PIKAKIRJOITETTUJA AFORISMEJA

Aforismi on lyhyttä ilmaisua. Aforismi voi myös syntyä pikaisesti, nopeana oivalluksena. Mitä saadaan, kun lyhyet ja tiiviit lauseet kirjoitetaan pikakirjoituksella? Pro aforismin pyynnöstä pitkään pikakirjoituksen parissa toiminut ja sitä opettava Erja Vasara lupautui ystävällisesti kirjoittamaan muutaman aforismin pikakirjoituksella. Esillä olevat aforismit on kirjoitettu ns. kiitokirjoituksella, joka on pikakirjoituksen vaativin ja nopein muoto.

Pikakirjoitus on järjestelmä, jonka avulla voidaan kirjoittaa tavallista kirjoitusta nopeammin, jopa hyvinkin nopean puheen vauhdilla. Nopeus perustuu yksinkertaistettuihin kirjainmerkkeihin ja lyhenteiden käyttämiseen. Eri kielissä käytetään tavallisesti eri järjestelmiä, mutta toisaalta esimerkiksi suomalaisella järjestelmällä voi kirjoittaa muitakin kieliä ns. sovitteiden avulla.

 

 

 

 

 

 

 

 

SAMAT AFORISMIT TEKSTINÄ:

Ruuhka on säännöllinen mielenosoitus vallitsevan järjestelmän puolesta.

Aleksi Ahtola

Voinko puhua juurista, jos kohde ei suostu enää olemaan puu?

Virpi Alanen

Peura tuli pihaan. Katsoin kuin pyhimykseen.

Helena Anhava

Joka hetki näyttelet filmissä, jonka jonain hetkenä joudut katsomaan.

Jaakko Antila

Ettei hyvä ole uutinen, on uutinen siitä, että sitä on enemmän.

Markku Envall

Leijuvat kuin perhoset, neulan lävistäminä.

Sami Feiring

Me särjetyt, me viiltävät.

Anne Hänninen

Vahveroita kuusen juurella. Suut supussa.

Laila Malinen

Yksilöllisyyden nimissä yhä useampi syöstään yhteiseen kuiluun.

Hilja Mörsäri

Pidän sinua sylissäni. Putoavat lehdet kiinnittyvät uudestaan.

Johannes Ojansuu

Oravanpyörä näyttää läheltä katsoen tikapuilta.

Hannu Pulkkinen

Kun menee kyllin syvälle metsään, tulee ihminen vastaan.

Arto Seppälä

Jäätiköt sulavat. Vielä löytyisi pala hattuun.

Eero Suvilehto

Lapsen harha: aikuisena saan päättää itse.

Hanna-Leena Ylinen

 

ERKKI MELARTIN IN MEMORIAM

 
 

 

 

 
 

Suomen aforismiyhteisöä on kohdannut suuri suru. Aforistikko Erkki Melartin kuoli eilen 6.12.2014, vain kaksi päivää ennen 80-vuotispäiväänsä.
 

Erkki Melartin on tuttu lukuisille aforismin harrastajille. Hän oli Suomen aforismiyhdistyksen perustajajäsen (2005) ja Paimion aforismipäivien monivuotinen osallistuja sekä tuttu näky muissakin aforismitilaisuuksissa. Ansioistaan aforismitoiminnan parissa Suomen aforismiyhdistys myönsi joitakin vuosia sitten Erkille kunnianimen oltermanni. Erkki muistetaan sanavalmiina ja iloisena ihmisenä, joka sai muutkin hyvälle mielelle. Parina viime vuonna sairastelu rajoitti Erkin mahdollisuuksia osallistua tilaisuuksiin.

Erkki Melartin syntyi Lapissa, Sallassa 8. joulukuuta 1934. Hänen isänsä oli pankinjohtaja Erkki Melartin ja äitinsä kätilö Alma Melartin (o.s. Mukkala). Erkki menetti isänsä kuusivuotiaana, kun tämä kaatui jatkosodassa vuonna 1941. Lapin sota kolmea vuotta myöhemmin vei Erkin ja hänen Kaisa-siskonsa evakkoon Ruotsin Uumajaan, josta he palasivat Suomeen keväällä 1945. Erkki kävi koulunsa Rovaniemellä (ylioppilas 1953) ja opiskeli lääketiedettä Turun yliopistossa (LL 1959, LKT 1970). Erkki on kertonut auttamishalun olleen keskeisin syy lähteä opiskelemaan lääkäriksi. Elämäntyönsä röntgenlääkärinä hän teki Turussa ja Helsingissä. Erkillä on kaksi lasta, Juha (s. 1957) ja Riikka (s. 1960).

