JOHANNA VENHO – RUNOILIJA JA AFORISTI

 

 

Kirjailija Johanna Venho (s. 1971) debytoi runokokoelmalla Postia Saturnukseen vuonna 1998. Muut Venhon runoteokset ovat Ilman karttaa (2000), Yhtä juhlaa (2006), Puolukkavarvas (lapsille, 2006) ja Tässä on valo (2009). Runojen ohella hän on julkaissut lastenkirjoja ja romaaneja. Vuoden 2015 alusta Venhon aforismeja on julkaistu Turun Sanomien aforismipalstalla.

Johanna Venho on opiskellut biologiaa ja kirjallisuustiedettä Jyväskylässä ja Helsingissä ja on filosofian maisteri. Hän on työskennellyt muun muassa vapaana toimittajana ja suomentajana sekä toiminut taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artisin pääsihteerinä ja perustanut runouslehti Janon (www.janolehti.fi) Vilja-Tuulia Huotarisen kanssa. Kirjoittamisen ohella hän ohjaa kirjoittajakursseja. Venhon saamiin palkintoihin kuuluvat muun muassa Kritiikin kannukset (2001), Arvid Lydecken -palkinto (2003), Katri Vala -palkinto (2006) ja Einari Vuorela -palkinto (2008). Blogiaan Venho pitää osoitteessa www.ruusuikkuna.blogspot.fi .

***

 

Johanna Venho, sinun aforismejasi on tämä vuoden alusta julkaistu Turun Sanomissa vuoroviikoin Markku Envallin lauseiden kanssa. Miten päädyit Turun Sanomien aforistikoksi?

Olin iloisesti hämmästynyt, kun minua pyydettiin vuoden aforistiksi. Olen kirjoittanut aforismeja lähinnä omaksi ilokseni, kokeiluina, sitäkin muotoa tutkien. Varmaan yhtä kauan kuin runojakin, eli kauan, mutta jollain tapaa välisoittoina tai sormiharjoituksina, sytykkeinä muulle. Toisaalta pyyntö tuntui kohtalon sormelta ja tarkoitukselliselta, koska haluan avata uusia ovia kirjoittamisessa. Minun ja Markku Envallin afoäänet täydentävät erilaisuudessaan toisiaan.

 

Sinut tunnetaan ensisijaisesti runoilijana. Kuinka pitkään olet kirjoittanut aforismeja?

Aforismien kirjoittajana olen varmasti runoilija-aforista, runoni (ja nyttemmin myös proosa) on aina pyrkinyt sisältämään myös ajatuskiteytymiä. “Onni ei ole kevyt reppu.” “Outo osa:/ tiivistää näkemäänsä / muutamaan sanaan, ja pelätä/ onnistuvansa.” Nämä säkeet ovat Ilman karttaa -kokoelmasta. Proosaa lukiessa etsin ja alleviivaan usein tekstistä mottolauseita. Hyvä romaanikin voi olla täynnä sisäänkirjoitettua aforistista ilmaisua. Näen kirjoittamistyön jatkumona, jossa lajirajojen ajattelu ei ole minun tehtäväni. Tehtäväni on kirjoittaa, sitä muotoa joka esiin pyrkii.

 

Miten aforismisi syntyvät?

Kahdella tavalla: joko ankaran miettimisen ja sanojen valitsemisen, järjestämisen ja pohtimisen tuloksena tai äkillisenä oivalluksena, jäävuoren huippuna tiedostamattomassa tapahtuneen jälkeen.

 

Onko runoudella ja aforistiikalla jokin perustavanlaatuinen ero? Jos, niin mikä?

Minulle, nyt, perustavin ero on se, että aforismilla pyrin sanomaan jotakin maailmasta, ihmisestä, elämästä. Runossa voi olla äänteellisesti nautittava, soiva säe, kuva, hetken valotus, tunnelma. Pelkät ravitsevat sanat riittävät kantamaan runoa, rytmi ja laulullisuus on usein runoissani olennaista. Aforismissa etsin ohjenuoria itselleni.

 

Jos ajattelemme Turun Sanomissa tähän asti julkaistuja aforismejasi, voiko niitä yhtä hyvin kutsua (lyhyiksi) runoiksi?

