Aleksi Ahtola (s. 1979 Nurmijärvi)
on Helsingissä asuva filosofian maisteri pääaineenaan Suomen ja Skandinavian
historia. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa historian alalta. Ahtolan historia-aiheisia
kirjoituksia on ilmestynyt muun muassa julkaisuissa Historiallinen Aikakauskirja, Hiidenkivi
ja Historisk tidskrift för Finland.
Ahtola on toiminut vapaana
toimittajana ja kulttuurilehti Kerberoksen
toimitussihteerinä. Hänen aforismejaan on julkaistu Kerberoksessa ja teoksessa Kiilan albumi 2005: Uhmaa ja unelmia sekä
antologiassa Tiheiden ajatusten kirja –
uuden aforismin parhaat (2011). Saksan kielellä Ahtolan aforismeja on
julkaistu teoksessa Worte sind Taten
(2010). Ahtola avustaa säännöllisesti Yliopisto-lehteä, johon hän kirjoittaa
arvosteluja.
Oikeaoppisen
harhat
Oikeaoppinen osaa vastata ja opettaa, muttei koskaan kysyä.
Hän naulaa dogminsa päähän niin tiheään, ettei yksikään
ajatus pääse livahtamaan läpi.
Oikeaoppisella on dogmeja tiheämmässä kuin hiuksia, ne ovat
kireämpiä kuin verisuonet.
Oikea oppi on korttitalo. Siksi ei yhtäkään korttia saa
poistaa.
Lapsi ei koskaan ole oikeaoppinen. Siihen opitaan, oikeasti.
Oikeaoppinen tekee kotimaastaan erämaan. Hän näkee vain
harhoja.
Oikeaoppiset nauravat toisilleen. Kukaan ei ole huvittavampi
kuin toinen oikeaoppinen.
Toisenlaisten oikeaoppisten oppi on heille klassista
kerettiläisyyttä.
He käyvät sotaansa 1700-luvun armeijoiden tavoin. Jäykin,
lineaarisin taktisin siirroin.
Pahin onkin vastustaja, joka tunnustaa tosiasiat itselleen
ja käyttää maastoa hyväkseen.
Kissa koiraa vastassa. Arvattavuus, arvaamattomuutta. Ei
oikeaoppisella ole helppoa.
Eikä oikeaoppinen itse tajua olevansa oikeaoppinen. Hän ei
tajua mitään.
Tärkeämpää on dogmin olemassaolo kuin sen sisältö.
Lapsi, hullu, narri ja noita ovat jokaisen yhteiskunnan
arvokkaimmat jäsenet.
Jos oikeaoppinen tapaa heidät, ei siihen auta pelkkä
valkosipuli.
Kaikkina, samanlaisina aikoina on vaikeaa olla erilainen.
Jokaiseen aikaan mahtuu tiivistäen vain kaksi lausetta:
Älä anna noitavaimon elää. Älä anna noitavainon elää.
Rahan
inflaatio on mahdoton
On tärkeää puhua arvoista. Tärkeää on ripustaa seinälle kyltti
kertomaan, mitä arvoja on.
Seinälle ei ripusteta kylttiä, jossa tärkeimmäksi arvoksi
mainitaan raha, koska se on itsestään selvää.
Jatkuva puhe arvoista on taloudellisestikin kannattavaa. Se
on arvokeskustelua.
Inflaatio on mahdoton ajatus. Rahan arvo ei laske koskaan.
Siksi sanotaan, että inflaatio on voitettu. Raha on
voittanut.
Entinen kapinallinen sanoo olevansa tasapainoinen. Läski
riippuu sekä oikealla että vasemmalla. Hänellä on suuri painoarvo, suuri
ylipaino.
Opportunisti marssii ajan hengen kanssa tasatahtiin: vasen,
oikea, vasen, oikea.
Suosiota saa puhumalla yhdentekevistä asioista. Menestystä
kirjoittamalla niistä.
Roskaa ja keltaisia lehtiä myydään kioskeissa, koska ne
käyvät kaupaksi.
Risut, männynkävyt ja neulaset ovat sopivia
myyntiartikkeleita. Toimittajalle kaikki artikkelit ovat myyntiartikkeleita.
Tyhjäntoimittaja saa parasta palkkaa. Työn ja palkan suhde
on loistava.
Ne pelkäävät, että niitä pidetään omaperäisinä. Niillä olisi
oma perse, jota potkittaisiin. Sitä ne eivät kestäisi.
