PEKKA SAURI – PARI SANAA

Aforismin pituudesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, myös kaksisanaisista aforismeista. Yksi klassisimpia on Oiva Paloheimon "Hillitse Hitlerisi." (1959), muita muun muassa "Sanomalehtimies – ammattivalehtelija." (Juhani Siljo, 1919), "Täytä pukusi!" (Kaarlo Marjanen, 1946), "Vaimoudesta sakotetaan." (Helena Anhava, 1976), "Ansio – ansa." (Hilja Mörsäri, 2000) ja "Uskonto. Saattohoitoa." (Hannu Hirvonen, 2011).

Pekka Saurin tuore verkossa julkaistu kokoelma Pari sanaa on ainakin Suomen oloissa ainutlaatuinen: kirja koostuu ajatelmista, jotka ovat kaikki kaksisanaisia. Näin Sauri on vienyt aforistiikan tunnusmerkkeihin kuuluvan lyhyyden ja tiiviyden lähes äärimmilleen. Saurin teos on luettavissa maksutta (linkki edellä), mutta hän toivoo jokaisen lukijan maksavan vähintään 10 euroa Suomen Punaiselle Ristille Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen.

 

Pekka Sauri, verkossa julkaisemasi Pari sanaa -teoksesi sisältää kolmisensataa kahden sanan kiteytystä, aforismia. Miten ja milloin syntyi idea näin tiiviiseen ilmaisumuotoon?

Joskus takavuosina tuli mieleen, että maailma tukehtuu tekstiin. Ajattelin, että velvollisuuteni on keksiä ilmaisumuoto, joka on niin tiivis kuin kieli antaa myöten. Kahden sanan muoto on lyhin, mitä sain aikaan. Suomen kieli antaa kyllä joitakin mahdollisuuksia yksisanaiseenkin ilmaisuun, mutta ehkä pääsen siihen seuraavassa vaiheessa.

 

Ovatko kaksisanaisesi syntyneet pitemmän ajan kuluessa vai oliko myös kirjoitusprosessi tiivis?

Ovat syntyneet noin kolmen, neljän vuoden kuluessa. Olen kirjoitellut niitä muistiin aina kun on tullut mieleen. Usein yksi kiteytys inspiroi toisen, ja toinen kolmannen. Käytin muutamaa nyt julkaisemistani aforismeista myös viime syksynä ilmestyneessä romaanissani ”Parempaa kuin seksi” (Kaiku Books 2014).

 

Koitko ajatusten sovittamisen kahden sanan mittaan kirjoittamista vaikeuttavaksi asiaksi vai oliko muodon tiukoista rajoista apua kirjoitustyössä? Mitä hyvää ja huonoa oli kirjoitustyön ja lopputuloksen kannalta näin tiukalla sanamäärän rajoittamisella?

Muodon tiukka raja nimenomaan innostaa keksimään näitä. Aiemmin ajattelin, että jos ihminen ei osaa yhdellä A4-liuskalla kertoa asiaansa, ei osaa kymmenelläkään. Nyt ajattelen samaa kahdesta sanasta.

 

Jäikö kirjasta oivalluksia pois siksi, että niitä ei ollut mahdollista mahduttaa kahteen sanaan?

Ei. Aina löytyy kaksi sopivaa sanaa, kun vähän aikaa miettii.

 

Kokoelmasi alaotsikkona on paradoksaalinen ilmaisu "nasevia latteuksia". Sellaisiako pyrit kirjoittamaan vai mitkä olivat tavoitteesi?

Alaotsikko on olevinaan hauska. Uusi idea muuttuu latteudeksi sitä mukaa, kun sitä toistetaan.

 

Vuonna 1994 katsoit, että lähihistoria voidaan kiteyttää kahteen sanaan: ”Just joo.” Miten tämän päivän maailma tai Suomi tiivistyisi kahteen sanaan?

”Demokratia: puhetta!”

 

Just joo on myös pitkään piirtämäsi pilapiirrossarjan nimi. Eräs aforistikko on sanonut, että ”Pilapiirros on kuvataiteen aforismi.” Näetkö sukulaisuutta pilapiirroksen ja aforismin välillä?

Näen sukulaisuuden, mutta minulle pilapiirrokset ja parin sanan aforismit ovat aivan eri maailmoista ja syntyvät eri prosesseissa. Tietysti molemmat ovat ilmaisumuotoina tiiviitä.

Kuinka tuttua aforistiikka on sinulle kirjallisuudenlajina?

