PAULI LUOMA – FRAGMENTTEJA

 

 

Pauli Luoma tunnetaan ensisijaisesti aforistikkona. Hänen ”kyytrilogiansa” Kyynluita (2004), Kyynkieli (2005) ja Kyyoppi (2006) on keskeinen osa 2000-luvun suomalaista yhteiskuntakriittistä aforistiikkaa.

Vuonna 1968 syntynyt Pauli Luoma harrasti kuvanveistoa vuoteen 1996, minkä jälkeen hän aloitti kirjoittamisen. Pitkään toimettomana huoneen nurkassa seissyt isoisän vanha kirjoituskone sai vihdoin käyttöä. Aluksi päämuodoksi valikoitui sketsit, joita Luoma kirjoitti reilut 200. Tuotantoyhtiö Filmaattiset innostui niistä, mutta televisioon asti sketsejä ei saatu. Samana vuonna 1996 syntyivät myös ensimmäiset runoyritelmät. Kaksi vuotta myöhemmin Luoman runoja julkaistiin Reviiri-antologiassa.

Kaksituhattaluvun alussa Luoma näytti traktaattejaan, filosofisia pohdiskelujaan läänintaiteilijana toimineelle runoilija Tommi Parkolle. Parkko näki tekstien aforistisen luonteen ja neuvoi: tee näistä aforismeja. Kehotus johti kolmeen edellä mainittuun aforismikokoelmaan. Vuonna 2007 Luomalta ilmestyi vielä fragmenttikokoelma Apinahäkkiteoriat. Jotkin kirjan teksteistä oli julkaistu aiemmin Voima-lehdessä.

Apinahäkkiteorioiden jälkeen Luomalla oli kirjoittamisessaan pitkä kuiva kausi aina vuoteen 2013, jolloin hän palasi fragmenttien pariin. Nyt muoto oli tosin selvästi lyhyempi kuin Apinahäkkiteorioissa. Luoman tarkoituksena on julkaista uusia fragmenttejaan kirjana lähivuosien aikana. Pro aforismissa nyt julkaistavat fragmentit ovat syntyneet viimeisen noin puolen vuoden aikana.

Luoman fragmenteista on tunnistettavissa hänen aiemmista teoksistaan tuttu nyrjähtäneennotkea tapa käyttää kieltä. Ajatuksellisen aineksen lisäksi hänen fragmenteistaan on löydettävissä naivistisia ja mystisiäkin elementtejä. Jotkin niistä ovat vahvasti kallellaan proosarunoon.

”Aforismien kirjoittamiseni loppui aikoinaan, koska kirjoitin niitä niin paljon. Pannu paloi pohjaan. – – Olen ajatuskeskeinen kirjoittaja. En pysty lähtemään liikkeelle runo edellä, vaan aina ajatus edellä. Lopputuloksessa voi tosin olla runollisuuttakin. Fragmenttini eroavat aforismeistani niin, että niistä puuttuu tiiviys ja iskevyys, se aforistinen lataus. Nykyiset fragmenttini ovat niin lyhyitä, että siitä ei fragmentti juuri voi lyhetä.”

 

 

Pauli Luoman fragmentteja

Voin helposti kuvitella viisaan ihmisen lukevan hyvää kirjaa keskiaikaisessa linnassa hämärässä huoneessa kynttilänvalossa, josta piirtyy kuva minusta.

Marc Chagallin maalauksessa ihmiset leijuvat ja kulkevat käsi kädessä talojen yllä kuin eivät kuuluisi minnekään, etsien omaa maata ja kotia. Yritän keksiä vaihtoehtoista muotoa sairaalalle ja kodille, talvipuutarhaa, jossa olisi lämmin.

Yö saapuu vääjäämättä. Kun se pyyhkäisee planeetan yli, koskee se meitä kaikkia eikä ikäänkuin ketään. Se on puolueeton. Se ei sillä tavalla töki, piikittele.

Cioran kirjoitti yöllä, kun muut nukkuivat, yksin ja vain Jumala seuranaan. Ehkä hänellä oli niin henkilökohtainen suhde tähän Ylempään, että sai aikaan synkkiä ja armottomia tekstejä. Hän ei tullut ristiinnaulituksi, vaan hänen kirjallisuutensa.

Ehyt lause kuin saisi valita naapurinsa. Aina voi tietenkin erakoitua ja muuttaa mökkiin pellon reunalle ja kirjoitella susista ja hirvieläimistä.

Maisema on epätäydellinen ja epäsymmetrinen, miltei geometrisesti mahdoton, lähes optinen harha. Korttelit muodostavat ristikon ja tuovat järkeä. Se toimii hyvin mieleenpalauttamisen esimerkkinä.

Ainoa vaihtoehto on osallistua yhteiseen valheeseen, minusta ei ole yhden miehen vähemmistöksi. Väritän maisemaa ja parantelen hieman puutteitani ja kampaan hiukset. Tätä ette ehkä tarkoittaneet.