Tätä en osaa sanoa, en pyri määrittelemään tiukkoja raja-aitoja kirjoittamisen lajeille. En itse sanoisi niitä lyhyiksi runoiksi, koska runossa käytän erilaista kieltä, haen toisenlaista rytmiä kuin näissä aforismeissa. Lyhyt muoto on kieltämättä ollut minulle vaikea, ja mieli tekee usein kirjoittaa sarjallisia aforismeja. Ehkä myös siksi, että pidän asian katselemisesta eri puolilta, ajatuksen kääntelemisestä. En koe väittämistä itselleni luonteenomaiseksi. Haluan tutkia myös sitä, miten lyhyeen muotoon saa mahtumaan monimielisyyttä.

 

Miksi lahjakas runoilija haaskaa aikaansa aforismien kirjoittamiseen? Mitä sellaista aforismilla muka voisi ilmaista, johon runo ei sovellu?

Kirjoittamisen eri lajit myös ruokkivat toisiaan. En ole kirjailija, joka voisi tehdä pelkästään lastenkirjoja tai runoja. Olen aina ollut kiinnostunut monista elämänalueista ja minulle on luontevaa kirjoittaa erilaisia tekstejä, ottaa erilaisia asentoja. En ajattele, että aforismeilla voisi ilmaista mitään sellaista, mihin runo ei sovellu. Runoihin voi hyvin sijoittaa aforistisia kiteytyksiä. Mutta on houkuttavaa kokeilla, löytääkö niin painavia ja puhuvia lauseita, että ne kantavat yksin. Haluan harjaantua siinä. Aforismi on tiheydessään ja lyhyydessään äärimmäisen vaativa laji. Voiko aforismi olla keveä? Voi, mutta silloinkin se on viisas. Eikä viisautta voi tekemällä tehdä.

 

Missä määrin tunnet aforistiikkaa kirjallisuudenlajina? Millaiseen tai keiden aforistiikkaan olet mieltynyt?

Koen läheisyyttä sellaisten runoilijoiden kanssa, jotka ovat myös kirjoittaneet aforismeja: Mirkka Rekola, Anne Hänninen, Tiina Lehikoinen, Marko Laihinen – minua kiinnostaa runon ja aforismin rajankäynti ja lyyrinen afo. Johannes Ojansuun kirja Katoavaisuuden aineisto vaikutti vahvasti. Aiempia ja aikaa kestäneitä: Virginia Woolfin tuotannosta olen kerännyt paljon minulle merkityksellisiä lauseita, vaikka tiedän, että niitä ei ehkä voi kutsua aforismeiksi. Olen jo nuorena mieltynyt Samuli Parosen ja Diktoniuksen aforismeihin, samoin Markku Envallin Samurai nukkuu oli ylioppilasvuonnani minulle tärkeä kirja, ostin sen pienestä korttelikirjakaupasta itselleni. Jokin Envallin afojen terässä ruokkii omaa ajatteluani. Pidän aina siitä, että voin väitellä kirjaa vastaan ajatuksissa, siitä, että jokin kirjassa hiertää eikä ole myötäsukainen. Oli ihmeellistä päästä kirjoittamaan aforismeja Turun sanomiin vuoroin Envallin kanssa, jokin ympyrä sulkeutui, kun tuo pyyntö tuli. Ympyrän pitää sulkeutua, että pyörä voi pyöriä.

 

Aforismi tai sananlasku, joka on ollut sinulle merkityksellinen?

Runsaudesta on vaikea valita. Otan ensiksi mieleen tulevat. Markku Envallin ajatus “Ihminen väsyy minän ja roolin ristiriidasta. Ei työstä, vaikka hän niin luulee” palaa mieleeni jatkuvasti.

Tiedän, että laulun säkeitä ei saa sanoa aforismeiksi, mutta käsittelen niitä mielessä samaan tapaan: Patti Smithin Because the night -biisin säe “love is an angel disguised as lust” on minulle painokas. Ja sitten on Toivo Rautavaaran laulun lakoninen säe, jonka voisin ottaa lohduttavaksi motoksi. Siinä olennaista on, että laulu lauletaan mollissa, ja se muodostaa ristiriidan sanojen kanssa. “Kaunis on kuolla, mutta hauskempi elää, hauska maita, mantereita kuljeskella.”

 

Mitä on odotettavissa Turun Sanomien pestin jälkeen? Sijoitatko tulevat aforistiset oivalluksesi runoihisi vai oletko ajatellut julkaista jonkin aforistisen kokonaisuuden?