Nuorempana luin aforismeja enemmän, Samuli Paronen oli oikein hyvä. Aika usein aforistiikka horjuu pateettisuuden rajamailla. Sitä yritän kaikin voimin välttää.

 

Teoksesi on luettavissa ilmaiseksi, mutta toivot lukijoiden maksavan vähintään 10 euroa Suomen Punaiselle Ristille Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen. Rahan lahjoittaminen on konkreettinen tapa auttaa. Pystyykö maailmaa muuttamaan myös kirjoittamalla, esimerkiksi aforismeillaan? Miten maailmaa muutetaan?

Yritin tässä kokoelmassa yhdistää maailman muuttamisen sekä kirjalliseen sisältöön että julkaisutapaan. Maailma muutetaan kielellä, niin puheella kuin tekstilläkin. Neuvottelu ja sopiminen pelastavat ihmiskunnan jälkipolville.

 

Aforismeja Pekka Saurin teoksesta Pari sanaa:

 

Syrjäydyin yksilöksi.

Förskottia helvetistä.

Sopimustemme lepositeet.

Selailisitko minua?

Hukkuvien puolue.

Päävastustajamme: enemmistö.

Työväenluokka: tuontitavaraa.

Alkoholivero progressiiviseksi!

Valta voimaannuttaa.

Intelligentsialta lakkovaroitus.

Enemmistö tuudittautuu.

Kansallishymni karaokena.

Julistautui arvojohtajaksi.

Raaputuspintani: moraali.

Asiantuntemuksen sumuverho.

Vakaumuksellinen opportunisti.

Takinkäännös? Pakkopaidassa?

Onni. Ehdonalaisena.

Totuus. Lantringilla.

Tervehtimisestä lisämaksu.

Läpikuultavaa altruismia.

Kohentaisitteko sädekehääni?

Pätemättömyyden perävalot.

Tunneäly? Järjetöntä!

Passiivilla sumutetaan.

 

 

KARO HÄMÄLÄINEN – LAUSEITA

Aforismien julkaiseminen on helpottunut viimeisten 10–20 vuoden muun muassa sähköisten julkaisukanavien myötä. Esimerkiksi oman blogin tai Twitter-tilin voi perustaa muutamassa minuutissa. Kokonaisia aforismikokoelmiakin on julkaistu verkossa: Raine Mäkisen Muotoilija vuodelta 2008 muistuttaa taitoltaan perinteistä aforismikokoelmaa, mutta on julkaistu vain internetissä. Olli-Jukka Jokisaari on julkaissut verkossa uudistetun laitoksen (2005) edellisvuoden painetusta teoksestaan Hengen helium. Tuorein esimerkki lienee Pertti Munckin Minä, Oleva ja Oletus (2015), josta julkaistiin 70 kappaleen rajoitettu painos paperisena, mutta joka on verkossa vapaasti kenen tahansa luettavissa.
 

Keskusteluun painetusta ja sähköisestä julkaisemisesta osallistui viime syksynä kirjailija ja kirjallisuusvaikuttaja Karo Hämäläinen, joka 12.10.2014 kirjoitti Facebook-sivullaan näin:
 

”Seuraava kaunokirjallinen teokseni alkoi ilmestyä äsken. Se on eräänlainen aforismikokoelma, joka ilmestyy seuraavien kuukausien aikana Twitterissä tilillä @lauseita. Materiaalia olen kerännyt puolentoista vuoden ajan, ja materiaali täydentyy vielä julkaisun kuluessa. Aforismikokoelma on hieno formaatti, mutta lauseet eivät tarvitse kokoelmaa. Kuvittelen saavuttavani @lauseita-tilillä enemmän lukijoita kuin siinä tapauksessa, että painattaisin lauseita sisältävän tekstitiedoston. Lisäksi uskon tämmöisellä projektilla pääseväni tunkeutumaan lukijoideni arkeen aivan toisin kuin kansien sisään suljetuilla ajatuksilla. Uudet teknologiat ja julkaisumuodot antavat kirjallisuudelle uusia toimintatapoja. Minusta tämä on yksi ilmeisimmistä.”
 

Hämäläinen täsmensi myöhemmin, että hän saattaa julkaista jossain vaiheessa samaa aineistoa myös kirjana.
 

Kysyimme Karo Hämäläisen mietteitä Lauseita-tilinsä kokemuksista sekä aforistiikasta yleisemminkin.