Nämä uurteet ja rypyt kasvoilla eivät siitä miksikään muutu, vaikka ymmärtäisimme mikä tai mitä aika on. Ne saavat vain uuden tulkinnan ja tyylin. Ehkä kanjonit ja uomat.

Pienet kaunokirjalliset merkinnät, oivallukset ja huomiot kirjojen reunoilla tai lapuissa tuskin sellaisenaan elättävät, pitävät ketään hengissä, vaikka niistä muodostuisi hyväkin teos. On vain jotenkin vaikea ajatella kasvustoa autiomaan reunoilla.

Lavean tien kauhut tunnemme jo. Ainoa vaihtoehto on nöyränä ja vaatimattomana lähettää omat kykynsä kuin laivat satamasta maailmalle ja odottaa kärsimättömänä niiden palaavan ruusujen kera.

Kuinka useasti, lähes päivittäin, olen maannut alakuloisena sateen pieksämänä ojanpohjalla ja saanut kuivia vaatteita ja silitystä. Kunnes taas sataa vettä ja ihmiset rientävät pyyhkeineen paikalle. Tätä typeryyden määrää ei voi enää käsittää. Se ei ole kirjoitettavissa.

Jos pystyn rehelliseen itsekritiikkiin, osaan varmaan myös tuottaa omaakehua, arvokkuutta ja kunniaa, joka ei johdu mistään ulkopuolisesta. Ehkä katson itseäni peilistä toinen silmä kiinni. Se olisi kohtuus.

Sinussa on portaat ja laatikoita ja ääriviivasi kuin piirtäisi viivaa tähdestä toiseen ja universumin reunaa. Olet yksinkertaisesti täydellinen. Et voi paikata puutteitani, toimia kainalosauvana. Sinua ei voi käyttää väärin, olet päämäärä. Lähden matkaan kuin alus.

Vuodenajat painautuvat yhteen kuin yhdeksi päiväksi kuin näkisi oman selkänsä. Tästä ei kehity edes pientä polkua tai surullista runoa. Tämä on kai jonkinlaista näkemistä.

Kuolema on huono vertailukohta ja peili ajatuksille ja teoille ja se kertoisi pitävätkö ne paikkansa vai ovatko liioiteltuja. Hautausmaalla vainajat ovat siististi järjestetty ja rivissä kuin olisivat kaikki samaa mieltä kuin heillä olisi yhteinen pyrkimys.

Tästä huoneesta ei puutu kukaan. Täällä ei ole sijattua vuodetta sinua varten kuin haamua odottamassa täyttymystä, enkä tunne luissani kylmiä vieraantumisen merkkejä. Tämä talo ei huutele kenenkään perään.

Piirustukset ovat olemassa jo ennen taloa. Liioittelu, väittäminen ja äärimmäisyyksiin menevät teoriat vastustajineen ja puolustajineen odottavat vain sanoja.

Täydellinen harmonia ja kokonaisuus kuin ihmisten kesken kulkisi kultainen lanka, joka sitoo heidät kauniisti yhteen. Tähän ei voi suhtautua kuin hilpeydellä, niin korkealla se on.

 

 

Mikä on fragmentti?

Fragmentti on aforisminkaltainen teksti, joka on aforismia pitempi. Se on eräänlainen pienoisessee, pituudeltaan esimerkiksi 5–20-rivinen. Sana fragmentti voi tarkoittaa myös esimerkiksi epätäydellisenä säilynyttä tekstiä.

 

 

ONNI VÄHÄLÄ - PESSIMISTIN AFORISMIT

Omalla nimellään useita teoksia julkaisseen, nyt nimimerkkiä Onni Vähälä käyttävän kirjailijan Piru parka – pessimistin aforismit (2015 Palladium Kirjat) on käteensopiva teos, jonka ajatelmia voisi luonnehtia mukiinmeneviksi. Kirjan kuvitusta myöten kirjoittajan jalka on tukevasti huumorin puolella, ja teoksessa voi nähdä myös aforismin parodian aineksia. Sanottavaakin Vähälällä on. Muun muassa konsulttijargon, menestyneet ruumiit, tyhmyys ja besserwisserit saavat kyytiä, mutta ajatuksellinen painokkuus uhkaa hukkua hassunhauskojen sutkauksien joukkoon – tai sitten mennä huumorin avulla paremmin perille.

