perjantai 17. lokakuuta 2014

SUOMEN AFORISTINEN KESKIPISTE


Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee Siikalatvan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Missä sijaitsee Suomen aforistinen keskipiste? Mitä voidaan sanoa aforistiikan maantieteestä?
Tiedän useita aforistikkoja, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että suomalaisen aforistiikan keskipiste sijaitsee heidän kirjoituspöydällään. Ehkä asiaan on kuitenkin syytä etsiä laajempaa näkökulmaa.
Ensimmäinen huomio lienee, että suurin osa kirjoittajista on Etelä- ja Länsi-Suomesta eli länsimurteiden alueelta. Syyksi on esitetty länsisuomalaisten niukkasanaista (aforistista) ilmaisua ja itäsuomalaisten vuolassanaisuutta. Hilja Mörsärin mukaan rajatuilla, vanhan peltoviljelyn alueilla on syntynyt tiiviitä lauseita ja laajoilla, harvaan asutuilla kaskiviljelyn alueilla on tarinoitu väljemmin.

Missä määrin edellä mainittu aforistikkojen maantieteellinen painottuminen heijastaa vain maamme väestön yleistä maantieteellistä jakautumista ja missä määrin kyse on jostakin aforismille ominaisesta, jää mahdollisten myöhempien selvitysten varaan.

Sami Feiringin toimittama suomalaisen nykyaforismin antologia Tiheiden ajatusten kirja esittelee 103 suomalaista aforistikkoa. Noin kolmannes heistä asuu Helsingissä (32 kpl). Seuraavina tulevat Tampere (13), Espoo (7), Turku (7), Hämeenlinna (6), Jyväskylä (5) ja Oulu (4). Kahteen aforistikkoon yltävät Forssa, Järvenpää ja Vihti.

Kun aforistikkojen määrä suhteutetaan väkilukuun, havaitaan, että yhtä helsinkiläistä aforistikkoa kohti on noin 18 000 helsinkiläistä. Melkoinen vastuu ja risti aforistille kannettavaksi. Suhteessa eniten aforistikkoja on Kökarin kunnassa – yksi aforisti, 248 asukasta. Kaikki Suomen aforistikot eivät tietenkään ole edustettuina antologiassa, joten ilmoitetut luvut eivät edusta ehdotonta totuutta.

Hämeenlinnasta on silloin tällöin puhuttu aforismikaupunkina, eikä aiheetta. Tässä noin 70 000 asukkaan kaupungissa asuvat muun muassa aforistit Anne Hänninen, Hilja Mörsäri, Johannes Ojansuu, Maija Paavilainen ja Tarmo Palonen. Markku Envall on kotoisin Hämeenlinnasta ja Erno Paasilinna vaikutti kaupungissa pitkään.

Muistaen tämän ja Helsingin keskeisen aseman Suomen aforismikartalla päätteli Hänessä kaikki värit Suomen aforistisen keskipisteen sijaitsevan Helsingin ja Hämeenlinnan välisellä tiellä – tarkemmin sanottuna ”jossain tien varrella. Ei mitään aforistista voi olla tiellä. Jossain siellä sivummalla.”

Vielä kannattaa painaa mieleen Varsinais-Suomi, sillä vuosien 2005 ja 2008 valtakunnallisten aforismikilpailujen kaikki ensimmäiset ja toiset palkinnot ovat menneet varsinaissuomalaisille kirjoittajille ja suomentajille. Kuulenko salaliittoteoreetikkojen heräilevän? Varsinais-Suomen Paimiossa järjestetään myös vuosittaiset aforismipäivät.

Mutta missä siis sijaitsee Suomen aforistinen keskipiste? Emme tiedä. Myymme sitä maantieteellisenä arvoituksena.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentointi ei muuten onnistu, valitse Kommentti nimellä -valikosta vaihtoehto “Nimi/URL-osoite” tai “Nimetön”. Kiitos sinulle!