiviä. Suomennokset eivät välttämättä ole vielä lukkoonlyötyjä eli valmiita, jos nyt käännökset sitä koskaan ovat, mahdollisista kömmähdyksistä sopii huomauttaa. Lopuksi: sananlaskun ja sanonnan eron määrittelee venäläinen sananparsi: Sanonta on kukkanen, sananlasku marja.   

 

Ах, судья, судья: четыре полы, восемь карманов!

Ah, tuomari, tuomari: neljä helmaa, kahdeksan taskua!

*

Баба с печи летит, семьдесят семь дум передумает.

Eukko lennähtää uunilta, seitsemänkymmentä seitsemän kertaa muuttaa mielensä.

*

Батожье – дерево божье: терпеть можно.

Jumalan puuta patukka: kyllä sen kestää.

*

Батька, ты пирог съел? – Ей-богу, не я. – А хочешь еще? – Хочу.

Hei pappa, söitkö piirakan? – Herranen aika, en. – Entä haluatko lisää?
– Haluan.

*

Бедному жениться – и ночь коротка.

Lyhyt on köyhän hääyökin.

*

Бел снег, да не вкусен. Черен мак, да бояре едят.

Lumi on valkoista, mutta mautonta, unikko mustaa ja porhoistakin maukasta.

*

Бог даст, батюшка дворик продаст, а балалаечку купит.

Jos Luoja suo, pappi tilan myy ja ostaa balalaikan.

*

Богу пятак да в кабак четвертак.

Viisi kopeekkaa Jumalalle ja kapakkaan neljännesrupla.

*

В лесу птицы, в тереме девицы, а у бражки старые бабы.

Linnut metsässä, tyttäret teremissä ja ämmät kiljun äärellä.

*

В Москве калачи, как огонь, горячи.

Moskovassa rinkelit ovat tulikuumia.

*

Вы видели сокола, покажите ж нам сизу голубку.

Näitte haukkamme, näyttäkää sininen kyyhkynne.

*

Горько, горько, а еще бы столько.

Katkeraa, katkeraa, mutta vähän vielä lisää.

*

Грудь лебедина, походка павлина, очи сокольи, брови собольи.

Joutsenen kaula, riikinkanan askel, haukan silmät, soopelin kulmakarvat.

*

Дерет коза лозу, а волк козу, а мужик волка, а поп мужика, а попа приказный, а приказного черт.

Vuohi nylkee varvikon, susi vuohen, ukko suden, pappi ukon, vouti papin, piru voudin.

*

До тридцати лет греет жена, после тридцати рюмка вина, а после – и печь не греет.

Kolmenkymmenen ikäiseksi lämmittää vaimo, sen jälkeen viinapikari, sitten ei edes uuni.

*

Друг сердечный, таракан запечный!

Sydänystävä, käristetty torakka!

*

Дураку хоть плюй в глаза, а он: это божья роса.

Hölmöä vaikka silmille sylje, hän sanoo: taivaan kastetta.

*

Если вздохнуть всем народам, ветер будет.

Jos koko kansa huokaisisi, nousisi tuuli.

*

Жизнь, как луна – то полная, то на ущербе.

Kuin kuu on elämä: milloin täysi, milloin vähenevä.

*

Житье сиротам, что гороху при дороге: кто мимо идет, тот и урвет.

Orvon elo kuin tienvarren virnalla: joka ohi kulkee, riipoo mukaansa.

*

За сохой в сапогах, по селу в лаптях, в церковь босой.

Kynnölle saappaissa, kylälle virsuissa, kirkkoon paljasjaloin.

*

Звонок бубен, да страшен игумен.

Kilisee tamburiini, kauhuissaan on igumeeni.

*

И с сытой лошади тень тоща.

Lihavallakin hevosella on ohut varjo.

*

Красно поле рожью, а речь ложью.

Ruis pellon kaunistaa ja valhe puheen.

*

Кто идет? – Солдат. – Что несет? – Кафтан. – Где взял? – Украл.
– Кто велел? – Капрал.

Kuka tuolla kävelee? – Sotilas. – Mitä kantaa? – Kaftaania. – Mistä sai?
– Varasti. – Kuka käski? – Korpraali.