Pienikokoinen ja taitoltaan huoliteltu kirja sisältää 140 ajatelmaa. Kirjoittajan omien mietteiden ohella kirjassa on runsas joukko muiden lausumaa. Puheenvuoron saavat nimeltä mainiten muun muassa lordi Byron, F. E. Sillanpää, Michelangelo, Job ja Kekkonen, ja joskus todetaan esimerkiksi ”Espanjalainen sananlasku sanoo: …”. Usein muiden ajatukset esitellään sellaisinaan, mutta kirjoittaja saattaa myös kommentoida tai kehitellä niitä omilla lisäyksillään. Tutun aineksen käyttö aforismien pohjana on kaiken kaikkiaan Onni Vähälän keskeisiä keinoja (”Harvat meistä on rautaa. Ja vanhat ammatit niin kadonneet, että tuskin kukaan oman onnensa seppä.”).

Aforistiikan kliseisiä ja vaarallisia keinoja hyödynnetään – parodisesti tai ei – muutenkin ahkerasti, esimerkiksi sanaleikkejä (”Riidan siemen on poikkeuksetta naapurin pellossa.”) ja tuttujen sanontojen nurinkääntämistä (”Parempi ei milloinkaan kuin myöhään.”).

Monet kirjan aforismeista ovat väitteinä liian tuttuja ja monesti sanottuja (”Kun näet aina kaikessa vikaa ja ennustat vaikeuksia, sinua pidetään poikkeuksellisen selväjärkisenä.”, ”Varmin mielipide on aina sillä, joka vähiten tietää.”, ”Ei raha sinua onnelliseksi tee, vaan se, että muilla on sitä vähemmän kuin sinulla.”). Myös kliseistä mies–nais-kuvaa ja kulahtanutta ihmissuhdekuvastoa tarjoillaan usean sivun verran.

Vähälän aforismit tuovat monesti mieleen humoristista aforismia viljelleen Juhani Mäkelän tyylin ja tuotannon:

Kun kansalle aletaan julistaa vapautta ja vapauttamista, se tietää rutosti ruumiita. (OV)

Onnistunut vallankumous: ruumiita kasoittain. Epäonnistunut vallankumous: ruumiita kasoittain. (JM)

Tämä voisi tyylillisesti olla suoraan Juhani Mäkelän jälkeenjääneiden aforismien joukosta:

Olet Alkoon menossa ja hylkiö pyytää euroa bussilippuun. Älä anna, viinaan se kuitenkin menisi.

Kirjassa on aforistisesti kiinnostavaakin ainesta.

Sota ja rakkaus loppuvat heti, kun huolto lakkaa pelaamasta.

Jokapaikanhöylä saa aikaan kasan lastuja.

Mollaa matalammaksi kaikki mihin et muuten ylety.

Ennen kuoltiin puutteeseen, nyt yltäkylläisyyteen.

Tällaista aikaa eletään nyt: nuoret ja viisaat. Vanhat ja tyhmät.

Kirjan ansiokkaimpaan sisältöön kuuluu myös aforismisarja Kulttuurien kohtaamisia, jossa Vähälä esittelee seitsemän aforismin verran eri kulttuurien teloitustapoja.

Ranskalaiset kehittivät giljotiinin ja punoivat päätä varten kauniin pajukorin.

Vähälän kirja avautuu hyvin eri näkökulmista riippuen siitä, arvioidaanko sitä varsinaisena aforismikokoelmana vai parodiateoksena. Ensin mainittuna se on huono, jälkimmäisenä monella tapaa ansiokas. Piru paralla on varmasti oma kiitollinen kohdeyleisönsä, mutta taideaforismista kiinnostuneiden joukko se ei ole. Jään odottamaan kyseisen kirjailijan toivottavasti joskus ilmestyvää, omalla nimellä julkaistavaa varsinaista aforismikokoelmaa, jossa hän toisi oman kirjallisen potentiaalinsa täysimittaisena esiin. Sillä välin kannattaa toki tutustua Piru parankin mietteisiin.

3

KIRJAILIJA JUHA SIRON HAASTATTELU

 

Julkaisit blogissasi ”pessimistin aforismeja” muutamaan otteeseen syksyllä 2009. Sen jälkeen näyttäisi olleen pitkä hiljainen kausi, ja nyt viisi vuotta myöhemmin niitä ilmestyi kirjana. Mikä sai sinut alun perin kirjoittamaan pessimistin aforismeja ja miten ne päätyivät kirjaksi?

Vuosia sitten tein freelance- ja ”leipätöitä” enemmän, nykyään keskityn yksinomaan kirjoittamiseen. Noina vuosina tapanani oli lähettää asiakkaille ja ystäville poikkeava joulutervehdys. Vuonna 2005 tein Tampereen yhteiskoulun kirjallisen lukion oppilaiden kanssa heidän teksteistään runoantologian: ”Jos haluat rakastaa minua vielä joulun jälkeenkin”.

Nuorilla oli tilaisuus kirjoittaa miten he joulun kokivat, itse sain kirjasesta koskettavan joulutervehdyksen. Noina aikoina heräsi ajatus kääntää joulun idea päälaelleen, miettiä tavanomaisten toivotusten ja ikuisen optimismin sijaan jotain säväyttävää pessimismiä. Aloin kirjoitella aforismeja muistiin, mutta en lopulta rohjennut käyttää niitä alkuperäisen ideani mukaan.