 

Twitter-kokoelmasi Lauseita alkoi ilmestyä lokakuussa 2014. Silloisessa johdantokirjoituksessasi Facebookissa arvelit muun muassa saavuttavasi enemmän lukijoita kuin painetulla kokoelmalla ja pääseväsi tunkeutumaan lukijoidesi arkeen ”aivan toisin kuin kansien sisään suljetuilla ajatuksilla”. Nyt kun tuosta on puolisen vuotta aikaa, miten katsot näiden arvelujesi toteutuneen? Mikä on ollut sinulle suurin yllätys aforismien Twitter-julkaisussa?
 

Tilillä on tällä hetkellä 258 seuraajaa. Minusta se on vähän. Tosin olen uudelleentweetannut käytännössä kaikki Lauseita-tilin tweetit henkilökohtaisella tililläni, jolla on tällä hetkellä 4894 seuraajaa, joten Lauseita-ajatuksille on luultavasti altistunut samanmoinen ihmismäärä kuin kirjana julkaistavan aforismikokoelman aforismeille. Osalle selvästi useampi, sillä suosituimpia tweettejä on uudelleentweetattu hyvin, mikä on lisännyt altistukselle alttiiden twitteröitsijöiden määrä.
 

Miksi seuraajia on niukanlaisesti? Syitä lienee useita. Ensinnäkään en ole lähtenyt tekemään Lauseita-tiliä tunnetuksi sillä yksinkertaisella tavalla, jolla tweettaajat kuulemma hankkivat seuraajia, siis seuraamalla muita. Lauseita-tili ei seuraa ketään. Toiseksi tili on ollut melko hiljainen: olen julkaissut tähän päivään mennessä vain 53 ajatusta. Kolmanneksi tilin logokuva on varsin erikoinen eikä luultavasti assosioidu eräänlaiseen aforismikokoelmaan, joten tweetin nähneet eivät päädy seuraamaan tiliä, koska eivät ymmärrä kontekstia.
 

Yllätys? Ehkä olisin odottanut enemmän vuorovaikutusta. Tosin Suomi-Twitter on muuttunut parin viime vuoden kuluessa entistä enemmän äänitorvi-suuntaan.

 

Miten idea Lauseita-hankkeeseen syntyi?
 

Huomasin joidenkin tweettieni ja Facebook-statusteni olevan ilmaisultaan aforistisia. Aloin pohtia sitä, mikä tekee ajatuksesta aforismin. Mikä on kontekstualisoinnin merkitys? Nämä ajatukset mielessäni aloin keväällä 2013 kerätä tekstitiedostoon ajatuksia ja ajatussarjoja. Aluksi suunnittelin juonellista kokonaisuutta, mutta siihen tarkoitettua materiaalia en ole käyttänyt vielä, sillä sitä varten tilillä soisi olevan enemmän seuraajia.

 

Twitter-julkaisu mahdollistaa palautteen saamisen kommenttien, suosikkimerkintöjen ja jatkolähetysten myötä. Oletko huomannut jotakin selkeää linjaa siinä, minkä tyyppiset lauseet saavat myönteisimmän vastaanoton?
 

Twitterissä suosittuja tuntuvat olevan teepussimietelmät ja hyvän mielen ajatukset. Olen hieman pettynyt siihen, että suosituin Lauseita-ajatus on ollut aiemmin keräämäni materiaalin ulkopuolelta hetkessä ulos tuuttaamani "Elämästä ei koskaan tiedä. Siksi jääkaapissa on hyvä pitää aina pullo samppanjaa." (6 uudelleentweettausta, 13 suosikiksi merkitsemistä). Myöhemmin olen oivaltanut, että tämä kertoo Twitterin käytön luonteesta.

 

Ovatko kaikki aforismisi mahtuneet Twitterin salliman 140 merkin mittaan vai onko jotain pitänyt jättää tilasyistä pois?
 

Ovat.

 

Kun lukee lauseitasi julkaisujärjestyksessä, havaitsee monissa kohdin sarjallisuutta. Miten näet sarjallisen aforistiikan toimivuuden Twitter-aforistiikassa verrattuna painettuun kokoelmaan?
 

Sarjalliset ajatukset olen pyrkinyt laittamaan Twitteriin peräkkäin nopeassa tahdissa, jolloin vaikutus olisi samanmoinen kuin painetussa kokoelmassa. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että Twitter-virtaa luetaan uusimmasta tweetistä vanhempia kohti, joten suurin osa tullee lukeneeksi sarjan ikään kuin väärässä järjestyksessä.

 

Missä määrin Lauseita-hankkeesi aforismit olivat valmiita jo ennen aloittamista ja missä määrin ne ovat syntyneet matkan varrella?
 