Kuka haluaa todellisuutensa raakana on todella
kovaksikeitetty.
Paperityöläisen palkka on suhteettoman korkea sielläkin,
missä metsäteollisuutta ei ole.
Johtajat vedetään esiin yllättäen kuin taikuri vetäisi sian
hatusta.
Ruuhka on säännöllinen mielenosoitus vallitsevan
järjestelmän puolesta.
Palkattu oppositio on sama asia kuin maksettu rakkaus. Sitä
ei oikeasti ole.
Mahdollisuus olla sanomatta on sananvapauden laji. Tähän
kannustetaan.
Järjestäytynyttä keskinkertaisuutta vastaan on mahdoton
hyökätä. Jokainen palikka on korvattavissa.
Aleksi Ahtola, milloin ja miten tutustuit aforismiin?
Tutustuin aforismiin
lukiolaispoikana. Olin jotenkin herkässä iässä ja yritin runoilla ja kirjoittaa
aforismeja. Ensimmäiset yritelmäni olivat kai 16 vuoden iässä.
Mitä muuta kirjoitat tai olet kirjoittanut?
Kirjoitan parhaillaan
väitöskirjaa ja lisäksi minulla on 15 vuoden ura
freelance-kulttuuritoimittajana. Joku yli satasivuinen pieni historiasepustus
välissä erään toisen kanssa. Kirjoitan myös kaunoa pöytälaatikkoon: runoa,
dekkaria, vakavaa romaania, historiallista romaania, satiiria.
Millainen laji aforismi on ilmaisumuotona?
Hyvin vaativa. Ajatuksen latteus
tai epäkypsyys paljastuu nopeasti minimaalisen muodon takia. Lisäksi koen
ongelmaksi, että puran yleensä kielteisimmät ajatukseni aforismeiksi, joten
minusta saa aforismieni perusteella aika negatiivisen kuvan. En oikeasti ole
katkera, minähän olen suomalaiseksi mieheksi kai aika romanttinen ja
ystävällinen. Olen myös humoristi ja naureskelen usein kaikenlaiselle.
Toisaalta aforismissa on tiettyjä
etuja enemmän kuin muissa kirjallisuuden lajeissa; juuri kukaan ei ansaitse
aforismeilla rahaa, joten voi kirjoittaa vapaasti. Mitään apurahalautakuntia
tai sisäpiirejä ei ainakaan rahan toivossa kannata miellyttää.
Ketkä ovat aforistisia vaikuttajiasi?
No, suuri kirjallinen esikuvani
on aina ollut Paavo Haavikko. Nuorempana olivat tärkeitä myös Erno Paasilinna
ja Stanisłav Jerzy Lec.
Sinulla oli tilaisuus haastatella Haavikkoa marraskuussa 2001?
Millainen vaikutelma hänestä jäi ja mikä oli haastattelun tärkein anti sinulle?
(Haastattelu julkaistiin Kerberos-lehdessä 4/2001)
Kuten Timo Hännikäinen sanoi, se
oli kuin leijonan luolaan olisi astunut. Ovet avautuivat kuin itsestään ja
kustannustoimittajat ohjasivat meidät jotenkin jännittyneinä Art Housen
suurimpaan huoneeseen Bulevardilla. Haavikko istui pöydässä arvokkaana
leivoskorin edessä ja kaatoi kömpelösti kahvia. Hyvin varovaisesti sanoimme,
että meillä olisi kysymyksiä. Haavikko tylysti totesi, että ne kysymykset ovat
kuitenkin tyhmiä ja että hän on valmistanut esitelmän. Esitelmä oli uskomaton
teilaus, jossa Haavikko haukkui Suomen johtajat Snellmanista Rytiin. Tunnelma
vapautui vähitellen, kun nauroimme esitelmän oikeille kohdille. Haavikko
tilaili meille sitten omia kirjojaan lahjoiksi kustannustoimittajilta,
sanoisinko aristokraattisin elkein – vähäeleisesti, mutta käskevästi. Yksi
kirjoista oli Kahden vuoden päiväkirja,
johon palaan aika usein niin sanottuina huonoina hetkinä. Sekin on loistava
kirja, huomattavasti aikaansa edellä monella tapaa.
Mitä voit kertoa aforismisarjojesi Oikeaoppisen
harhat ja Rahan inflaatio on mahdoton
syntyhistoriasta? Mitä muuta voit sanoa niistä taustaksi lukijalle?