Lähtökohta kiinnosti kuitenkin niin paljon, että kirjoittelin tekstejä lisää. Homma toimi ”tilketyönä” muun kirjoittamisen ohessa. Lopulta tarjosin noin sataaviittäkymmentä tekstiä kustantajalle, mutta käsikirjoitukseni ei ottanut kipinää, ja tekstit jäivät uinumaan tietokoneen muistiin vuosiksi.

Viime syksynä tuli tilaisuus kaivaa aforismit esiin. Olin postittanut uuden romaanikäsikirjoituksen kustannustoimittajalleni Likeen ja jäin odottamaan hänen editointikommenttejaan. Kävin aforismit läpi, skarppasin ja tein muutamia uusia. Tarjosin tulosta Palladiumin Jysky Ihalaiselle, arvelin, että häneltä voisi odottaa nopeaa ja mutkatonta vastausta – kyllä tai ei. Piru parka on nyt julkaistu, ja kymmenen vuotta kypsynyt idea viimein kansien välissä.

 

Kirjasi keskeinen elementti on huumori. Pyritkö teoksessasi myös aforismin parodioimiseen? Voisitko hiukan avata kirjasi tarkoitusperiä.

Lajiparodia on mitä ilmeisin. Jos mennään mahdollisimman karkealla jaolla, aforismit voisi ryhmittää kahteen lajiin: merkittävämpään jäävät tekstit, jotka pyrkivät kirjalliseen tulkintaan ja monihahmotteisuuteen. Toisen kategorian muodostavat mietelausetyyppiset tekstit, jotka ovat oikeastaan hyvin yksiulotteisia ”hyvän mielen toivotuksia.”

Omat tekstini pyrkivät parodioimaan viimemainittuja, mutta myös kyseenalaistamaan aforistiikan ”ylevyyttä” ja tosikkomaisuutta. Perinteisemmän aforistiikan vaikeutena on toisto, mielikuvaksi jää helposti, että ajatuksen on kuullut ennenkin hieman eri tavoin ilmaistuna. Ymmärrettävää, kun juuret yltävät antiikkia edeltävään aikaan, itäisissä kulttuureissa tuhansien vuosien taakse. Kokoelmani ei vältä lajin toistoa, mutta hakee teksteihin omaa leimaa ja otetta koko kirjan mittaisella näkökulman kääntämisellä.

Haluan mainita myös Piru paran kuvat. Kliseisimmillään kirjoja on kuvitettu auringonlaskuilla ja kukkakedoilla, kunniahimoisemmat ovat käyttäneet nimekkäiden taiteilijoiden töitä. En ole koskaan pitänyt kuvituksista tässä yhteydessä. Kunnes löysin yli sata vuotta vanhoja kuvakkeita, joita käytettiin alkeellisen painotekniikan aikaan. Embleemien yksinkertainen ja kömpelö huumori miellyttää minua suuresti.

 

Miksi päädyit pseudonyymin käyttöön?

Ajattelin ensin pysyä pseudonyymin takana, mutta tulevathan sellaiset lopulta selväksi. Ensin läheisille ja siitä eteenpäin. Eri persoonana julkaisemisella on kuitenkin merkitystä. Onni Vähälä nimenä tukee kirjan ideaa. Samoin se kertoo, että tekijä on liikkeellä useista lähtökohdista ja alleviivaa Fernando Pessoan ajatusta: ”En minä aina ole sama”.

Portugalin sana ”pessoa” merkitsee henkilöä, persoonaa. Pessoa nimesi eri kirjailijahahmonsa pseudonyymien sijaan ”heteronyymeiksi” korostaakseen nimien takana olevia erillisiä sivupersoonia. Toinen vastaava esimerkki on tanskalainen teologi ja filosofi Søren Kierkegaard. Ehkä pseudonyymini ei omassa tapauksessani olekaan ainoa?

Verkkosivuillasi olet esitellyt aforisteja Joseph Joubert, Stanisłav Jerzy Lec, Mirkka Rekola, Samuli Paronen ja Kerttu Wanne. Kuvaako tämä joukko aforistisia mieltymyksiäsi? Millainen on suhteesi aforistiikkaan?

Blogissani vierailleet aforistikot ovat satunnaisia valintoja ja linkittyneet jutuissa käsiteltyihin aiheisiin. Vaikkapa Samuli Paronen Suomen itsenäisyyspäivään, kummatkin ovat samana vuonna syntyneet.

Aforismi lajina kiinnostaa, kotihyllystä löytyy yhtä hyvin Markku Envallin Aforismin vuosisata kuin Liisa Enwaldin väitöskirja Kaiken liikkeessä lepo: monihahmotteisuus Mirkka Rekolan runoudessa. Kirja muodostui aikanaan minulle tärkeäksi, ehkä Rekola runoilijana ja suomalaisen aforistiikan uudistajana on itselleni läheisin.