Suurin osa on ollut valmiina, ja tweettaamista odottaa tällä hetkellä parisataa ajatusta. Lauseita-tilin olemassaolon aikana olen sekä kirjoittanut suoraan tilille että kerännyt materiaalia tekstitiedostoon vastaisen julkaisun varalle. Tämä liittyy osaltaan siihen, että mietin, kuinka saisin Lauseita-tilin suoran seuraajamäärän suuremmaksi. Myös tilin profiilikuvan vaihtaminen eräänlaisen aforismikokoelman henkeen sopivaksi on suunnitteilla ennen uutta ajatusinvaasiota.

 

Facebookissa kerroit, että saatat julkaista samaa aineistoa jossain vaiheessa myös kirjana. Ovatko nämä ajatukset täsmentyneet suuntaan tai toiseen?
 

Eivät.

 

Lauseita-kokoelmasi lisäksi olet käyttänyt aforistiikan muotoa ainakin blogisi kirjoituksessa Kriitikko (Karon kuvalehti 14.9.2013). Oletko näiden lisäksi kirjoittanut/julkaissut muuta aforistiikkaa?
 

Hauskaa, että huomasit yhteyden! Kriitiikko-teksti nimittäin kuuluu Lauseita-ajatusten keräystiedostoon. Siellä taitaa olla myös jokin toinen aforistissävyinen proosateksti.

 

Olit äskettäin raadin jäsenenä valitsemassa Vuoden aforismikirjaa 2014. Millainen kokemus se oli ja millainen kuva sinulle jäi viime vuoden aforismikirjasadosta?
 

Raatilaisuus oli miellyttävä kokemus. Viime vuonna ilmestyi kokoelmia laidasta laitaan, itse asiassa enemmän kuin olin olettanut. Vaihtelua – niin muodon kuin laadunkin suhteen – on paljon myös kirjojen sisällä.

 

Mitä muita huomioita olet tehnyt suomalaisesta aforistiikasta vuosien varrella?
 

Laji on monipuolistunut ja vapautunut, ja toisaalta itse olen alkanut nähdä aforistiikan laajemmin. Hyvin muotoillut tai ajatuksia herättävät ajatukset ovat laajasti ymmärrettynä aforistiikkaa.

 

Olet kirjallisuuslehti Parnasson vastaava tuottaja. Kuinka paljon Parnassolle tarjotaan aforistiikkaa?
 

Lyriikkatarjonnan hukuttavuuteen nähden yllättävän vähän. Minusta aforismi istuu luontevasti kirjalliseen aikakauslehteen.

 

Lauseidesi julkaisu Lauseita-tillilläsi jatkuu. Miten summaisit tähänastisia kokemuksiasi?
 

Olen ollut aikomaani laiskempi, mutta ryhdyn uuteen iskuun jahka muilta kirjallisilta kiireiltäni (romaanin editointi) ennätän!

 

 

Karo Hämäläisen aforismeja Lauseita-tililtä:

 

 

Vain kokeilemalla oppii, mitä ei halua tehdä.
 

Romaanista tulee kaunokirjallisuutta silloin, kun se ei suostu olemaan vastaus vaan muuttuu kysymykseksi.
 

Sen sijaan että väittäisi keksittyä, romaani kysyy totta.
 

Romaani vastaa kysymällä.
 

Kirjan sijaan lukijan on luettava itseään.
 

Ei kirjassa olennaista ole se, miten se päättyy, vaan se, mitä on sitä ennen ja sen jälkeen.
 

Aika ei ole kysymys vaan halu ja tarve. Siksi pakko.
 

Näkee tunnelin, ei sitä ympäröivää valoa. Ilman ei näkisi.
 

Näki valon tunnelin molemmista päistä. Nääntyi niille sijoilleen, kun ei osannut valita.
 

Tunnelissa silmä tottuu valoon.
 

On mieletöntä pyrkiä kirjoittamaan hyvin. On kirjoitettava paremmin.
 

Laskin asioita, joihin olen elämässäni tyytyväinen. Sekosin.
 

En pelaa avoimin kortein. En pelaa.
 

Luovuus: intensiivinen ajattelu, ajattelun unohtaminen.
 

Kapeneehan siinä näkemys, jos lukee kirjoja eikä niiden läpi.
 

Katseli innokkaasti ympärilleen. Näki omat ajatuksensa, unohti muut. Osoitti avarakatseisuutensa lähdeviittein.
 

Nuorella on tulevaisuus, vanhalla nuoruus. Keski-ikäisellä ei ole aikaa.
 