Jäätyään eläkkeelle 1993 Erkki harrasti maalausta (kahdeksan näyttelyä) ja luovaa kirjoittamista. Aforismien ohella hän kirjoitti runoja ja proosatekstejä, joita on julkaistu antologoissa vuosina 2004, 2010 ja 2013. Muita harrastuksia olivat elämän mittaan jooga, matkustelu ja kielet.

Aforismikokoelmansa Pilkkeessä puun luonto Erkki julkaisi vuonna 2013. Hänen aforismejaan on julkaistu myös muun muassa teepusseissa, raideaforismikampanjassa, Helsingin kaupunginkirjaston päivän mietteinä, teoksessa Tiheiden ajatusten kirja – uuden aforismin parhaat (2011) sekä luettu radion Päivän mietelauseina.

Pilkkeessä puun luonto -teoksen ajatelmista jotkin ovat vuosikymmenten takaa, useimmat kuitenkin eläkkeellä kirjoitettuja. Aforismeista huokuu syvällinen elämän ymmärtäminen ja rakkaus elämää kohtaan. Niissä on usein mukana Erkille ominainen huumorin pilke.

Erkin kuuluisa täyskaima, säveltäjä Erkki Melartin, oli hänkin aforistikko. Säveltäjä Melartin julkaisi vuonna 1928 aforismikokoelman Minä uskon. Erotukseksi toisesta aforismeja kirjoittaneesta Erkki Melartinista meidän Erkki käytti kirjailijanimenään Erkki Juhani Melartinia. Sukua he eivät sanan varsinaisessa merkityksessä olleet, vaan kuuluivat Melartin-suvun eri haaroihin.

Erkki oli myös suomalaisen joogan uranuurtaja. Hän oli Suomen Joogaliiton ja Joogaopiston perustajajäsen, Yoga-lehden (nyk. Suomen Joogalehti) pitkäaikainen päätoimittaja ja myöhemmin kolumnisti. Erkki oli Suomen ensimmäisiä joogeja ja toimi pitkään joogaohjaajana.

Artikkelissaan ”Syvän hiljaisuuden ja mielenrauhan salaisuus” (Joogalehti 4/2009) Erkki kirjoittaa tekniikan, kaupallisuuden ja egon ylivallasta sekä kateuden ja kilpailun ilmapiiristä, ja toisaalta toisten palvelemisesta, muuttumisen tarpeellisuudesta, henkisen kodin etsinnästä ja ihmisen vastuusta teoistaan. Kirjoituksensa lopuksi Erkki tiivistää oman jooganäkemyksensä: ”Jooga on avain ihmisessä piilevien mahdollisuuksien oivaltamiseen. Kaikki mielen tyyneydellä ja keskittyneisyydellä, asana-asenteella, tehty työ on joogaa.” Toisessa, Erkkiä käsittelevässä artikkelissa (Ananda 1/2007) Erkki vastaa kysymykseen ”mikä saa sinut iloiseksi?”: ”Elämän täyteläisyyden kokemus.”

 

 

 

 
 

 

 

 

 

Erkki Juhani Melartinin aforismeja teoksesta Pilkkeessä puun luonto:


Hedelmistään puu tunnetaan. Tai neulasista.

 

Mieli arkkitehti, kieli rakennusmestari.

 

Elämän kirjaa voi lukutaidotonkin lukea.

 

Poliitikkojen kieli on täynnä kylmiä tosiasioita. Lämpimikseen puhuvat.

 

Sodalla on jumalansa. Rauhalla vain enkelit.

 

Oli aate punainen tai vihreä, se näkee kaiken mustavalkoisena.

 

Ikäluokkayhteiskunta.

 

Kuin juotetut kamelit elintasohölkässä, kyttyrät täynnä.

 

Elämän matkamittaria ei voi nollata.

 

Lehdet kellastuvat, lukijat punastuvat.