Tämän päivän runous ei välttämättä suosi aforistisia kiteytyksiä tai tekstien loppuun summattuja maksiimeja, mutta olen sitä mieltä, että aforismi on aivan kaikessa läsnä. Kun iskevistä ajatuksista riisutaan ylevyyden gloria, arjen aforismeja löytyy kaikkialta: mainosteksteistä, sarjakuvastripeistä ja poliitikkojen puheista.

Maailmankirjallisuuden proosasta voi kaivaa aforismeja loputtomiin. Otan esimerkin aivan läheltä, Kari Hotakaisen kirjasta Buster Keaton – elämä ja teot. (1991) Kolme peräkkäistä lausetta, joita voi ajatella aforismeina. Yhdessä ne ovat laskutoimituksen sukua. Summa on osiaan enemmän:

”En ole persoonallisuus, kaadan mukiin mielelläni pikakahvia. En lähde töihin yksilöllisyyttäni tyrkyttämään, työajalle pitää löytyä muuta käyttöä. Persoonallisuus on jotain mikä tarttuu vaatteisiin matkan varrella, päämäärä se ei ole.”

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 tarkoittaa erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

 

TAMPEREEN MYLLYSTÄ – SAULI SALOMAA JA ESKO LOVÉN

Suomalaiselle aforistiikalle on ollut arvokasta, että Tampereen aforismiyhdistys tarjoaa aforistikoille julkaisukanavan. Konseptina on palvelukustantaminen eli kirjoittaja osallistuu teoksen rahoittamiseen. Tähän mennessä yhdistys on julkaissut neljä kirjaa – tekijöiltä Hilja Mörsäri (2012), Jan Blomstedt (2013), Sauli Salomaa (2014) ja Esko Lovén (2015).

Alku oli haparoiva (Mörsärin kirjasta jouduttiin ottamaan korjattu painos lukuisten virheiden takia), mutta nyt toiminta näyttäisi asettuneen sujuviin uomiinsa ja tähänastista katalogia voi luonnehtia kiinnostavaksi. Tahtikin – kirja vuodessa – tuntuu sopivalta, jotta riittävän hyvää julkaistavaa löytyy ja se ehditään työstää vaadittavalla huolella ja jotta eri kirjojen saama huomio ei syö toisiaan. Tamperelaisen Salomaan ja kuopiolaisen Lovénin kirjat tosin julkaistiin varsin lyhyen ajan sisällä, joten ehkä tahdin tihentymistä on odotettavissa. Julkaisutoimintaa saattaa aktivoida myös Tampereen yhdistyksen järjestämä vuosittainen aforismikilpailu, josta voi löytyä sopivia kirjoittajia ja joka tekee yhdistystä tunnetuksi. Tampereen aforismiyhdistyksen kirjoja voi ostaa muun muassa Tulenkantajien kirjakaupasta.

 

Sauli Salomaa osaa kirjoittaa hienoja lauseita. Hänen aforismikokoelmaansa Järkäle (2014) niitä olisi suonut enemmän. Kokoelmaa parhaiten kuvaava sana on ”epätasainen”. Mukana on sekä upeita aforismeja (”Myyntikäyrä heijastetaan näyttämään riippuvalta piiskalta.”) että tyhjänpäiväisyyksiä (”Ilman kiusauksia elämä olisi tylsää.”), joiden julkaisua ei perustele edes käyttö sarjallisuuden rakennusaineena tai halu saada hengähdystaukoja muun tekstin lomaan.

Viisi runokokoelmaa julkaisseen Salomaan vahvuuksia aforistikkona on luontohavainnot. Mukana on myös muutama oivallinen Gómez de la Serna -mainen huomio: ”Majakka – halvaantunut kyklooppi näkee valokeilan verran.” Monista Salomaan lauseista tulee mieleen muitakin kirjoittajia, valitettavasti ei ainoastaan myönteisessä mielessä. Kirja nimittäin sisältää joitakin plagiaatteja ja yksioikoisia variaatiota.

Maailmassa pakotetaan niin, että luita alkaa kolottaa. (Maailma pakottaa, luita myöten. Mirkka Rekola)

Kiusaus häviää, kun antaa sille periksi. (Kiusauksesta pääsee eroon vain antamalla sille periksi. Oscar Wilde)

Perhehelvetissä kasvaneet kasvattavat lapsistaan omat kilpensä. (Lapset ovat perhehelvetin ihmiskilpiä. Arto Seppälä)

Herran pelko on herran alku. (Jaakko Okkerin ja Kari Suomalaisen kirjan nimi)

Liha on murha. (tunnettu iskulause, mm. Smiths-yhtyeen klassikkoalbumin Meat is murder nimenä)

On yhdentekevää, ovatko nuo tietoisia vai tahattomia. Esimerkiksi väännöksen ”Herran pelko on herran alku.” kohdalla pitäisi aforistikolla – tai viimeistään kustannustoimittajalla – hälytyskellojen soida sen verran, että edes googlaamalla tarkistaisi kyseisen lauseen. Joskus aforistikko toki voi perustellustikin toistaa jonkin lauseen sellaisenaan tai muokattuna, mutta edellä mainitut lainat eivät miltään osin tunnu perustelluilta. Liian tutun aineksen eksyminen omien aforismien joukkoon on toki aforistiikalle yleisempikin ongelma.