Olen ajatellut koota aforismeista kokoelman. Alustavasti puhuinkin jo siitä Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajan, runoilija Marko Laihisen kanssa. Aika näyttää, koska minulla on valmiina riittävästi hyviä lauseita. Päämäärä pakottaa ajattelemaan. Niin ystäväni kirjailija Jaana Seppänen sanoi, kun pohdin, voinko ottaa vastaan Turun Sanomien pestin: terveellinen homma, koska pakottaa ajattelemaan. Olen koko tämän pestin ajan kirjoittanut ensi syksynä ilmestyvää romaania Kaukana jossain onnenmaa, sekä lastenrunoja, jotka myös ilmestyvät syksyllä. Mutta olen välillä ihan varta vasten lähtenyt aforisminmetsästyskävelylle: ruumiin liikuttelu ja vaihtuvat maisemat ja valinnat joita summanmutikassa kävelijä joutuu joka kadunkulmassa tekemään, ruokkivat ajattelua. Myös lukeminen ruokkii sitä. Minua houkuttaisi kirjoittaa afoja myös ”vastaukseksi” luettuun: niin, että ensin olisi esillä ”keskustelukumppanin” ajatus, sitten sen pohjalta syntynyt oma miete. En ole tyytyväinen siihen, mitä olen aforismin saralla saanut aikaan, joten hierre on hyvä.

 

Millaiset asiat pohdituttavat sinua tämän päivän Suomessa ja maailmassa?

Se, että yhteiskunnassa ja työmaailmassa asiat nähdään ongelma- ja ratkaisukeskeisesti, suoraviivaisesti ja yksinkertaistaen, eikä dilemmoina, jossa erilaiset totuudet ovat elossa ja olemassa yhtä aikaa ja jotka vaatisivat keskustelua ja erilaisten näkökulmien hyväksymistä. (Keskustelen tästä aiheesta mieluusti.)

Ihmisten erilaisuus on huikeaa: meillä on erilaisia, risteäviä maailmoja. Miten löydetään keskusteluyhteys niiden välille? Konkreettisemmin: olen viime aikoina miettinyt paljon taidepolitiikkaa ja sitä, miten taiteen ja politiikan maailmat voivat kohdata ja ymmärtää toisiaan.

Ajattelen paljon myös sitä, millä tavoin ihmiset kohtaavat toisensa, miten osaamme olla hyviä toisillemme, millaisia sisäisiä esteitä meillä on. Minua kiinnostavat lukot ja estot, ihmisten käytös, tökeryyskin, ja se, millaisia vaikuttimia sen takana on. Olen kiinnostunut maailmallisesta roinasta ja väreistä, konkreettisesti ja symbolisemmin. Mietin, mitä roina ja rönsy kertoo ihmisestä.

Ajattelen päivittäin lapsia ja lasten kasvamista, sitä, miten kohtelemme lapsia.

Minulla oli nuorena voimakas ekoaktivismikausi: asuin Jyväskylässä ja opiskelin ekologiaa ja ympäristönhoitoa, asuin yhteisössä. Olin aika ankara ja mustavalkoinen noihin aikoihin. Ympäristöasiat huolestuttavat ja painavat edelleen, tunnen avuttomuutta: kuinka paljon yksittäinen ihminen voi valinnoillaan vaikuttaa?

Syksyllä ilmestyvässä romaanissa käsittelen muun muassa sitä, miten ihminen voi rakastaa vahvasti ja säilyttää silti itsensä, oman minänsä rajat. Tämä oman itsen ja yhteisyyden välinen raja on kestoaiheeni.

Mikä on kirjoittamisessa palkitsevinta?

Suomen kielen rikkaudesta nauttiminen, sen rakastaminen.

***

Johanna Venhon aforismeja ja runoja

 

Järjestys on tärkeintä. Löydä omasi. Jäniksen jäljet lumihangessa, moneen suuntaan sirottuvat, purkautuva helmet.

Talvella lumi käy näyttämässä meille, mitä kaikkea se voi peittää.

Särösi, halkeamasi. Niihin saan kiilani kiinni, kiipeän, näen maiseman johon voin asettua.

Vasta kun päästän irti, tajuan miten paljon se painoi. Painoko minut piti maassa kiinni?

Pieni poika bussissa: jostain kaukaa kirkas ääni. Aina kun kaivataan, kaivataan lasta.

Kevät. Jos nuo sirkkalehdet jaksoivat työntyä siemenen kovan kuoren läpi, jaksan minäkin.

Kevään paljaat koivunoksat kirjoittavat siniselle taivaalle kaipauksesta.

Kaiket illat televisiossa lauletaan, koska asiat ovat liian mutkikkaita puhuttaviksi.