 

 

Johdantoteksti ja suomennokset:

OLLI HYVÄRINEN

 

 

Olli Hyvärinen on Loviisassa asuva kirjailija. Hyvärisen tuotantoon kuuluu kolmen aforismikokoelman lisäksi romaaneja, runoja, näytelmiä, esseitä ja novelleja. Hänen aforismikokoelmansa Vielä kerran tulee toisenlainen aika valittiin Vuoden aforismikirjaksi 2006. Vuonna 2007 hänet palkittiin Vuoden Kiila -palkinnolla. Hyvärinen on suomentanut venäjän kielestä Sergei Jeseninin Tarkoin valitut runot (2009) ja Aleksandr Solženitsynin Preussin yöt (2014).

 

KESUURAN MYLLYSTÄ – SULO NISSINEN JA SAULI UHLGREN

Kesuura lienee 2000-luvun aforismia julkaisseista tahoista aktiivisin. Sen kautta on tullut aforismiteoksia muun muassa Matti Hovisepältä, Olli Hyväriseltä, Lassi Kämäriltä, Pauli Luomalta, Sulo Nissiseltä, Mirja Pirhoselta ja Lauri Rikalalta sekä Eija Tuomelalta, jonka yhden hengen yritys Kesuura on.

Kesuura on palvelukustantamo eli kirjoittaja rahoittaa itse teoksensa ja saa vastineeksi muun muassa kirjan taiton, painatuksen ja kappaleita kirjastaan. Palvelukustantamo on parhaimmillaan hyvä ratkaisu julkaisukanavaa etsivälle kirjoittajalle. Lopputulos on kuitenkin paljolti kiinni siitä, millä asiantuntemuksella ja huolellisuudella kukin palvelukustantaja pystyy kulloinkin paneutumaan julkaistavaan aineistoon. Niinpä Kesuurankin kautta ilmestyneiden aforismiteosten taso vaihtelee erittäin huonosta erittäin hyvään, keskeisintä on tietenkin alkuperäisen käsikirjoituksen laatu. Merkittävä osa suomalaisesta aforistiikasta ilmestyy palvelukustantamisen mallilla, Kesuuran ohella myös esimerkiksi Tampereen aforismiyhdistyksen julkaisemat teokset.

 

 

 

Urinaluu (2014 Kesuura) on kajaanilaisen Sulo Nissisen toinen aforismikokoelma. Edellinen, Tislattuja ajatuksia ilmestyi 2012. Nissinen on sympaattinen pohdiskelija, hänen huomioissaan maailmasta ja arkipäivän elämästä on paljon kiinnostavaa. Hyväntahtoinen, leppoisa ja ei-vaivaannuttava huumori on Nissisen tavaramerkkejä ja yksi tekijöistä siihen, että lukukokemus säilyy voittopuolisesti antoisana.

Paikoitellen Nissisen pohdiskelu kuitenkin laahautuu jaaritteluksi, joitakin teemoja on venytetty liiaksi. Moni lause olisi kaivannut muotoilun parantamista – tiivistämistä, toiston karsimista, tilkesanojen kitkemistä, sanomista toisin. Huippulauseita on harvassa, mutta toisaalta rimanalituksiakaan ei juuri ole.

Kirjoittajan puolesta harmittaa, että kirjan kustannustoimittaja ei ole osannut tai viitsinyt merkitä ajatusviivoja niin kuin ne kuuluu. Nyt on käytetty ajatusviivan (–) sijasta tavuviivaa (-). Tuplien välilyöntienkään poistamiseen ei olisi mennyt tekstinkäsittelyohjelman korvaustoiminnolla minuuttia kauempaa. Entä olisiko Brežnevin nimen voinut kirjoittaa oikein, tai edes muodossa Brezhnev? Nämä ja ”1930- ja -40 luvun alussa…” -tyyppiset virheet viestivät siitä, että Kesuurassa ei ole edes vaivauduttu lukemaan tekstiä läpi. Kun palvelukustantaja maksua vastaan ottaa kirjan julkaistavakseen, pitäisi edes alkeellisen tekstintarkistuksen kuulua kustannustoimitusprosessiin.