Kirjan paksuinen yksinäisyys.
 

Kun ajattelee kirjoittamalla, teksti näyttää juuri siltä.
 

Hyvin suunniteltu ei ole puoliksikaan tehty.
 

Hyvin suunniteltu vaikuttaa puolivalmiilta, kunnes suunnitelma muuttuu. Silloin täysin tekemättä on myös suunnitelma.
 

Suunnitelma vaaditaan pohjaksi uusille suunnitelmille.
 

Suunnitelma on arvio tulevasta kehityksestä.
 

Olet melko oikeassa. Siis täysin väärässä.

 

 

Linkkejä:

Karo Hämäläisen Lauseita-tili Twitterissä

Hämäläisen aforismeja kritiikistä

Hämäläisen blogi – Karon kuvalehti

 

Karo Hämäläinen (1976–) on monipuolinen kirjailija, jonka teoksiin kuuluu muun muassa lasten- ja nuortenkirjoja sekä trillereitä ja tietokirjoja. Hämäläinen on toiminut myös toimittajana ja kriitikkona, tällä hetkellä hän on kirjallisuuslehti Parnasson vastaava tuottaja. Hämäläinen asuu Helsingissä.

 

Valokuva: Harri Hinkka  (c) WSOY

 

PERTTU KUPIAINEN – KUKA NOSTAA MITÄKIN HATTUA

 

 

 

Perttu Kupiainen (1969–1992) aloitti kirjallisuudenopinnot Tampereen yliopistossa syksyllä 1990. Hänen aforistisia runojaan tai lyyrisiä aforismejaan ilmestyi Tampereen kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestölehdessä Legenda, sen numerossa 1/1992, jonka päätoimittaja oli Juri Nummelin. Perttu ehti toimittaa tekstit Jurille, mutta lehden ilmestymistä hän ei enää nähnyt. Kuolema tuli yllätyksenä, erään kertojan mukaan Perttu olisi saanut sydänkohtauksen kierittyään lumessa saunan jälkeen. Samassa Legendan numerossa julkaistiin nekrologi, jossa Nummelin kirjoittaa:

”Perttu oli ahkera runoilija ja vähintään yhtä ahkera esiintyjä: hänen käsittääkseni jollain lailla luotsaamansa ryhmä Vedenheittäjät järjesti monta runonlausuntailtaa. – – Perttu oli myös pianonsoittaja, hän piti jazzista. – – Perttu oli intohimoinen William Blaken ja Paavo Haavikon lukija. Risto Ahtia hän tuntui pitävän jonkinlaisena henkisenä isänään. Perttu olisi halunnut, että yliopiston päätalon aulassa olisi tuullut edes hiukan: hän suunnitteli Pinninkadun puoleisen osan räjäyttämistä.”

Perttu Kupiaisen postuumi runokokoelma Löytää paikka, kertoa piilonsa ilmestyi 1992. Kirjan toimitti ja julkaisi kirjoittava ryhmä Vedenheittäjät, johon Perttukin siis kuului. Kirjan takakannen mukaan ”Perttu Kupiaiselle oli ominaista loputon pilailunhalu, toisaalta syvällisempi pohdiskelu. – – Pertun kanssa oli hauska keskustella. Se ei ollut koskaan vain kieltä, pikemminkin mielen temmellystä. – – Pystyimme siirtymään suoraan mielikuvasta, oivalluksesta toiseen ja tehdä arkipäiväisestä kävelyretkestä Nekalassa elettyä, virtaavaa runoa.”

 

 

Legenda 1/1992:ssä julkaistu Perttu Kupiaisen sikermä:

Se patsas, joka tulee ensimmäisenä mieleen, on verhottu hiuksillasi.

Unohdin mainita, että tämä on taidemuseo.

Nämä olennot muistuttavat toisiaan nyrkein.

Jotain hapsottaa oksalta, siihen voi tarttua kuin partaan.

Uskotko kiinnittäväsi leukaasi kaiken, mikä soi?

 

 

Teoksesta Löytää paikka, kertoa piilonsa:

Kuka enää nykyaikana lyö pronssitikarilla selkään?

Tuottavuus: kuinka kauan jaksat toistaa, ettei täällä ole ketään.

On myös todennäköistä, että mies kääntäessään sivua pudottaa mukaan oman kielensä.

Kuka nostaa mitäkin hattua.

 

 

 

Lähteenä käytetty muun muassa Juri Nummelinin kirjoitusta ”Unohdetut kirjailijat 4: Perttu Kupiainen”.