 

Monilla torkkupeite, muttei valppauden viittaa.

 

Kaupungin luonto, ihmisen tekemä. Ihmisen luonto, kaupungin tekemä.

 

Kultainen keskitie on pysynyt kultaisena. Niin harvat ovat sitä kulkeneet.

 

Auton ikkunassa maiseman vilkkusilmä. Pikakelattua luontoa.

 

Päivääkään en antaisi pois. Olen jo tehnyt sen. Päivä päivältä.

 

Olemme kuin kalat verkossa. Yksi täräyttää pyrstöllä, niin koko verkko heilahtaa.

 

Ruohon rukous: aamukasteesta iltakasteeseen.

 

 

 

 

 

 
 

 

 

 
 

Valokuvat ylhäältä alas:

1. Erkki Melartin lukemassa aforismejaan Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2005.

2. Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2007.

3. Eva Kyyhkysen luona Helsingin Töölössä 29.4.2008. Afosalongin aiheena Aforismi ja muut taiteet.

***

4. Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2008.

5. Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2009.

6. Paimion aforismipäivillä kesäkuussa 2009.

***

7. Riitta Korhosen luona Espoon Tapiolassa, jossa Markku Envallille luovutettiin Samuli Paronen -palkinto. Erkin seurassa Anu Pärnänen-Landtman ja Mariitta Hämäläinen. Toukokuu 2009.

8. Maire Haapimaan kalligrafiatyö (2011) Erkin aforismista "Monilla torkkupeite, vaan ei valppauden viittaa."

9. Kaisa-Leena Tunkkarin kalligrafiatyö (2011) Erkin aforismista "Sodalla on jumalansa. Rauhalla vain enkelit."

10. Erkin maalaama omakuva vuodelta 2003.

SF

MARTTI TERHO – SUKUPOLVENSA IHMELAPSI

 
 
 

 
 

Martti Terho (8.3.1929–8.11.1952) kirjoitti artikkeleita, esseitä, arvosteluja, novelleja ja aforismeja, mutta yhtään kirjaa hän ei ehtinyt julkaista. Alustuksessaan ”Martti Terho – sukupolvensa ihmelapsi” Kai Laitinen luonnehti Terhon kuuluneen ”sukupolveen, joka kirjoitti aforismeja, epäili liian valmiita totuuksia, kavahti auktoriteetteja ja halusi itse raivata tiensä sodanjälkeisessä maailmassa uudenlaisin kirjallisin ja katsomuksellisin tavoittein”.

Pappilaympäristössä lapsuutensa viettänyt Martti Terho voitti keväällä 1949 Savolaisen osakunnan kulttuurikilpailun 160 aforismia sisältäneellä Tulemia-sikermällään. Kilpailuraadissa ollut Kai Laitinen saattoi samoihin aikoihin Terhon aforismit Aaro Hellaakosken tietoisuuteen. Viisitoista Terhon lausetta julkaistiin Näköalan numerossa 3/1949 otsikolla Sysiä. Seuraavana vuonna Terho oli jo Näköalan aktiivinen avustaja – myös aforismisikermällään Hakusanoja, joka ilmestyi lehden numerossa 4/1950. Parnasson toimitussihteerinä hän toimi 1951–1952, samaan aikaan kun aforistikko ja lausuja Kaarlo Marjanen oli lehden päätoimittaja (1951–1954).

Kirjeessään Kai Laitiselle keväällä 1950 Terho kertoi epäilevänsä hieman aforistiikan arvoa taidemuotona (”...Julkisuuteen olen laskenut oikeastaan vain muutaman aforismin, mutta epäilen hieman koko aforistiikan arvoa taidemuotona. Tuntee itsensä paremminkin tilinpitäjäksi kuin tilinkäyttäjäksi…”). Silti Terholta ilmestyi vielä aforismeja, Parnasson numerossa 1/1952 otsikolla Metodin esitys. Nyt aforismeissa oli sarjallisuutta ja kokonaisuudessa mukana pari ajatuksellista runoakin.

Esseissään ja muissa kirjoituksissaan hän käsitteli useita aforistikkoja, ainakin Kafkaa, G. C. Lichtenbergiä, Oscar Wildea ja Paul Valérya. Terho kirjoitti myös arvostelun Jouko Tyyrin esikoisaforismikokoelmasta Takiaisia (Näköala 4/1950).