Urinaluu-kirjasta jää kuitenkin hyvä jälkimaku. Kirjan kannessa on Nissisen perheen Peetu-koira luu suussaan. Kirja ei kunnostaudu taideaforistiikkana, mutta tarjoaa lämminhenkisillä, kriittisilläkin ajatelmillaan mukavaa pureskeltavaa pohdiskelun ystäville.

Tunnontuskat ovat psyyken valkosoluja, jotka yrittävät parantaa sen tulehduksia.

Jos luottokortti käsissä tärisee, on herra Parkinson lähellä. Jos taas luottokortti on kokonaan hukassa, on Mr. Alzheimer vienyt sen.

Hyvällä omallatunnolla eläkkeelle, pilaamaan huoltosuhdetta nuoremmilta.

Tiikerin loikka: kohota vihansa herraksi.

Kommunismi kaatui olettamukseen, ettei yksityinen ihminen ole mitään. Kapitalismi kaatuu vielä luuloon, että vain yksilö on jotain.

Susihukkaa vainotaan ja pelätään, vaikkei se suden syytä liene, jos ihmisen elämä valuu hukkaan?

Rukoilija ei tiedä vastauksen ajankohtaa.

Kunniamerkkien kilinää pelkäävät jopa karhut ja varikset.

Olemme lisääntyneet ja täyttäneet maan, entä seuraavaksi?

Hälyn ja hömpän takaa tuijottaa Big Brotherin kylmä silmä.

Elämä särkee kuoren, että voisi pehmentää sisällön.

Markkinavoimiin ei ilmatorjunta tehoa.

Metsä pysty suojelemaan kaikkia, paitsi itseään.

Aatteen ja uskon ihmiset ajavat mutkista suoraan.

Viha purkaa akkuja, rakkaus lataa niitä.

 

2,5

 

 

 

Keitä me olemme, mitä tämä hälinä ympärillä? kysyy kuopiolainen Sauli Uhlgren kokoelmansa Maailmanpyörä (2014 Kesuura) takakanteen nostetussa aforismissa. Näihinkin kysymyksiin etsii Uhlgren vastausta kirjansa noin sadalla sivulla valottaen asioita useiden elämänalojen kautta.

Jos Nissisen kädenpuristus oli lämmin, rehti ja ehkä hiukan vapiseva, Uhlgrenin kädenpuristus tuntuu viileämmältä ja etäisemmältä. Uhlgrenin aforistiikka on kielelliseltä perusolemukseltaan varsin moitteetonta, mutta siitä jää hiukan väritön ja vaisu yleisvaikutelma.

Uhlgrenin aforismien keskeisiä ongelmia on väitteiden liiallinen tuttuus. Hyvän aforismin pitäisi mielellään sisältää jokin tuore havainto tai mielipide ja olla vieläpä muotoilultaan ansiokas. Esimerkiksi seuraavissa ei kumpikaan vaatimus täyty, ja siksi aforismit olisi pitänyt jättää kirjoittajan muistivihkoihin: ”Rakkaudessa älä odota huomiseen, sillä juuri tänään on sen aika.”, ”Niin monta tarinaa kuin lukijaakin.”, ”Tiedon kaivo on pohjaton.”, ”Suuriäänisyys on usein tietämättömyyttä.”, ”Raha voi karkottaa onnen siinä kuin köyhyyskin.” ja ”Iskut tekevät paksunahkaiseksi.”

Aforismi ”Voittaaksesi pelon astu sen keskelle mitä eniten pelkäät.” toistaa ainoastaan yleisen kehotuksen ”kohtaa pelkosi”. Ja niin tärkeän asian kuin aforismi ”Välinpitämättömyys on rikoksista suurimpia.” sanookin, se ei tuo esiin mitään uutta sen enempää ajatuksellisesti kuin ilmaisullisestikaan.

Entä kuuluvatko tämän tasoiset stereotypiat nykypäivään: ”Miesten välillä riita tarvitsee syyn - naisten välillä vain kerkevän kielen.” tai ”Nainen elää vaistollaan, mies järjellään - kenellä sitä on.” Ja Nissisen kirjan tavoin on siis tässäkin Kesuuran kirjassa käytetty virheellisesti ajatusviivan sijasta tavuviivaa.