Kun tehtävä on suoritettu, tanssit sitä paremmin mitä isommat kengät jaloistasi riisuit.

Luuli kuolevansa. Sai lahjaksi monta puhdasta, uudelleen kirjoitettavaa vuotta.

Ajatusta ei saa lukita, mutta se pitää sitoa kiinni maailmaan.

Oman häntänsä nostaja paljastaa, että on ihmiselle susi.

Paremmin tietäminen & oikeassa oleminen: pahan alku ja juuri.

Joka parhaiten tietää, se vähiten sietää.

Kääntele lamppua, niin rotat eivät pääse pesiytymään nurkkiin.

 

(Neljä viimeistä aforismia ovat aiemmin julkaisemattomia, muut on julkaistu Turun Sanomissa tammi–toukokuussa 2015.)

 

***

 

Tämä on sinulle.

Puhun koko ajan sinusta, sinuun

melkein hukuin, mutta vielä

on pinnalla hengitysaukko. Sinä muutut

maailman muodon mukaan,

elät. Päätöksessä pysyminen

on lyhytnäköisen kunnia.

                      Joka näkee, se elää.

 

Meri muuttuu, meri muuttaa meitä.

                      Meren pitkä hiljaisuus,

                      sukupuuttoon kuoleva.

Se karstaa posket,

painaa urat silmien alle,

se on hampainen suisto ja

neula suussa, paljas suola, silmistä sisään

valuvaa vettä. Väsyttävä

muuttuminen: matkanteon hinta,

                      hinta ulapasta, jota pitkin pääsee mihin vain.

Hinta liikkuvista vastauksista, ja

 

rakkaudesta, joka kurottuu minusta sinuun,

                      koko ajan ylettymäisillään,

tekee vahvaksi kuin alastomuus.

(kokoelmasta Ilman karttaa, 2000)

 

***

 

“I'll be your mirror

Reflect what you are, in case you don't know”

(Velvet Underground)

 

Olet tässä ensimmäistä kertaa. Ovella,

joka näyttää kuvasi, epäsäännölliset kasvot ja harmaat silmät,

pilvenrepaleet otsalla, entä vartalo, käytetyn oloinen,

purtu, imetty ja mukiloitu, rääkätty, pesty ja voideltu,

rikki rakastettu, villaan puettu ruumis, leikkaussalin liinoista kuorittu.

Olet tässä ensimmäistä kertaa,

ovella, jossa on leveät karmit,

puhtaat peilit, näet itsesi kokonaan ja voit mennä läpi

mutta vielä ei ole aika.

Voit tarttua kahvaan. Voit kääntää avainta. Voit

valita: kun astut ovesta, kipu lakkaa.

Sen oven takana et ole ikinä ollut. Vihreää ja kosteaa,

sumua ja aurinkoa. Olet yksin

hiljaisuudessa. Nilkkoihin kietoutuu

korsia, siltapalkkien levää,

kahlaat lempeän veden poikki,

se nuolee varpaanvälit,

olet siinä

ensimmäistä kertaa

ja kaikki on ohi.

 

(Venetsia, aqua alta lokakuussa 2010,

aiemmin julkaisematon)

PEKKA SAURI – PARI SANAA

Aforismin pituudesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, myös kaksisanaisista aforismeista. Yksi klassisimpia on Oiva Paloheimon "Hillitse Hitlerisi." (1959), muita muun muassa "Sanomalehtimies – ammattivalehtelija." (Juhani Siljo, 1919), "Täytä pukusi!" (Kaarlo Marjanen, 1946), "Vaimoudesta sakotetaan." (Helena Anhava, 1976), "Ansio – ansa." (Hilja Mörsäri, 2000) ja "Uskonto. Saattohoitoa." (Hannu Hirvonen, 2011).

Pekka Saurin tuore verkossa julkaistu kokoelma Pari sanaa on ainakin Suomen oloissa ainutlaatuinen: kirja koostuu ajatelmista, jotka ovat kaikki kaksisanaisia. Näin Sauri on vienyt aforistiikan tunnusmerkkeihin kuuluvan lyhyyden ja tiiviyden lähes äärimmilleen. Saurin teos on luettavissa maksutta (linkki edellä), mutta hän toivoo jokaisen lukijan maksavan vähintään 10 euroa Suomen Punaiselle Ristille Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen.

 

Pekka Sauri, verkossa julkaisemasi Pari sanaa -teoksesi sisältää kolmisensataa kahden sanan kiteytystä, aforismia. Miten ja milloin syntyi idea näin tiiviiseen ilmaisumuotoon?