 

TSAARI KAUKANA, JUMALA KORKEALLA – VENÄLÄISIÄ SANANLASKUJA JA SANONTOJA



Kirjailija ja suomentaja Olli Hyvärinen palkittiin
vuonna 2007 Vuoden Kiila -palkinnolla.
(Valokuva: Sami Feiring)

Leksikografi Vladimir Dal julkaisi 1861, juuri ennen maaorjuuden lakkauttamista laajan kokoelman venäläisiä sananlaskuja ja sanontoja. Oheinen suppea otos on näyte työn alla olevasta laajemmasta suomennosvalikoimasta, jonka päälähde on Dalin teos. Otoksen valintakriteerinä on venäläinen mentaliteetti ja ilmaisutapa, jotka jonkin verran poikkeavat niin suomalaisesta kuin läntisemmistäkin. Venäläisissä sananlaskuissa – jos jätetään laskuista puhtaat sanaleikit – on läntistä perinnettä enemmän sanojen soinnilla operoimista; usein ne ovat lähellä minimalistista mitallista ja riimitettyä runoutta ja monesti niiden kuvastossakin on tätä lyyrillisyyttä, jota varsinkin proosarunoilijat tuntuvat nykyaforistiikkaan kaipaavan, jopa vaativan.

 

Venäjänkieltä taitavat saanevat tästä näinkin suppealla otoksella tuntuman, pelkästään suomennosten varassa olevat ehkä aavistuksen. Sananlaskujen kääntämisessä on tavattavissa kaksi äärilinjaa. Ensimmäinen on merkitys-, jopa sanatarkka kääntäminen ilman tyylillistä muotoilua; toinen omasta perinteestä valittu syvämerkitykseltään liki vastaava sananlasku. Molemmat karahtavat kiville.

 

Itse olen valinnut jonkinlaisen keskitien, jolla silläkin on riittävästi kiviä. Suomennokset eivät välttämättä ole vielä lukkoonlyötyjä eli valmiita, jos nyt käännökset sitä koskaan ovat, mahdollisista kömmähdyksistä sopii huomauttaa. Lopuksi: sananlaskun ja sanonnan eron määrittelee venäläinen sananparsi: Sanonta on kukkanen, sananlasku marja.   

 

Ах, судья, судья: четыре полы, восемь карманов!

Ah, tuomari, tuomari: neljä helmaa, kahdeksan taskua!

*

Баба с печи летит, семьдесят семь дум передумает.

Eukko lennähtää uunilta, seitsemänkymmentä seitsemän kertaa muuttaa mielensä.

*

Батожье – дерево божье: терпеть можно.

Jumalan puuta patukka: kyllä sen kestää.

*

Батька, ты пирог съел? – Ей-богу, не я. – А хочешь еще? – Хочу.

Hei pappa, söitkö piirakan? – Herranen aika, en. – Entä haluatko lisää?
– Haluan.

*

Бедному жениться – и ночь коротка.

Lyhyt on köyhän hääyökin.

*

Бел снег, да не вкусен. Черен мак, да бояре едят.

Lumi on valkoista, mutta mautonta, unikko mustaa ja porhoistakin maukasta.

*

Бог даст, батюшка дворик продаст, а балалаечку купит.

Jos Luoja suo, pappi tilan myy ja ostaa balalaikan.

*

Богу пятак да в кабак четвертак.

Viisi kopeekkaa Jumalalle ja kapakkaan neljännesrupla.

*

В лесу птицы, в тереме девицы, а у бражки старые бабы.

Linnut metsässä, tyttäret teremissä ja ämmät kiljun äärellä.

*

В Москве калачи, как огонь, горячи.

Moskovassa rinkelit ovat tulikuumia.

*

Вы видели сокола, покажите ж нам сизу голубку.

Näitte haukkamme, näyttäkää sininen kyyhkynne.

*

Горько, горько, а еще бы столько.

Katkeraa, katkeraa, mutta vähän vielä lisää.

*

Грудь лебедина, походка павлина, очи сокольи, брови собольи.

Joutsenen kaula, riikinkanan askel, haukan silmät, soopelin kulmakarvat.

*

Дерет коза лозу, а волк козу, а мужик волка, а поп мужика, а попа приказный, а приказного черт.

Vuohi nylkee varvikon, susi vuohen, ukko suden, pappi ukon, vouti papin, piru voudin.

*

До тридцати лет греет жена, после тридцати рюмка вина, а после – и печь не греет.

Kolmenkymmenen ikäiseksi lämmittää vaimo, sen jälkeen viinapikari, sitten ei edes uuni.