Monista Uhlgrenin aforismeista tulee mieleen Seppo Hämäläisen ajatelmat. Uhlgrenin kieli on kuitenkin Hämäläisen kieltä hallitumpaa. Sujuva kielenkäyttö onkin Uhlgrenin vahvuuksia. Kirjassa on paljon hyvää, mutta värittömyyden vaikutelman lisäksi jää tunne, että Uhlgren on valinnut kokoelmansa 411 ajatelmaa liian harvalla seulalla ja asettanut riman muutenkin taitoihinsa nähden turhan matalalle.

Elämä on valintaa. Onneksemme: siten vältymme tappavimmalta kaikista: tapahtumattomuuden jäytävältä ikävältä.

Mikään ei ole nautittavampaa kuin väittää toisin, vaikka tietää ajattelevansa samoin kuin toinen.

Ripin mahdollisuus tekee rikoksestamme moninkertaisen.

Unohtaminen on vastuunpakoa, muistaminen riskinottoa.

Niin paljon hän lapsia rakasti, että kieltäytyi synnyttämästä.

Mielipiteetön ihminen on kuin airoton vene, joka odottaa kummalle rannalle tuuli vie.

Elämä on merimies: päivästä päivään horisonttiin katsova.

Sokeimpia ovat sinisilmäiset.

Kirjailija rakastaa tekstiään kuin omaa tuoksuaan.

 

3

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 merkitsee erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

 

VUODEN 2015 AFORISMITEOKSET

 
 

 

Lienee aika aloittaa vuoden 2015 aforismikirjasadon seuranta. (Vuoden 2014 aforismiteokset löydät täältä.)

 

 

Kotimaisia aforismikokoelmia:

 

Aina-Maria Lagerstedt: Ajatuksia ilman lähdeviitteitä (BoD)

* Aforismiblogi
* Pro aforismi
 

Esko Lovén: Ahdasta päässä (Tampereen aforismiyhdistys)
* Aforismiblogi
* Pro aforismi

Pertti Munck: Minä, Oleva ja Oletus (omakustanne; luettavissa myös pdf-julkaisuna (maksuton))
* Pertti Munckin haastattelu (Forssan lehti 25.3.2015)
* Pro aforismi

Hilja Mörsäri: Et se ole sinä. Edith, Impi, Simone (ntamo, 2015; kirjasta noin puolet on runoa, puolet aforistiikkaa)
* Savon Sanomat

Tarmo Palonen: Ajatuksia - tuntemuksia unia havaintoja (Mediapinta, 2015)
* Aforismiblogi

Rauno Rikkonen: Ihmistä etsimässä (Kesuura, ilmestynyt huhtikuussa 2015)

Pekka Sauri: Pari sanaa (pdf-julkaisu, ilmestynyt toukokuussa 2015)

Jukka Tavi: Sanat hallussa, maailma hukassa (Bod)
* Aforismiblogi
 

Onni Vähälä: Piruparka – pessimistin aforismit (Palladium Kirjat)

* Juha Siron blogi
* Pro aforismi

 

Muita teoksia:


Olli Hyvärinen: Riimukeinu. Runot ja aforistiikka 2003-2011. (Kesuura, ilmestynyt marraskuussa 2015)
* Aforismiblogi

Anne Hänninen: Mustat peilit (WSOY, 2015; runokokoelma, jossa on myös joitakin aforismeja)
* Helsingin Sanomat
* Keskisuomalainen
* Kiiltomato

Marko Laihinen: Halokehrät (Poesia, ilmestynyt huhtikuussa 2015)
* Aforismiblogi

* Turun Sanomat

 
Arto Seppälä (toim.): Olen lukenut Alastalon salissa (Sanasato, 2015; katkelmia Volter Kilven Alastalon salissa -teoksesta)

Mark Twain: Sopimattomia elämänohjeita (Savukeidas 2015; sitaatteja Twainin tuotannosta)

* Savon Sanomat

 
 

 Valokuvassa ollaan Eva Kyyhkysen virittämän aforismitehtävän parissa.