Terho oli kärsinyt heikosta terveydestä nelivuotiaasta lähtien (diabetes) ja joutunut olemaan sairaalassa ainakin parisenkymmentä jaksoa. Hän kuoli vain 23-vuotiaana. Varhainen kuolema katkaisia lupaavasti alkaneen uran, jolla sen lyhyydestä huolimatta oli vaikutusta modernismin läpimurtoon suomalaisessa kirjallisuudessa.

 

Yhteenvedossaan Martti Terhosta Kai Laitinen nostaa esiin kaksi Terhon omaa iskusanaa – räsymatontekijä ja luova kerettiläisyys:

 

"Ensimmäinen on tuo samalla kertaa vähättelevä ja vaatelias leimamerkki 'räsymatontekijä'. Siinä esiin nousee itseironia, ylevän, kohottavan 'kaunotaiteen' ja siihen liittyvien ylisanojen epäily. Räsymaton merkitys on siinä, että se kuitenkin valmistuu "unten ja näkyjen" kimaltelevista loimista, mutta elämän varrelta koottujen monenmoisin tavallisin kutein niin lujaksi kuin mahdollista. Taiteen teko ei ole haikailua eikä kaunistelua, vaan joskus kovaa arkista työtä. Sitä ohjaa niin oma tahto kuin ilmaisun vapaus.

 

Toinen tunnussana on 'luova kerettiläisyys'. Tutkimus ei ole tärkeilyä, kuivaa annettujen kaavojen mukaan kulkemista tosikkona, annetun tehtävän ratkaisemista niin että kaikki menee tasan. Siihen pitää liittyä myös improvisoivan sattuman, ristiriidoista syntyvän omakohtaisen intuition ja oivalluksen mahdollisuus, jotta se säilyy elävänä.

 

Nämä Martti Terhon suuntaviitat – – eivät ole mihinkään kadonneet eivätkä haalistuneet. Vuosikymmenien mennen ne tuntuvat pikemminkin kirkastuneen. Ne pätevät yhä."

 

SYSIÄ (1949, otteita)

Useimmiten meitä kaduttaa vain synnin epäonnistuminen, melko harvoin itse synti.

Maailma ei pidä siitä, että syyllinen itse langettaa ansaitsemansa tuomion. Hänen tulee olla puolustusasenteessa eikä riistää naapurilta tilaisuutta esiintyä oikeuden esitaistelijana.

Todellisuus on suotu korvaukseksi niille, joilta puuttuu voimallinen mielikuvitus.

Ei tyylin etsintä ole mitään frakkilainaamossa käyntiä, se on rehellistä itkua omissa, paikatuissa vaatteissa.

Syvä tarpeemme on saada yhteiskunta myöntämään meille edullisia epäoikeudenmukaisuuksia.

Syy on ehkä sysissä, mutta seppien sysissä.

Käy joskus niin, että kleptomaanin ja pyromaanin vietit sublimoituvat; edellisestä tulee taiteilija, jälkimmäisestä kriitikko.

 

HAKUSANOJA (1950, otteita)

Valehtele niinkuin kysyjä vaatii, mutta vastaa niinkuin kysymys vaatii.

Henkisen kurin puutteesta ei taida päästä hengellisellä nuhteella.

Koskas pyyntösi täytät, jos koko ikäsi rukoilet?

Taivaassa sopii tappaa aikaa puhumalla kuolemantakaisesta elämästä.

Lupaus on olemassa vasta sitten, kun se on petetty.

On saatu pyrkimys aktiiviseen elämään, mutta voimaa vain havaitsemiseen, ja näin on runoilija syntynyt.

Vain ne ovat suuria näyttelijöitä, jotka naamion riisuessaan riisuvat omat kasvonsa yltään.

 

METODIN ESITYS (1952, otteita)

Non plus ultra: huonon mielikuvituksen vaalilause.

Mitattava loi mittaajansa.

Kaikella on aluksi vain oma arvonsa ja kaikella on lopuksi myös oma arvonsa.

Kylläinen sydän ei puhu, nälkäinen puhuu – sydämen kyllyydestä.

Ajatuksen ja teon välillä on – teeskentelyä.