*

Друг сердечный, таракан запечный!

Sydänystävä, käristetty torakka!

*

Дураку хоть плюй в глаза, а он: это божья роса.

Hölmöä vaikka silmille sylje, hän sanoo: taivaan kastetta.

*

Если вздохнуть всем народам, ветер будет.

Jos koko kansa huokaisisi, nousisi tuuli.

*

Жизнь, как луна – то полная, то на ущербе.

Kuin kuu on elämä: milloin täysi, milloin vähenevä.

*

Житье сиротам, что гороху при дороге: кто мимо идет, тот и урвет.

Orvon elo kuin tienvarren virnalla: joka ohi kulkee, riipoo mukaansa.

*

За сохой в сапогах, по селу в лаптях, в церковь босой.

Kynnölle saappaissa, kylälle virsuissa, kirkkoon paljasjaloin.

*

Звонок бубен, да страшен игумен.

Kilisee tamburiini, kauhuissaan on igumeeni.

*

И с сытой лошади тень тоща.

Lihavallakin hevosella on ohut varjo.

*

Красно поле рожью, а речь ложью.

Ruis pellon kaunistaa ja valhe puheen.

*

Кто идет? – Солдат. – Что несет? – Кафтан. – Где взял? – Украл.
– Кто велел? – Капрал.

Kuka tuolla kävelee? – Sotilas. – Mitä kantaa? – Kaftaania. – Mistä sai?
– Varasti. – Kuka käski? – Korpraali.

 

 

Johdantoteksti ja suomennokset:

OLLI HYVÄRINEN

 

 

Olli Hyvärinen on Loviisassa asuva kirjailija. Hyvärisen tuotantoon kuuluu kolmen aforismikokoelman lisäksi romaaneja, runoja, näytelmiä, esseitä ja novelleja. Hänen aforismikokoelmansa Vielä kerran tulee toisenlainen aika valittiin Vuoden aforismikirjaksi 2006. Vuonna 2007 hänet palkittiin Vuoden Kiila -palkinnolla. Hyvärinen on suomentanut venäjän kielestä Sergei Jeseninin Tarkoin valitut runot (2009) ja Aleksandr Solženitsynin Preussin yöt (2014).

 

MUNCK JA LAGERSTEDT – KOLMANNET KOKOELMAT

Musiikkipiireissä tunnetaan sanonta ”vaikea kolmas albumi”, jonka mukaan artistin tai yhtyeen onnistuminen olisi kolmannen levyn kohdalla erityisen haastavaa. Kolmannen aforismikokoelmansa ovat äskettäin julkaisseet forssalainen Pertti Munck ja helsinkiläinen Aina-Maria Lagerstedt.

 

Pertti Munck debytoi aforistikkona vuonna 2006 kauniilla ja monia upeita lauseita sisältävällä kirjallaan Jäätynyt ajatus. Sitä seurasi 2012 Valkoinen on mustaa ja nyt on vuorossa kolmas aforismikokoelma Minä, Oleva ja Oletus (omakustanne, luettavissa myös verkossa), joka ilmestyi tekijän 70-vuotispäiväksi 1.4.2015. Munck on tehnyt monipuolisen uran kulttuurin parissa, muun muassa Forssan kaupungin kulttuurisihteerinä.

Munck käsittelee kirjassaan esimerkiksi ajattelua ja ilmaisua, unohdusta ja muistamista sekä hengellistä etsintää. Yllättävän paljon teemoista saa tilaa uni ja herääminen; yö ja aamu. Useassa aforismissa olevat minuutintarkat yöaikaiset kellonajat tuntuvat tyylirikolta kirjassa, jonka ilmaisu muuten on pääosin seesteistä ja lyyrisiäkin elementtejä sisältävää.

Kirjassa on vahvaa kertomuksellisuutta, muun muassa tuokiokuvia matkoilta. Teemoihin palataan ja niitä kehitellään. Luvussa Pidot viettävät aikaa keskenään Minä, Oleva ja Oletus muine tuttuineen. Luku on rakenteeltaan aforistiikalle mukavan epätavanomainen ja lienee kirjoittajalleen tärkeä, mutta jää hiukan nykiväksi ja jäsentymättömäksi.

Munckin uusin tuntuu teokselta, jossa tärkeitä eivät ole yksittäiset aforismit, vaan niistä muodostuva kokonaisuus. Omaksikuvakseen hän tämän teoksen loi. Siihen viittaa myös päivänsankarin siluettikuva kirjan kannessa. Ajoittaisesta hoipertelusta huolimatta kirja sisältää runsaasti kiinnostavia lauseita ja ajatuksellista tarinointia.