Puran niissä omia ahdistuksiani.
Taustalla on 2000-luvun alulle luonteenomainen ihmisten laumasieluisuus, johon
olin hyvin kyllästynyt. Opiskellessani siihen aikaan tunsin erilaisia, hyvin
suvaitsemattomia, näennäisesti laajasti ajattelevia ihmisiä, jotka ärsyttivät
sanomattomasti oikeaoppisine päsmäröinteineen. Lehdistö kehnoine toimittajineen
ja kaikenlaiset huijarimaiset sarjahurmaajat elämäntapaoppeineen ottivat
aivoon. Monista aforismeista voi kiittää ärsyttäviä ihmisiä, tavallaan
antimuusia. Rakkausruno tarvitsee usein jonkun kohteen ja herätetyn tunteen,
tällainen kriittinen aforismi päinvastoin. Ihminen on laumaeläin ja vaikka
minulla on toisaalta suuri ihmisrakkaus, niin täytyy sanoa, että kyllä useina
hetkinä ajattelen, miten ihminen on todella alhainen olento.
Onko sarjallinen aforistiikka sinulle ominainen aforistiikan laji?
Ainakin pyrin siihen. Ajatukseni
usein tulevat ketjussa, temaattisesti.
Milloin voimme odottaa sinulta aforismikokoelmaa?
Käsikirjoitukseni on pitkällä,
mutta on vaikea saada itseä tyydyttävää kokoelmaa valmiiksi. Ja sitten pitäisi
vielä löytää sopiva ja ennen kaikkea suostuvainen kustantaja.
Millaiset asiat pohdituttavat sinua tämän päivän Suomessa ja
maailmassa?
Miten sen sanoisi. Mietin
jotenkin aina sitä, mille hurrataan, miksi joku ihmisjoukko villiintyy johonkin
kiihkoon. Näen helposti asian toisenkin puolen. Tunnen usein suurta
ulkopuolisuutta asioille, jotka monet muut kokevat tärkeiksi. Olen hyvin
mediakriittinen. Mietin aina ihmisten motiiveja olla jotain mieltä. Minulla on
määrittelemätön perustunne, että olen ulkopuolinen. En Albert Camus’n Sivullisen tavoin tunteeton - vaan
omassa elämässäni oikein tunteellinen - mutta minun on vaikea, ainakin
useimmiten, innostua mistään joukkohengestä, joka saa helposti sietämättömiä
piirteitä ja ylilyöntejä.
Jos nyt jotain konkreettisemmin
sanoisi, niin media on monopolisoitunut ja keskustelu polarisoitunut. Ollaan
aika kaukana mistään ihanteellisesta julkisuuden tai kansalaisyhteiskunnan
tilasta. Hyvin epädemokraattinen tapa keskustella – minkään tahon poliittisesta
väkivallasta puhumatkaan – ei varmasti rakenna Suomea myönteisempään suuntaan.
Ehkä nämä uudet sosiaalisen median välineet alun ongelmista huolimatta
onnistuvat tulevaisuudessa muokkaamaan julkisuutta sivistyneemmäksi ja
tasa-arvoisemmaksi ja sitä kautta myös demokratiaa toimivammaksi.
Alaviitteenä voisi sanoa, että
koen oireellisena myös kulttuurivastaisuuden, jolla melkein kerskaillaan
useimmissa poliittisissa liikkeissä. Tämä "kritiikki" kohdistuu
varsinkin ns. perinteiseen korkeakulttuuriin ja kertoo jotain olennaista tästä
ajasta.
Ihmiskunnalla on valtavat
ongelmat; kasvihuoneilmiö, väestönkasvu, saastuminen. Oikeastaan oman pienen
maamme tulevaisuus on riippuvainen tästä valtavasta ongelmavyyhdistä.
Aleksi Ahtolan aforismisarjat Oikeaoppisen harhat ja Rahan inflaatio on mahdoton on julkaistu
aiemmin teoksessa Kiilan albumi 2005:
Uhmaa ja unelmia. Painettuun versioon oli tuolloin livahtanut
taittovaiheessa kaksi virhettä, jotka nyt on korjattu (Oikeaoppisen harhat:
neljänteen aforismiin lisätty sana ”ei”; Rahan inflaatio on mahdoton: Kuka
haluaa… -aforismin lopussa ollut kaksoispiste on korvattu pisteellä).
Fiksu kaveri.
VastaaPoista