PERTTU KUPIAINEN – KUKA NOSTAA MITÄKIN HATTUA

 

 

 

Perttu Kupiainen (1969–1992) aloitti kirjallisuudenopinnot Tampereen yliopistossa syksyllä 1990. Hänen aforistisia runojaan tai lyyrisiä aforismejaan ilmestyi Tampereen kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestölehdessä Legenda, sen numerossa 1/1992, jonka päätoimittaja oli Juri Nummelin. Perttu ehti toimittaa tekstit Jurille, mutta lehden ilmestymistä hän ei enää nähnyt. Kuolema tuli yllätyksenä, erään kertojan mukaan Perttu olisi saanut sydänkohtauksen kierittyään lumessa saunan jälkeen. Samassa Legendan numerossa julkaistiin nekrologi, jossa Nummelin kirjoittaa:

”Perttu oli ahkera runoilija ja vähintään yhtä ahkera esiintyjä: hänen käsittääkseni jollain lailla luotsaamansa ryhmä Vedenheittäjät järjesti monta runonlausuntailtaa. – – Perttu oli myös pianonsoittaja, hän piti jazzista. – – Perttu oli intohimoinen William Blaken ja Paavo Haavikon lukija. Risto Ahtia hän tuntui pitävän jonkinlaisena henkisenä isänään. Perttu olisi halunnut, että yliopiston päätalon aulassa olisi tuullut edes hiukan: hän suunnitteli Pinninkadun puoleisen osan räjäyttämistä.”

Perttu Kupiaisen postuumi runokokoelma Löytää paikka, kertoa piilonsa ilmestyi 1992. Kirjan toimitti ja julkaisi kirjoittava ryhmä Vedenheittäjät, johon Perttukin siis kuului. Kirjan takakannen mukaan ”Perttu Kupiaiselle oli ominaista loputon pilailunhalu, toisaalta syvällisempi pohdiskelu. – – Pertun kanssa oli hauska keskustella. Se ei ollut koskaan vain kieltä, pikemminkin mielen temmellystä. – – Pystyimme siirtymään suoraan mielikuvasta, oivalluksesta toiseen ja tehdä arkipäiväisestä kävelyretkestä Nekalassa elettyä, virtaavaa runoa.”

 

 

Legenda 1/1992:ssä julkaistu Perttu Kupiaisen sikermä:

Se patsas, joka tulee ensimmäisenä mieleen, on verhottu hiuksillasi.

Unohdin mainita, että tämä on taidemuseo.

Nämä olennot muistuttavat toisiaan nyrkein.

Jotain hapsottaa oksalta, siihen voi tarttua kuin partaan.

Uskotko kiinnittäväsi leukaasi kaiken, mikä soi?

 

 

Teoksesta Löytää paikka, kertoa piilonsa:

Kuka enää nykyaikana lyö pronssitikarilla selkään?

Tuottavuus: kuinka kauan jaksat toistaa, ettei täällä ole ketään.

On myös todennäköistä, että mies kääntäessään sivua pudottaa mukaan oman kielensä.

Kuka nostaa mitäkin hattua.

 

 

 

Lähteenä käytetty muun muassa Juri Nummelinin kirjoitusta ”Unohdetut kirjailijat 4: Perttu Kupiainen”.