Joskus takavuosina tuli mieleen, että maailma tukehtuu tekstiin. Ajattelin, että velvollisuuteni on keksiä ilmaisumuoto, joka on niin tiivis kuin kieli antaa myöten. Kahden sanan muoto on lyhin, mitä sain aikaan. Suomen kieli antaa kyllä joitakin mahdollisuuksia yksisanaiseenkin ilmaisuun, mutta ehkä pääsen siihen seuraavassa vaiheessa.

 

Ovatko kaksisanaisesi syntyneet pitemmän ajan kuluessa vai oliko myös kirjoitusprosessi tiivis?

Ovat syntyneet noin kolmen, neljän vuoden kuluessa. Olen kirjoitellut niitä muistiin aina kun on tullut mieleen. Usein yksi kiteytys inspiroi toisen, ja toinen kolmannen. Käytin muutamaa nyt julkaisemistani aforismeista myös viime syksynä ilmestyneessä romaanissani ”Parempaa kuin seksi” (Kaiku Books 2014).

 

Koitko ajatusten sovittamisen kahden sanan mittaan kirjoittamista vaikeuttavaksi asiaksi vai oliko muodon tiukoista rajoista apua kirjoitustyössä? Mitä hyvää ja huonoa oli kirjoitustyön ja lopputuloksen kannalta näin tiukalla sanamäärän rajoittamisella?

Muodon tiukka raja nimenomaan innostaa keksimään näitä. Aiemmin ajattelin, että jos ihminen ei osaa yhdellä A4-liuskalla kertoa asiaansa, ei osaa kymmenelläkään. Nyt ajattelen samaa kahdesta sanasta.

 

Jäikö kirjasta oivalluksia pois siksi, että niitä ei ollut mahdollista mahduttaa kahteen sanaan?

Ei. Aina löytyy kaksi sopivaa sanaa, kun vähän aikaa miettii.

 

Kokoelmasi alaotsikkona on paradoksaalinen ilmaisu "nasevia latteuksia". Sellaisiako pyrit kirjoittamaan vai mitkä olivat tavoitteesi?

Alaotsikko on olevinaan hauska. Uusi idea muuttuu latteudeksi sitä mukaa, kun sitä toistetaan.

 

Vuonna 1994 katsoit, että lähihistoria voidaan kiteyttää kahteen sanaan: ”Just joo.” Miten tämän päivän maailma tai Suomi tiivistyisi kahteen sanaan?

”Demokratia: puhetta!”

 

Just joo on myös pitkään piirtämäsi pilapiirrossarjan nimi. Eräs aforistikko on sanonut, että ”Pilapiirros on kuvataiteen aforismi.” Näetkö sukulaisuutta pilapiirroksen ja aforismin välillä?

Näen sukulaisuuden, mutta minulle pilapiirrokset ja parin sanan aforismit ovat aivan eri maailmoista ja syntyvät eri prosesseissa. Tietysti molemmat ovat ilmaisumuotoina tiiviitä.

Kuinka tuttua aforistiikka on sinulle kirjallisuudenlajina?

Nuorempana luin aforismeja enemmän, Samuli Paronen oli oikein hyvä. Aika usein aforistiikka horjuu pateettisuuden rajamailla. Sitä yritän kaikin voimin välttää.

 

Teoksesi on luettavissa ilmaiseksi, mutta toivot lukijoiden maksavan vähintään 10 euroa Suomen Punaiselle Ristille Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen. Rahan lahjoittaminen on konkreettinen tapa auttaa. Pystyykö maailmaa muuttamaan myös kirjoittamalla, esimerkiksi aforismeillaan? Miten maailmaa muutetaan?

Yritin tässä kokoelmassa yhdistää maailman muuttamisen sekä kirjalliseen sisältöön että julkaisutapaan. Maailma muutetaan kielellä, niin puheella kuin tekstilläkin. Neuvottelu ja sopiminen pelastavat ihmiskunnan jälkipolville.

 

Aforismeja Pekka Saurin teoksesta Pari sanaa:

 

Syrjäydyin yksilöksi.

Förskottia helvetistä.

Sopimustemme lepositeet.

Selailisitko minua?

Hukkuvien puolue.

Päävastustajamme: enemmistö.

Työväenluokka: tuontitavaraa.

Alkoholivero progressiiviseksi!

Valta voimaannuttaa.

Intelligentsialta lakkovaroitus.

Enemmistö tuudittautuu.

Kansallishymni karaokena.