 

Arto Seppälän aforismin ”Kun menee kyllin syvälle metsään, tulee ihminen vastaan.” Salomaa on kääntänyt toisinpäin: ”Kun menee ihmisen mielen sopukoihin, löytää metsän.” Seppälän mukaan ”Kun lapsen kysymykset loppuvat, hänet on aikuistettu.”, kun taas Salomaalla ”Jatkuvat aikuisena kysymykset, kun lapsena ei vastattu.”

 

Puutteistaan huolimatta Järkäle on tutustumisen arvoinen. Iso osa sen aforismeista avautuu miellyttävällä tavalla useisiin temaattisiin tulkintoihin.

Kaikki syntyvät suu auki.

Rivi ei pääse pakoon, vain kurkiaura metsän taa.

Rehellisyys on kirvelevä ruoska.

Myyntikäyrä heijastetaan näyttämään riippuvalta piiskalta.

Sitä vaan on niin oman onnensa soppa.

Sen käärmettä kiskot, kenen huiluun luritat.

Kasvaa lehti levoton, umpeen vuosi.

Aamuinen kaste ja iltakosteus. Niiden välissä päivän aakkoset.

Veteen pudonneen kiven ystäviä syntyneet renkaat, kietoutuneet kädet.

Jos eläimet pukeutuisivat ihmisen nahkaan, maailma pelastuisi.

Niin kauan ja kauas ihminen laajentaa reviiriään, kunnes luoja vastassa.

Lehtiin on kirjailtu syksyistä anarkiaa.

Taittaa oksan ja tappaa kärpäsen, kunnes oma aikansa koittaa.

 

3

 

 

Runokirjoja aiemmin julkaisseen Esko Lovénin aforismikokoelman Ahdasta päässä (2015) ilmaisu on tasapainoista ja levollista, aforismeja ei juuri tee mieli stilisoida. Hänen tyylissään on jotain sympaattista ja kotikutoista. Siihen kuuluvat myös itse kehitetyt sanat ja ilmaisut (esim. ”usko jälleenajattelemiseen”, ”jakonaamaisuus”, ”voimakasta verenkäyntiä”, ”maailmanasunnon yhtiövastuuke”), mutta niitä ei onneksi ole rasittavuuteen asti.

Vaikka Lovénin kirjassa tulee monissa kohdin vastaan mitäänsanomattomia, itsetarkoitukselliseltakin tuntuvia lauseita, on myös hyviä oivalluksia riittävän tiheässä. Ajoittain Lovén horjahtaa opettajamaisuuteen, mutta se ei muodostu hänellä helmasynniksi. Kokoelma tuntuu yhtenäiseltä, orastavaa sarjallisuuttakin on mukana.

 

Toisen järjellä on ahdistavaa ajatella.

Konemainen urakoitsija onnea kaivamassa.

Tosikko ikänsä, ei sen kummempaa, odotti järkevää lausetta.

Ajattelija on paikoillaan, ehti ensin.

Luovuus on kuin sijaamaton vuode, nopeasti valmis.

Odotan kunnes maapallo on sivistysvaltio ja kaikki muuttavat samalle puolen rajaa.

Ensin he tappavat ihmisen itsestään, sitten kokeneina toisiaan.

Elämä huolii, jos se vain minulle kelpaisi.

Taistelee ruoastaan ennen kuin se edes ehtii kypsyä.

Säestän vaikenemistani hengittämällä.

Vanhemmat ovat kuolleet. Voi paiskoa ovia vain itselleen.

 

3

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismikokoelmia sekä muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia teoksia. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 tarkoittaa erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

 

MARKKU ENVALL – JOKA TÄHTIÄ TÄHYSTÄÄ

Markku Envallin yhdeksäs aforismikokoelma Joka tähtiä tähystää (2014 WSOY) näyttäisi sisältävän aforismeja satunnaisessa järjestyksessä. Samaa tapaa aineiston järjestämiseksi hän on käyttänyt fragmenttikokoelmissaan. Envall on nyt luopunut useimmista aforismikokoelmistaan tutusta sarjallisuudesta, samaten kirjan fyysinen formaatti on uusi: neliömäinen, runokirjanomainen sivukoko on vaihtunut aforismikirjalle tyypillisempään pystysuoraan muotoon. Myös kannen suunnittelija on vaihtunut sitten edellisen aforismikokoelman Alkuräjähdys on kesken (2011). Envallin kirjoihin kansia pitkään tehnyt Tarina Lounasmaa kuoli lokakuussa 2011, kannen uuteen teokseen on suunnitellut Martti Ruokonen.