Ubi bene, ibi alibi.

 

 

Lisätietoa Martti Terhosta:

Kai Laitinen: Martti Terho – sukupolvensa ihmelapsi. Ystävän muistoja ja kirjallisen muotokuvan ääriviivoja (2004 Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto julkaisuja 33; teos sisältää Laitisen 3.9.2002 pitämän esitelmän)

Ritva Sievänen-Allen: Sydäntalven kevät (2000 WSOY)

 

Valokuvassa Martti Terho WSOY:n kirjailijaillallisilla 2.10.1950. Kuva Sievänen-Allenin teoksesta.

 

 
 

KALEVI SEILOSEN KAUNEIMMAT LAUSEET

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kalevi Seilonen (1937–2011) oli kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, joka ei juuri ole aforistina ollut esillä. Seilosen varsinaisessa esikoisteoksessa Tosiasioita minusta (1965) on kuitenkin osasto nimeltä Kalevi Seilosen kauneimmat lauseet, joka sisältää aforismeja yhdeksän sivun verran. Nämä lauseet julkaistiin myös Seilosen teoksessa Valittuja runoja, josta tosin on jätetty viisi lausetta pois ja kahta on hieman muutettu. Lisäksi teoksissa Julkisesti karkuun (1969) ja Vehnäpelto kasvaa heinää (1971) on yhden ja kahden rivin mittaisia aforismeja/runoja. Palaamme Kalevi Seiloseen myöhemmin muun muassa laajemman henkilökuvan myötä.

 

Teoksesta Tosiasioita minusta:

 

Suomen lapset ovat likaisia ja ne mölyävät yhä.

Me kävimme vuoronperään tielle ja auto ajoi jalkojen yli.

 

Minä olen yksi rivistä ja minulla on kova silmä.

 

Lippu liehuu muurin lävitse.

 

Me marssimme torille ja teemme Suunnitelmasta totta.

 

Tapettien kuviot syöpyvät ihooni.

 

Seison patsaiden juurella ja syön purukumia.

 

Kolme vuotta minä kirjoitin runoja traktoreista.

 

Valokuvassa kasvot painautuvat toisiinsa.

 

Taivas laajenee valkokankaan ulkopuolelle ja pilvistyy.

 

Jonakin päivänä me teemme kaupat toisistamme.

 

Kesken tulemisen ja menemisen kesken.

 

Vanhassa piirroksessa autot kelluvat ilmassa.

 

Vaitelias sankari pää takakenossa putoamassa ylös.

 

Rautaisessa kaiteessa on tuore käpälän jälki.

 

Tuttava seisoo laiturilla tienviitta kainalossa.

 

Minunkin on sanottava: ei minullakaan ole mitään sanottavaa.

 

Kuuletko miten kellot soivat sinulle jokaisella rivillä?

 

Mies oli kovempi kuin tuoli, hän se johti meitä loppuun asti.

 

 

Teoksista Julkisesti karkuun (1–5) ja Vehnäpelto kasvaa heinää (6–10):

 

Poika, varo erehdystä kun sormeilet politiikan liipasinta.

Ote on tukeva kyllä, mutta kahva aina pettää.

 

Rahasta ne sen tekevät. Ja pelosta. Se on syiden vuoristo.

Ei suinkaan vähä virkamies nojaudu suotta koko maailmaan.

 

Lipussani paukkuvat sateenkaaren värit.

Vain sokea taivas näkee mäntyjen rehevät latvukset.

 

Nimeään mainitsematta ei kannata sanoa sitä mitä itse ei ole.

Öljy tappaa vaahtopäät.

 

Sen voi lukea historiasta

miten päivä on maanantaiaamun värinen.

 

Maahantuoja hieroo käsiään oikealla.

 

Pakkanen kajahtelee ja hernekeitto on hyvää.

 

Entä missä ovat rikkurit, joko pääsivät eläkkeelle.

 

 

JOHANNES OJANSUU – LISÄPÖYTÄKIRJA



Johannes ja Ojansuu ja Raatihuoneenkatu
ja Hämeenlinna ja tammikuu ja 2010.