Julistautui arvojohtajaksi.

Raaputuspintani: moraali.

Asiantuntemuksen sumuverho.

Vakaumuksellinen opportunisti.

Takinkäännös? Pakkopaidassa?

Onni. Ehdonalaisena.

Totuus. Lantringilla.

Tervehtimisestä lisämaksu.

Läpikuultavaa altruismia.

Kohentaisitteko sädekehääni?

Pätemättömyyden perävalot.

Tunneäly? Järjetöntä!

Passiivilla sumutetaan.

 

 

KARO HÄMÄLÄINEN – LAUSEITA

Aforismien julkaiseminen on helpottunut viimeisten 10–20 vuoden muun muassa sähköisten julkaisukanavien myötä. Esimerkiksi oman blogin tai Twitter-tilin voi perustaa muutamassa minuutissa. Kokonaisia aforismikokoelmiakin on julkaistu verkossa: Raine Mäkisen Muotoilija vuodelta 2008 muistuttaa taitoltaan perinteistä aforismikokoelmaa, mutta on julkaistu vain internetissä. Olli-Jukka Jokisaari on julkaissut verkossa uudistetun laitoksen (2005) edellisvuoden painetusta teoksestaan Hengen helium. Tuorein esimerkki lienee Pertti Munckin Minä, Oleva ja Oletus (2015), josta julkaistiin 70 kappaleen rajoitettu painos paperisena, mutta joka on verkossa vapaasti kenen tahansa luettavissa.
 

Keskusteluun painetusta ja sähköisestä julkaisemisesta osallistui viime syksynä kirjailija ja kirjallisuusvaikuttaja Karo Hämäläinen, joka 12.10.2014 kirjoitti Facebook-sivullaan näin:
 

”Seuraava kaunokirjallinen teokseni alkoi ilmestyä äsken. Se on eräänlainen aforismikokoelma, joka ilmestyy seuraavien kuukausien aikana Twitterissä tilillä @lauseita. Materiaalia olen kerännyt puolentoista vuoden ajan, ja materiaali täydentyy vielä julkaisun kuluessa. Aforismikokoelma on hieno formaatti, mutta lauseet eivät tarvitse kokoelmaa. Kuvittelen saavuttavani @lauseita-tilillä enemmän lukijoita kuin siinä tapauksessa, että painattaisin lauseita sisältävän tekstitiedoston. Lisäksi uskon tämmöisellä projektilla pääseväni tunkeutumaan lukijoideni arkeen aivan toisin kuin kansien sisään suljetuilla ajatuksilla. Uudet teknologiat ja julkaisumuodot antavat kirjallisuudelle uusia toimintatapoja. Minusta tämä on yksi ilmeisimmistä.”
 

Hämäläinen täsmensi myöhemmin, että hän saattaa julkaista jossain vaiheessa samaa aineistoa myös kirjana.
 

Kysyimme Karo Hämäläisen mietteitä Lauseita-tilinsä kokemuksista sekä aforistiikasta yleisemminkin.

 

Twitter-kokoelmasi Lauseita alkoi ilmestyä lokakuussa 2014. Silloisessa johdantokirjoituksessasi Facebookissa arvelit muun muassa saavuttavasi enemmän lukijoita kuin painetulla kokoelmalla ja pääseväsi tunkeutumaan lukijoidesi arkeen ”aivan toisin kuin kansien sisään suljetuilla ajatuksilla”. Nyt kun tuosta on puolisen vuotta aikaa, miten katsot näiden arvelujesi toteutuneen? Mikä on ollut sinulle suurin yllätys aforismien Twitter-julkaisussa?
 

Tilillä on tällä hetkellä 258 seuraajaa. Minusta se on vähän. Tosin olen uudelleentweetannut käytännössä kaikki Lauseita-tilin tweetit henkilökohtaisella tililläni, jolla on tällä hetkellä 4894 seuraajaa, joten Lauseita-ajatuksille on luultavasti altistunut samanmoinen ihmismäärä kuin kirjana julkaistavan aforismikokoelman aforismeille. Osalle selvästi useampi, sillä suosituimpia tweettejä on uudelleentweetattu hyvin, mikä on lisännyt altistukselle alttiiden twitteröitsijöiden määrä.
 