Käsittämätön aukeaa saranapuolelta.

Antaudun vangiksi ajalle ja itselleni.

Hulluudesta olen ollut syytettynä, tyhmyyden olen tunnustanut, mutta vain toisesta olen tuomittu.

Sydämensä akustiikan rakentaa jokainen itse.

Kuu katsoo minua tyhjin silmin, olen ne sille tuijottanut.

Kuin matelija kevään koomassa kiemurtelen unieni pälvillä.

Olen uneksinut päiväni lyhyiksi ja valvonut yöni pitkiksi.

Pirut kiittävät. Enkelit eivät niinkään, niiltä pyydetään.

Onko ihminen Jumalan ikoni?

Myllynkivi murenee, olen vapaa itkevästä intohimosta.

 

3

 

Aina-Maria Lagerstedt on vuonna 1975 syntynyt filosofian maisteri (pääaineenaan teatteritiede), joka on julkaissut liukuhihnatahtiin kolme aforismikirjaa: Mieluiten yksinkertainen kuin kaksinkerroin toisten edessä (2012), Ettei vain mustavalkoisia valheita? (2013) ja Ajatuksia ilman lähdeviitteitä (2014/2015, palvelukustanne, Books on Demand). Tekijän mukaan kirjat muodostavat ”kokonaisuuden, jossa nuori teini kasvaa aikuiseksi naiseksi”. ”Ensimmäiseen kirjaani olen koonnut mietteitä, jotka olen kirjoittanut 15–25-vuotiaana. Toisen teokseni mietteet on kirjoitettu kun olen ollut 25–26-vuotias ja viimeisen kirjani mietelauseet ovat peräisin vuodelta 2006, jolloin olen ollut 31-vuotias.”

Viimeisimmän teoksen Ajatuksia ilman lähdeviitteitä nimi on erinomainen. Kirjan 79:stä aforismista koostuva sisältö ei valitettavasti vastaa nimen antamia lupauksia.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy kirjan levottomaan typografiaan. Osa aforismeista on lihavoitu, osa ei. Osa on keskitetty, osassa on tasattu molemmat reunat. Myös muita variaatioita esiintyy, kuten aforismin toisen rivin sisentämistä (ilman että kyse on keskittämisestä). Ajatelmat, joita on asemoitu yksi sivua kohti, saattavat sijaita sivun ylä- tai alalaidassa. Typografiset kokeilut ovat kannustettavia, mutta nyt ne tekevät kirjasta vain sekavan.

Lukujen nimet ovat turhan yksioikoisia: Sinä, Ihminen, Sydän, Taide, Puhuminen, Viisaus&Tieto, Sukupolvet, Lopuksi. Hyvä vaihtoehto olisi voinut olla valita otsikoiksi kirjoittajan aforismeja. Kiinnostavaa ja ehkä jopa ainutkertaista on, että Lagerstedtin kolmen kokoelman aforismien numerointi jatkuu juoksevana kirjasta toiseen. Toisaalta tätä voi pitää häiritsevänä, toisaalta se tehokkaalla tavalla nivoo eri teokset kokonaisuudeksi. Trilogiaa parempi vaihtoehto olisi kuitenkin ollut koota kolmen kirjan aforismit yksiin kansiin, jolloin aineistoa työstämällä olisi ehkä saanut yhden kohtuullisen kokoelman.

Kirjan aforismeissa on iso joukko monesti sanottuja itsestäänselvyyksiä (”Ajatus ja sen toteuttaminen ovat kaksi eri asiaa.”, ”Useimmat meistä pitävät roolia yllä, mutta vain näyttelijät saavat siitä palkkaa.”, ”18-vuotiaan ikä ei tee ihmistä aikuiseksi.”, ”Käsittelemätön menneisyys on kapula nykyisyyden rattaissa.”) ja monet aforismeista ovat muuten vaan mielenkiinnottomia. Joitakin aforismeja olisi suonut myös stilisoitavan. Kirjan vahvuuksia on sen nimi ja konsepti osana kasvukertomustrilogiaa. Ja kuluneen aforismiaineksen seassa on toki onnistumisiakin:

Jakaminen on rikkauden suurin ja halvin muoto.

Jokainen tunteva ihminen ontuu.

Ikäero on kuin kolmas sukupuoli.

Jos olemme uhreja, olemme todennäköisesti uhrien uhreja.

Historia on uskonto, johon harva tietää uskovansa.

 

2

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 merkitsee erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.