Joka tähtiä tähystää sisältää noin viisi ja puoli sataa aforismia eli on aforismikokoelmaksi laaja. Uudesta muodostaan huolimatta sisältö on tunnistettavaa Envallia niin ilmaisun kuin teesien ja teemojen osalta. Keskeisiä aiheita ovat muun muassa kirjallisuus ja kirjoittaminen, taide, kasvatus, usko, valta ja huomiot arkielämästä. Myös elämänviisautta on tuttuun tapaan tarjolla, eikä suinkaan sanan kielteisessä, latteassa merkityksessä. Pientä sarjallisuuttakin voi paikoin löytää, esimerkiksi sivun 44 muistoaiheisissa ajatelmissa ja sivun 79 meta-aforismeissa. Eräänlaista sarjallisuutta on sekin, että sama teesi esiintyy muunneltuna, kehiteltynä tai sovellettuna kokoelman eri osissa.

Envallin pariin edelliseen kokoelmaan oli päässyt mukaan turhan paljon löysää. Tässäkin kokoelmassa on monia itsestäänselvyyksiä (”Joka on harvemmin paikalla, näkyy selvemmin.”), mutta ei häiritsevässä määrin. Aforistiikan keinoja aikoinaan tutkinut Envall ei arastele käyttää lajin vanhahtaviakaan keinoja, esimerkiksi genetiivimetaforaa (”Vallan muuri on pelon tiilistä rakennettu.”). Laadullisesti uusi teos tuntuu olevan paluuta parempaan. Herkullisia oivalluksia on ammennettavaksi asti, ja aforismien muotoilu on taitajan työtä. Joka tähtiä tähystää kestää useankin lukukerran, merkityksiään vähä vähältä syventäen, kuten hyvän aforismikirjan kuuluukin.

 

Näytteitä teoksesta:

 

Aito on teeskentelijän sana, jolla hän ilmaisee poikkeuksen.

Ellet tiedä, onko enemmän hyvää vai pahaa, miksi et ryhdy vaa’ankieleksi.

Joutilaisuus esittelee sinut itsellesi.

Historian tajumme on saatu teatterista: uskomme vanhojen aiheiden puhuvan ajastamme ja ajallemme.

Ensimmäiset lauseet ovat kuin öljytipat, ne voitelevat koneiston.

Joka tietää, mitä seuraavaksi ajattelee, ei ajattele.

Taiteenteon sesam: anna tulla – katso myöhemmin.

Lykkääminen on luopumisen niin kuin varastoiminen hylkäämisen ensimmäinen vaihe.

Lähestyvä meteoriitti on hyvä harjoitusvastustaja.

Lestadiolaisuus ei ole kovin vetovoimaista, jos sen levittämisen päämenetelmä on lisääntyminen.

”Ristinkuolemallaan sovitti.” Kuinka hänelle tehty saattoi olla hänen tekonsa?

Taiteilijat joivat erottuakseen niin kauan kuin viinasta siihen oli.

Kun inhoat positiivista ajattelua, olet sen jengin positiivinen jäsen.

Vanhat kiistaveikot, kristinusko ja evoluutio, mahdollisia samasta syystä: yksilöt kuolevat.

Joka vastaa Kyllä jokaiselle, jakaa itsensä maailmalle sentin palasina.

Mikä yleistyy kuin muoti, on jo menotiellä.

Miljoonien massa pitää pyramidin kärkikiven paikallaan.

Uudistua voi myös lopettamalla alituisen uudistumisen.

Tyttöjen yllä lasikatto. Poikien alla betonilattia.

Vallan lajeista puhtain on osaajan valta.

 

4

 

 

Pro aforismi esittelee ja arvioi aforismiteoksia ja muita aforistiikan näkökulmasta kiinnostavia kirjoja. Sanallisen esittelyn ohella kirjat saavat myös numeraalisen arvion asteikolla 1–5, jossa 1 merkitsee erittäin huonoa ja 5 erinomaista. Mutta: älä usko meitä, vaan tutustu teoksiin itse.

 

SUOMALAISEN AFORISMIN HISTORIA

 

 

Suomalaisen aforistiikan vaiheisiin voi tutustua myös aforismianto-

logioiden myötä: Suomalainen mietekirja (toim. Sirkka Rapola, 1968),

Aforismin vuosisata (toim. Markku Envall, 1997), Suomalaisen afo-

rismiviisauden kultainen kirja (toim. Hannu Mäkelä, 2000, kolmas

tarkistettu painos) ja Tiheiden ajatusten kirja – uuden aforismin par-

haat (toim. Sami Feiring, 2011).