Miksi seuraajia on niukanlaisesti? Syitä lienee useita. Ensinnäkään en ole lähtenyt tekemään Lauseita-tiliä tunnetuksi sillä yksinkertaisella tavalla, jolla tweettaajat kuulemma hankkivat seuraajia, siis seuraamalla muita. Lauseita-tili ei seuraa ketään. Toiseksi tili on ollut melko hiljainen: olen julkaissut tähän päivään mennessä vain 53 ajatusta. Kolmanneksi tilin logokuva on varsin erikoinen eikä luultavasti assosioidu eräänlaiseen aforismikokoelmaan, joten tweetin nähneet eivät päädy seuraamaan tiliä, koska eivät ymmärrä kontekstia.
 

Yllätys? Ehkä olisin odottanut enemmän vuorovaikutusta. Tosin Suomi-Twitter on muuttunut parin viime vuoden kuluessa entistä enemmän äänitorvi-suuntaan.

 

Miten idea Lauseita-hankkeeseen syntyi?
 

Huomasin joidenkin tweettieni ja Facebook-statusteni olevan ilmaisultaan aforistisia. Aloin pohtia sitä, mikä tekee ajatuksesta aforismin. Mikä on kontekstualisoinnin merkitys? Nämä ajatukset mielessäni aloin keväällä 2013 kerätä tekstitiedostoon ajatuksia ja ajatussarjoja. Aluksi suunnittelin juonellista kokonaisuutta, mutta siihen tarkoitettua materiaalia en ole käyttänyt vielä, sillä sitä varten tilillä soisi olevan enemmän seuraajia.

 

Twitter-julkaisu mahdollistaa palautteen saamisen kommenttien, suosikkimerkintöjen ja jatkolähetysten myötä. Oletko huomannut jotakin selkeää linjaa siinä, minkä tyyppiset lauseet saavat myönteisimmän vastaanoton?
 

Twitterissä suosittuja tuntuvat olevan teepussimietelmät ja hyvän mielen ajatukset. Olen hieman pettynyt siihen, että suosituin Lauseita-ajatus on ollut aiemmin keräämäni materiaalin ulkopuolelta hetkessä ulos tuuttaamani "Elämästä ei koskaan tiedä. Siksi jääkaapissa on hyvä pitää aina pullo samppanjaa." (6 uudelleentweettausta, 13 suosikiksi merkitsemistä). Myöhemmin olen oivaltanut, että tämä kertoo Twitterin käytön luonteesta.

 

Ovatko kaikki aforismisi mahtuneet Twitterin salliman 140 merkin mittaan vai onko jotain pitänyt jättää tilasyistä pois?
 

Ovat.

 

Kun lukee lauseitasi julkaisujärjestyksessä, havaitsee monissa kohdin sarjallisuutta. Miten näet sarjallisen aforistiikan toimivuuden Twitter-aforistiikassa verrattuna painettuun kokoelmaan?
 

Sarjalliset ajatukset olen pyrkinyt laittamaan Twitteriin peräkkäin nopeassa tahdissa, jolloin vaikutus olisi samanmoinen kuin painetussa kokoelmassa. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että Twitter-virtaa luetaan uusimmasta tweetistä vanhempia kohti, joten suurin osa tullee lukeneeksi sarjan ikään kuin väärässä järjestyksessä.

 

Missä määrin Lauseita-hankkeesi aforismit olivat valmiita jo ennen aloittamista ja missä määrin ne ovat syntyneet matkan varrella?
 

Suurin osa on ollut valmiina, ja tweettaamista odottaa tällä hetkellä parisataa ajatusta. Lauseita-tilin olemassaolon aikana olen sekä kirjoittanut suoraan tilille että kerännyt materiaalia tekstitiedostoon vastaisen julkaisun varalle. Tämä liittyy osaltaan siihen, että mietin, kuinka saisin Lauseita-tilin suoran seuraajamäärän suuremmaksi. Myös tilin profiilikuvan vaihtaminen eräänlaisen aforismikokoelman henkeen sopivaksi on suunnitteilla ennen uutta ajatusinvaasiota.

 

Facebookissa kerroit, että saatat julkaista samaa aineistoa jossain vaiheessa myös kirjana. Ovatko nämä ajatukset täsmentyneet suuntaan tai toiseen?
 

Eivät.

 

Lauseita-kokoelmasi lisäksi olet käyttänyt aforistiikan muotoa ainakin blogisi kirjoituksessa Kriitikko (Karon kuvalehti 14.9.2013). Oletko näiden lisäksi kirjoittanut/julkaissut muuta aforistiikkaa?
 

Hauskaa, että huomasit yhteyden! Kriitiikko-teksti nimittäin kuuluu Lauseita-ajatusten keräystiedostoon. Siellä taitaa olla myös jokin toinen aforistissävyinen proosateksti.