  

Johannes Ojansuu on hämeenlinnalainen filosofian opettaja ja kirjailija. Hän on julkaissut filosofiset teokset Pyhyys – rajalla oleva ihminen (2004) ja Lankeemus (2008), ja valmistelee parhaillaan väitöskirjaa filosofisen antropologian alueelta. Ojansuu palkittiin runoistaan J. H. Erkon palkinnolla 1991 ja kunniamaininnalla valtakunnallisessa aforismikilpailussa 2005. Hänen teoksensa Katoavaisuuden aineisto (2014) kuuluu kaksituhattaluvun parhaisiin aforismikokoelmiin. Katoavaisuuden aineistossa julkaistujen ajatelmien lisäksi Ojansuu on kirjoittanut poliittisaiheisia aforismeja, joista alla olevat näytteet ovat.

 

Poliittiset vastaukset ovat imperialisteja. Ne evankelioivat.

Kun vastaukset sotivat keskenänsä, kysymykset ovat siviilejä.

Massat eivät kysy, eivät diktaattorit.

 

Se joka edustaa kansaa, edustaa enemmistöäkin suurempaa diktatuuria.

Kysymykset. Ikuinen vähemmistö.

Ei vapaita totuuksia, ainoastaan kesytettyjä.

Totuuden tunnistaa puolestapuhujistaan.

Varmuuteen päätyminen. Naulat lyöty arkkuun sisältäpäin.

Pidä oppi puhtaana. Suojele sitä elämältä.

Rivikansanedustaja: miten osuva termi se onkaan. Poliittiset sulkeiset.

Puolueisiin kuuluu vain puolueellisia ihmisiä.

Puoluepolitiikka: yhteisten asioiden hoitamatta jättämistä.

Vain lauseet, joista voidaan olla eri mieltä, ovat poliittisesti merkittäviä.

Mistä tunnistaa tyhjänpäiväisen poliittisen jargonin: oikeudenmukaisuuden puolella epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Enemmistöjen moraalioppi. Mahdollisimman paljon hyvää tarpeeksi monille.

Totalitarismin yleisin muoto: enemmistöhallitus.

Ainoastaan vähemmistöt puhuvat demokratiasta, enemmistön ei tarvitse.

Poliittista valtaa ei oteta. Siihen suostutaan.

Puoluepolitiikassa kysymys ei ole siitä kuka on oikeassa, vaan siitä kenellä on tarpeeksi valtaa ollakseen oikeassa.

Miksi kansalaiset äänestävät etupäässä vain suuria puolueita? Koska ne saavat enemmän ääniä kuin pienet.

Jos ihmiset haluaisivat todellista valtaa, he vaikuttaisivat ensin itseensä.

 

 

Johannes Ojansuu kertoo aforistiikastaan

Kiiltomadon arvio Katoavaisuuden aineistosta

 

SESSE ENSILUMI – AJATELMIA

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sesse Ensilumi on työpaikka- ja parisuhdekouluttaja, joka on tehnyt pitkän uran myös aforistikkona. Hänen aforismiteoksiaan ovat muun muassa Pieni on suurta, Kauas on lyhyt matka sekä Yksin olet kahdestaan. Ensilumen voimaannuttavat teokset ovat saavuttaneet suurta suosiota, tosin kriittisiäkin äänenpainoja on kuultu – komisario Kyösti Pöysti on luonnehtinut Ensilumen aforismeja ”kuppaisiksi pseudoparadokseiksi, joissa ei ole mitään järkeä”. Ensilumi suosii ilmaisussaan paradoksin ohella sukulaisuusmetaforaa, eikä kielellä leikittelykään ole hänelle vierasta.

 

 

Sesse Ensilumen ajatelmia:

 

Hitaus on syvyyttä.

 

Alakertaan on noustava, yläkertaan laskeuduttava.

 

Nukkuessasi olet eniten valveilla.

 

Järki on tunteen elitistinen kaupunkiserkku.

 

Simppeli on vaikean helpompi vinkkeli.

 

Pyyntö on vaikean lapsuuden kokenut käsky.

 

Mitään ei voi korjata, jos sitä ei ensin riko.

 

Toivo on uskon ylivilkas pikkuveli.

 

Nauraminen on itkemistä, istuttaminen kitkemistä.

 

Tieto on tunteen alistava äitipuoli.

 

 

Sesse Ensilumen videoesittely

 

Kuva: Tuula Solin – Ensilumi