 

 

SUOMALAISEN AFORISMIN VARHAISVAIHEITA – Frese, Runeberg, Stenbäck, Juteini

 

SUOMENKIELISEN AFORISTIIKAN NOUSU, OSA 1 – Siljo, Ahlman, Melartin

 

SUOMENKIELISEN AFORISTIIKAN NOUSU, OSA 2 – V. A. Koskenniemi

 

SUOMENKIELISEN AFORISTIIKAN NOUSU, OSA 3 – Maria Jotuni, Volter Kilpi

 

RUOTSINKIELISET MODERNISTIT, OSA 1 – Södergran, Diktonius, Ruin, Björling

 

RUOTSINKIELISET MODERNISTIT, OSA 2 – Wirtanen, Eklund, Enckell, Malmström

 

SUOMALAINEN AFORISMI 40-LUVULTA 60-LUVULLE, OSA 1 – Marjanen, Hellaakoski, Havas, Kares, Nivari

 

SUOMALAINEN AFORISMI 40-LUVULTA 60-LUVULLE, OSA 2 – Kekkonen, Paloheimo, Tyyri ja muita

 

SUOMALAINEN AFORISMI 1700-LUVULTA 1960-LUVULLE – Yhteenvetoa,osa 1

 

SUOMALAINEN AFORISMI 1700-LUVULTA 1960-LUVULLE – Yhteenvetoa,osa 2

 

SUOMALAISEN AFORISMIN UUDEMPAAN HISTORIAAN voi tutustua Sami Feiringin teoksessa Lyhyesti sanomisen taide, jossa aihetta käsitellään muun muassa luvuissa Suomalaisen aforismin vuosilukuja, Aforismikeskustelu 2000-luvulla, Suomalainen nykyaforismi, Kustantajat, Muut julkaisukanavat sekä Aforismitoiminta.

 

 

Yllä mainitut verkossa olevat tekstit sisältävät Maija Lehtosen artikkelin Aforismi, joka käsittelee suomalaisen aforismin historiaa ja julkaistiin vuonna 1970 teoksessa Suomen kirjallisuus VIII.

 

VUODEN 2015 AFORISMITEOKSET

 
 

 

Lienee aika aloittaa vuoden 2015 aforismikirjasadon seuranta. (Vuoden 2014 aforismiteokset löydät täältä.)

 

 

Kotimaisia aforismikokoelmia:

 

Aina-Maria Lagerstedt: Ajatuksia ilman lähdeviitteitä (BoD)

* Aforismiblogi
* Pro aforismi
 

Esko Lovén: Ahdasta päässä (Tampereen aforismiyhdistys)
* Aforismiblogi
* Pro aforismi

Pertti Munck: Minä, Oleva ja Oletus (omakustanne; luettavissa myös pdf-julkaisuna (maksuton))
* Pertti Munckin haastattelu (Forssan lehti 25.3.2015)
* Pro aforismi

Hilja Mörsäri: Et se ole sinä. Edith, Impi, Simone (ntamo, 2015; kirjasta noin puolet on runoa, puolet aforistiikkaa)
* Savon Sanomat

Tarmo Palonen: Ajatuksia - tuntemuksia unia havaintoja (Mediapinta, 2015)
* Aforismiblogi

Rauno Rikkonen: Ihmistä etsimässä (Kesuura, ilmestynyt huhtikuussa 2015)

Pekka Sauri: Pari sanaa (pdf-julkaisu, ilmestynyt toukokuussa 2015)

Jukka Tavi: Sanat hallussa, maailma hukassa (Bod)
* Aforismiblogi
 

Onni Vähälä: Piruparka – pessimistin aforismit (Palladium Kirjat)

* Juha Siron blogi
* Pro aforismi

 

Muita teoksia:


Olli Hyvärinen: Riimukeinu. Runot ja aforistiikka 2003-2011. (Kesuura, ilmestynyt marraskuussa 2015)
* Aforismiblogi

Anne Hänninen: Mustat peilit (WSOY, 2015; runokokoelma, jossa on myös joitakin aforismeja)
* Helsingin Sanomat
* Keskisuomalainen
* Kiiltomato

Marko Laihinen: Halokehrät (Poesia, ilmestynyt huhtikuussa 2015)
* Aforismiblogi

* Turun Sanomat

 
Arto Seppälä (toim.): Olen lukenut Alastalon salissa (Sanasato, 2015; katkelmia Volter Kilven Alastalon salissa -teoksesta)

Mark Twain: Sopimattomia elämänohjeita (Savukeidas 2015; sitaatteja Twainin tuotannosta)

* Savon Sanomat

 
 

 Valokuvassa ollaan Eva Kyyhkysen virittämän aforismitehtävän parissa.