 

Olit äskettäin raadin jäsenenä valitsemassa Vuoden aforismikirjaa 2014. Millainen kokemus se oli ja millainen kuva sinulle jäi viime vuoden aforismikirjasadosta?
 

Raatilaisuus oli miellyttävä kokemus. Viime vuonna ilmestyi kokoelmia laidasta laitaan, itse asiassa enemmän kuin olin olettanut. Vaihtelua – niin muodon kuin laadunkin suhteen – on paljon myös kirjojen sisällä.

 

Mitä muita huomioita olet tehnyt suomalaisesta aforistiikasta vuosien varrella?
 

Laji on monipuolistunut ja vapautunut, ja toisaalta itse olen alkanut nähdä aforistiikan laajemmin. Hyvin muotoillut tai ajatuksia herättävät ajatukset ovat laajasti ymmärrettynä aforistiikkaa.

 

Olet kirjallisuuslehti Parnasson vastaava tuottaja. Kuinka paljon Parnassolle tarjotaan aforistiikkaa?
 

Lyriikkatarjonnan hukuttavuuteen nähden yllättävän vähän. Minusta aforismi istuu luontevasti kirjalliseen aikakauslehteen.

 

Lauseidesi julkaisu Lauseita-tillilläsi jatkuu. Miten summaisit tähänastisia kokemuksiasi?
 

Olen ollut aikomaani laiskempi, mutta ryhdyn uuteen iskuun jahka muilta kirjallisilta kiireiltäni (romaanin editointi) ennätän!

 

 

Karo Hämäläisen aforismeja Lauseita-tililtä:

 

 

Vain kokeilemalla oppii, mitä ei halua tehdä.
 

Romaanista tulee kaunokirjallisuutta silloin, kun se ei suostu olemaan vastaus vaan muuttuu kysymykseksi.
 

Sen sijaan että väittäisi keksittyä, romaani kysyy totta.
 

Romaani vastaa kysymällä.
 

Kirjan sijaan lukijan on luettava itseään.
 

Ei kirjassa olennaista ole se, miten se päättyy, vaan se, mitä on sitä ennen ja sen jälkeen.
 

Aika ei ole kysymys vaan halu ja tarve. Siksi pakko.
 

Näkee tunnelin, ei sitä ympäröivää valoa. Ilman ei näkisi.
 

Näki valon tunnelin molemmista päistä. Nääntyi niille sijoilleen, kun ei osannut valita.
 

Tunnelissa silmä tottuu valoon.
 

On mieletöntä pyrkiä kirjoittamaan hyvin. On kirjoitettava paremmin.
 

Laskin asioita, joihin olen elämässäni tyytyväinen. Sekosin.
 

En pelaa avoimin kortein. En pelaa.
 

Luovuus: intensiivinen ajattelu, ajattelun unohtaminen.
 

Kapeneehan siinä näkemys, jos lukee kirjoja eikä niiden läpi.
 

Katseli innokkaasti ympärilleen. Näki omat ajatuksensa, unohti muut. Osoitti avarakatseisuutensa lähdeviittein.
 

Nuorella on tulevaisuus, vanhalla nuoruus. Keski-ikäisellä ei ole aikaa.
 

Kirjan paksuinen yksinäisyys.
 

Kun ajattelee kirjoittamalla, teksti näyttää juuri siltä.
 

Hyvin suunniteltu ei ole puoliksikaan tehty.
 

Hyvin suunniteltu vaikuttaa puolivalmiilta, kunnes suunnitelma muuttuu. Silloin täysin tekemättä on myös suunnitelma.
 

Suunnitelma vaaditaan pohjaksi uusille suunnitelmille.
 

Suunnitelma on arvio tulevasta kehityksestä.
 

Olet melko oikeassa. Siis täysin väärässä.

 

 

Linkkejä:

Karo Hämäläisen Lauseita-tili Twitterissä

Hämäläisen aforismeja kritiikistä

Hämäläisen blogi – Karon kuvalehti

 

Karo Hämäläinen (1976–) on monipuolinen kirjailija, jonka teoksiin kuuluu muun muassa lasten- ja nuortenkirjoja sekä trillereitä ja tietokirjoja. Hämäläinen on toiminut myös toimittajana ja kriitikkona, tällä hetkellä hän on kirjallisuuslehti Parnasson vastaava tuottaja. Hämäläinen asuu Helsingissä.

 

Valokuva: Harri Hinkka  (c) WSOY